Punainen, punainen maailma!

Punainen sydän on yleismaailmallinen rakkauden symboli, joka on saanut muotonsa kreikkalaisten käyttämästä rohdoskasvista, naisen pakaroista tai ties mistä. Joka tapauksessa sydämen symboli on punainen kuin veres sydän. Rooman valtakunnassa morsian kiedottiin tulenpunaiseen asuun, koska sen uskottiin lisäävän rakkautta ja hedelmällisyyttä. Intiaaneille punainen sulka merkitsi sotaa, valkoinen sulka rauhaa. Muinaisen Spartan armeijan taisteluasu oli punainen ja roomalaisia miehiä  kutsuttiin asepalvelukseen punaisella lipulla.

Kreikkalaisille tummanpunainen purppura merkitsi korkeata arvoasemaa ja rikkautta. Roomassa keisarilliset lait kirjoitettiin purppuralla, siviililait punaisella ja vain ylimmillä virkamiehillä oli oikeus pukeutua purppuraan. Myöhemmin punainen väri sai paikkansa myös aatelisten vaakunoissa ja kilvissä.

Kristillisessä yhteydessä punainen väri on Kristuksen tunnustamisen väri. Se on Pyhän Hengen, tulen ja veren väri, joka liittyy marttyyrien muistopäiviin. Toisaalta punainen on yhdistetty myös paholaiseen ja pirut kuvataan kirkollisissa maalauksissa usein punaisina.

Erityisesti länsimaisessa symboliikassa punainen on synnin väri. Puhutaan punaisten lyhtyjen kaduista. Kuitenkin punaisen värin koetaan edustavan myös kauneutta ja naisellisuutta. Punainen väri sallitaan huulipunassa, mutta hääasuun sitä pidetään epäsopivana.

Toisin on Kiinassa, Intiassa ja Japanissa, joiden kulttuureissa punainen on ilon väri ja sen vuoksi myös häämekot ovat punaisia. Kiinassa punainen on hyvän onnen väri.

Länsimaisessa symboliikassa punainen edustaa - paitsi kauneutta, naisellisuutta, rakkautta ja intohimoa - myös voimaa ja aggressiivista toimintaa. Suoritustilanteissa punainen edellyttää harkintaa ja valppautta, mutta romanttisissa tunnelmissa punainen toimii seksuaalisena houkuttimena. Punaisessa ympäristössä mies näkee punaiseen pukeutuneen seuralaisensa viehättävämpänä ja seksuaalisesti haluttavampana kuin koskaan.

Huomiovärinä punainen edellyttää valppautta. Punaisen liikennevalon syttyessä ajoneuvo on pysäytettävä. Palosammutin, paloauto ja hätäraketti ovat punaisia. Räjäytystyömaalla ja ampumaradalla varoituslipun väri on punainen. Vesireiteillä karikosta varoittava reimari on punainen. Jalkapallossa annetaan punainen kortti. Autojen taka-ja jarruvalot ovat punaiset. Punainen väri urheiluautossa ja pelipaidassa toimii psykologisena varoitusmerkkinä vastustajalle ja antaa voimaa itselle ja kannattajille.

Eipä olekaan ihme, että punainen voimaväri on saanut jalansijan myös vallankumouksellisten lipuissa ja symboleissa. Ranskan suuren vallankumouksen tuoksinassa Pariisin pormestari määräsi nostamaan punaisen lipun sen merkiksi, että kansalliskaarti voi hajoittaa rähinöitsijöiden joukot. Jotkut yleisöstä ottivat punaisia lippuja itselleen. He halusivat osoittaa, että valta kuuluu kansalle. Kansalliskaarti hermostui ja ampui varoituksetta, jolloin puolen sataa mielenosoittajaa kuoli. Hallinnon käyttämä punainen varoituslippu muuttui hetkessä vastarinnan tunnukseksi. Myöhemmin useissa yhteyksissä punaista lippua on käytetty kapinan tai vallankumousyrityksen vertauskuvana. Vasemmistolainen työväenliike on myös ottanut sen omakseen.

Politiikassa punainen väri yhdistetäänkin helposti vasemmistolaisuuteen. Yhdysvalloissa punainen on kuitenkin konservatiivisen republikaanipuolueen tunnusväri: Tähtinorsun alaosa on punainen. Punainen tähti on puolestaan vakiintunut Puna-armeijan tunnuksesta kommunismin tunnukseksi. Kommunismi  on kuitenkin jäänyt teoriaksi, jonka idealistisia periaatteita ei ole missään valtiossa pystytty soveltamaan käytäntöön.

Länsimaissa punainen väri yhdistetään jouluun. Tosin jouluun yhdistetään myös joulupukki, koska pukin idea perustuu puhtaimmillaan hyväntekeväisyyteen ja pukki käyttää punaista kaapua. Suomessa Punainen Sulka -keräys perustuu myös hyväntekeväisyyteen. Valkoinen rauhan sulka ei tässä yhteydessä voi tulla kysymykseen, sillä valkoinen sulka on vanha brittiarmeijan tunnus, joka annettiin sodassa osoitetun pelkuruuden merkiksi.

Britannian ja Englannin armeijat käyttivät punaisia univormuja 1800-luvun buurisotiin asti, mistä johtuen brittisotilaita kutsuttiin punatakeiksi. Englantilaisiksi kansallissymboleiksi ovatkin muodostuneet punaiset puhelinkopit ja kaksikerroksiset bussit.

Jo ennen kuin vasemmistolaiset poliittiset ryhmät alkoivat käyttää punaista, punainen oli monarkioiden symboli. Vielä nykyisin Britannian parlamentin ylähuone käyttää tunnusvärinään punaista ja ylähuone istuu punaisilla penkkeillä. Sen sijaan alahuoneen penkit ovat väriltään vihreitä. Punainen on myös Englannin kansallisväri. Englannin lippu on punaristilippu ja vaakuna punainen. Punainen onkin yleisin väri valtioiden lipuissa ja punaista löytyy esimerkiksi Britannian,   Yhdysvaltojen,  Kiinan, Tanskan, Egyptin, Venäjän ja Ranskan lipuista.

Vanhan uskomuksen mukaan härkä menettää malttinsa nähdessään jotakin punaista. Uskomus on kuitenkin väärä, sillä härkä on värisokea ja hyökkää kaiken liikkuvan perään. Liikenteessä edellä ajavan auton punaiset takavalot eivät myöskään herätä takana ajavan autoilijan aggressiota, vaan se, että edellä ylipäänsä liikkuu jotakin, mikä pitää pakonomaisesti ohittaa joko heti tai mitä pikimmin pienimmänkin tilaisuuden tullen...

Self-examination, and good self-control in the psychological context

Self-examination is healthful. However, it should not be staring at your navel. You must listen to your inner voice. It has nothing to do with ventriloquism. Inner voice cannot be heard by ears. Ears hear outside sounds around you - with the exception of tinnitus.

Only the heart hears the inner voice, even though it does not have ears. You can try to see into inside your head by means of a kind of conjuring trick, but you need illusionist to help. Be careful, your eyes can loosen!

Listening is wisdom. You need not see into your head, but you must hear, because "anyone with ears to hear should listen and understand".

The best way to get self-control by means of self-examination is to go into the forest and to sit on the stump and set meditator position. When you want to end the process, wrap your arms around the nearest tree and embrace it. Tree wants to hear you and to comfort you. After that you are ready to return home.

Ei mitään uutta auringon alla

Vuorineuvos Casimir Ehrnrooth oli 1990-luvulla silloisen Suomen Nalle Wahlroos. Vuoden 1992 itsenäisyyspäivän vastaanotolla toimittaja tivasi vuorineuvokselta, onko hän edelleen tuoreen kannanottonsa takana, jonka mukaan Harri Holkerin ja  Esko Ahon hallitukset eivät ole tehneet mitään torjuakseen Suomen ajautumista  taloudelliseen lamaan. Vuorineuvos vastasi, että päävastuu huonosta kehityksestä kuuluu Holkerin ja Ahon  hallituksille. Hetkeä myöhemmiin toimittaja kysyi pääministeri Esko Aholta, mitä mieltä herra pääministeri on vuorineuvos Ehrnroothin väitteestä. Aho totesi, että nyt pitää katsoa eteenpäin eikä taaksepäin. Ahon mielestä myös Ehrnroothin olisi tehtävä töitä laman voittamiseksi.

Neljännesvuosisata jälkeenpäin voidaan todeta, että lama kesti oman aikansa. Seuraavat lamat ovat myös tulleet harvassa tavarajunan tahdissa.

Lamakaudet johtuvat siitä, että maailmantalous perustuu käsittämättömän suuriin velkasuhteisiin. Kaikkein suurimpia jättivelkoja ei koskaan makseta takaisin.  Ainoa keino jättivelkojen hoitamiseksi  on velkojen järjestely uudelleen ja taas uudelleen. Lamakaudet eivät  johdu siitä, että ihmiset tekevät töitä aikaisempaa laiskemmin  eikä ilmiöstä päästä eroon sillä, että töitä tehdään entistä ahkerammin ja entistä pienemmillä palkoilla. Varallisuudella on taipumus kertyä muualle kuin kansan karttuisaan käteen eikä tasajako kaikkien kesken ratkaise yhtään mitään.

Vuonna 2013 verottaja vaati vuorineuvos Ehrnroothilta jälkiveroa Liechtensteinilaiselle pankkitilille talletettujen miljoonien eurojen määrästä, mutta vuorineuvos kiisti  omistavansa rahoja. Vuorineuvoshan eleli Espanjassa. Muutkin suomalaiset mahtimiehet ovat joutuneet tietovuotojen uhreiksi ja viimeistään eläkepäivinään muuttaneet Espanjaan ja Portugaliin.  Nähtäväksi jää, minne virta vie sitten, kun kotimaasta maksettavien eläkkeiden verottaminen ulottuu kaikkiin Euroopan maihin.

Vuonna 2016 eletään jälleen lamavuosia. Laman keskellä kiusalliset tietovuodot paljastavat yhä uusia veroparatiisikytköksiä. Pankkimiehet torjuvat tietovuotojen tulvaa minkä ehtivät. Pankkiguru Nalle Wahlroos kuitenkin paljastaa, että veroparatiiseissa on vain mitättömiä sijoituksia. Ja niinhän asia onkin: Tuntuisi kummalliselta, jos kaiken  maailman rikkaudet olisivat joillakin pienillä saarilla. Ne toimivat vain postiluukkuina, jotka eivät vastaaa ulkopuolisten kysymyksiin. Ulkopuolisiksi jäävät myös viranomaiset. Kuitenkin myös laman keskellä rikkaudet ovat ympärillämme tyyliin "mitäpä se sivullisille kuuluu, ketkä niitä kulloinkin hallitsevat".

Kautta aikojen  ministerit ovat edistäneet asioitaan laukomalla valkoisia valheita jopa eduskunnan edessä.  Jos pikku valheesta jää kiinni, niin tilanteesta selviää, kun pyytää välittömästi anteeksi. Väärin perustein lobatut  esitykset voi sen jälkeen tuoda uudelleen eduskunnan hyväksyttäviksi. Saavathan oppositiopuolueen edustajatkin laukoa ja laulaa rallatella mitä tahansa!

Pankkitermiä käyttäen omaisuuden suoja on pyhä asia: Keneltäkään ei voida  vaatia vapaaehtoista varallisuutensa levittelyä verottajan ja kaiken kansan ihmeteltäväksi. Onhan verolainsäädännön kehittelyn ohjaamisessa ja tulkintojen testaamisessa palanut paljon ruutia. Myös varsinaisesta vilungista kiinnijääminen on harvinaista. Ja mitä sitten? Kun laillisten keinojen lisäksi on käytetty lain rajamailla kulkevia konsteja, joista ei ole säädetty seuraamusta, niin eihän siitä mitään seuraa. Lainsäädännön porsaanreikien etsiminen ei ole rikollista puuhaa.

Osmo Soininvaara on huolestunut ministeri Bernerin ehdotuksista Suomen infrastruktuurin ja erityisesti maantieverkkoston yhtiöittämisestä. Hän uskoo, että markkinalogiikan mukaan yhtiön pitäisi saada tulonsa autoilijoilta tienkäyttömaksuina tai valtiolta käyttömaksuina. Hän päättelee, että jos jokaisen tienpätkän maksut määräytyisivät käytön mukaan, niin Kehä I pysyisi valtavan käyttäjämäärän rahastuksella hyvässä kunnossa, mutta syrjäkylien teille ei löytyisi rahaa edes aurauskuluihin. Mene ja tiedä, kuka on oikeassa ja minkälaisia yhtiöitä tullaan lopulta perustamaan. Yleinen teiden rakentaminen ja kunnostaminen jäävät pääosin joka tapauksessa valtion ja kuntien huoleksi. Verorahoja tarvitaan avuksi. Päätiet pysyvät edelleen paremmassa kunnossa kuin sivutiet. Käyttömaksuilla pitää kerätä voittoa osakeyhtiön osakkaille.  Osa voitosta palautuu verorahojen tueksi ja osa muunlaisten järjestelyjen tueksi. Niin kauan kuin valtiolla on omaisuutta ja  verottamalla saatuja tuloja, se on vaakaa yhtiökumppani ja tulonlähde hyvin monille tahoille. Kertakaikkiaan hyvä kana kynittäväksi.

Tuskin sekään on pelkkä sattuma, että demarit ovat olleet mukana kaikissa niissä hallituksissa, jotka ovat myyneet Suomen kansallisomaisuutta eniten. Se ei tietenkään tunnu perinteiseltä vasemmistopolitiikalta - paitsi siltä osin, että myydään halvalla ja silloinkin väärään aikaan.

Perinteiseltä oikeistopolitiikalta kuulostaa kuitenkin kokoomuksen kanta Suomen Natoon liittymisen puolesta. Kokoomuksen kannatus on laskenut hallitusvastuun aikana. Samaan aikaan on suomalaisten Nato-jäsenyyden kannatus noussut. Jos kokoomus saa seuraavissa eduskuntavaaleissa Nato-myönteisten kansalaisten äänet, niin kokoomus nousee suurimmaksi  puolueeksi ja Suomi liittyy Natoon. Valtaosa nykyisistä Nato-maista on jo tehnyt sen ilman minkäänlaista kansanäänestystä. Sitä paitsi Suomen pitää liittyä Natoon yhtä jalkaa Ruotsin kanssa, joka on jo pari jalkaa edellä. Tuskin Ruotsi odottaa Suomea, joten Suomen on pakko kiirehtiä.

Hallitusvastuuussa minkä tahansa puolueen kynnet alkavat heti syyhytä mainetekojen perään. Arkaluonteiset tekoset hoidellaan matalalla profiililla ja äänten kalastelua vaativat tekoset rummutellaan korkealla profiililla. Ja toden totta, mitäpä se valtio omaisuudella tekee? Kaikkien omaisuus ei ole kenenkään omaisuutta. Ja mitäpä se valtio myöskään armeijalla tekee ilman asejärjestelmiensä huoltovarmuutta? Valtiolle jäävät joka tapauksessa verotulot ja rintamamiehet - kunnes nekin ulkoistetaan. Huoleton on hevoseton poika!

Neitsytsaaret ja veroparatiisien mysteeri

Neitsytsaaret on Pieniin Antilleihin kuuluva saaristo Karibianmerellä. Kolumbus löysi saaret vuonna 1493 ja antoi niille nimen "Pyhä Ursula ja yksitoistatuhatta neitsyttä". Kaarle V:n joukot tappoivat saarten alkuasukkaat ja liittivät saaret Pyhään saksalais-roomalaiseen keisarikuntaan vuonna 1555.

1700 -luvulla Karibianmerta hallitsivat merirosvot. Merirosvolaivojen kapteeneista tuli arvostettuja liikemiehiä ja kuvernöörejä. Pieni osa kaapparikapteeneista kuoli hirsipuussa, mikä teki heidän ja vain heidän tarinoistaan  kuolemattomia. Merirosvojen kätkemiä aarteita on 300 vuotta etsitty turhaan.

Nykyisin saaret tunnetaan veroparatiisina. Osaa saarista hallinnoidaan amerikkalaiseen, osaa brittiläiseen ja osaa espanjalaiseen tapaan. Rahayksikkönä on dollari. Valtiot, pankit, valtiomiehet, suurliikemiehet ja muut rahamiehet käyttävät - bulvaaniensa välityksellä - saarten tarjoamia mahdollisuuksia miljardiensa kulkureittien salaamiseen. Toiminnan sanotaan olevan laillista ja siltä osin kuin se ei sitä ole, säädetään uutta lainsäädäntöä, hallintarekistereitä ja muita tarpeellisia keinoja laillisuuden turvaamiseksi.

Maailma ei ole 300 vuodessa muuttunut. Neitsytsaarilta ei löydy sen paremmin kapteeni Kiddin kuin kapteeni Mustaparran aarretta. Sieltä ei löydy myöskään nykyisten miljardöörien miljardeja, ei löydy Pyhää Ursulaa eikä yhtätoistatuhatta neitsyttä. Emme voi tietää, kuka milläkin asioilla liikkuu ja kadulla vastaamme kävelee.

Onko kerjääminen työtä?

Työ on toimeentulon hankkimiseen ja aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen liittyvää ruumiillista ja henkistä toimintaa, jonka monimuotoisuudella ei ole mitään rajoja.

Työnteon ilmentymiin kuuluu kerjääminen. Työn psykologiassa, sosiologiassa tai työlainsäädännössä sitä ei määritellä työnteoksi. Siitä huolimatta kerjääminen on ihmiskunnan vanhimpia aineellisten tarpeiden tyydyttämiseen liittyviä toimintoja.

Tosiasiassa kerjääminen on hyvin raskasta ruumiillista työtä. Sitä voi jokainen kokeilla istumalla joka päivä katukiveyksellä kahdeksan tuntia vaikkapa vain puoli vuotta yhteen menoon. Kyllä siinä jäsenet kangistuvat.

Kerjääminen kestää myös vertailun henkiseen työhön, jossa istutaan konttorituolilla, pöydällä olevaa tietokonetta näpelöiden. Monenlaisia ajatuksia voi pyöritellä päässään, mutta pakostakin siinä ajan mittaan mieli turtuu.

Ammattimainen kerjääminen tapahtuu työnantajan johdon ja valvonnan alaisena. Päivän tuotosta kerjäläinen saa vain juuri ja juuri elämiseen tarvittavan osan. Työnantajalla on palveluksessaan monta kerjäläistä ympäri kaupunkia ja hän kuittaa kokonaistuotosta leijonan osan.

Kerjääminen on kuin onkin työtä. Työnteon muotona se on lähellä pakko- ja orjatyötä. Kerjääminen on syntynyt ammoisina aikoina takapajuisissa olosuhteissa, mutta se elää tänä päivänä vahvaa nousukautta myös vauraissa ja kehittyneissä yhteiskunnissa.

Suomi lähtökuopissa

Amerikkalainen media syyttää Suomea Venäjän karhun korvaan kuiskuttelusta. Luottoluokittajat haluavat pudottaa Suomen AAA -luokasta ties miten alas. Euroopan Unioni uhkaa panna Suomen valtiontalouden tarkkailuun. Suomalaiset miljonäärit piilottavat rahansa ja muuttavat Portugaliin. Suomen ministereiden ja EU-kommissaarien työaika menee suurelta osin muiden EU-maiden asioiden vatuloimiseen.

Miten asiat saataisiin kuntoon? Lähtökohta on, että amerikkalaisia on pari kertaa enemmän kuin venäläisiä. Venäläisillä on maata lähes pari kertaa enemmän kuin amerikkalaisilla. Lähinnä toisiaan he ovat Beringin salmen vastarannoilla. Alaskan Venäjän tsaari myi Yhdysvalloille ja Suomi itsenäistyi, kun tsaarinvalta kukistui.Venäläisiä on 26-kertainen määrä suomalaisiin verrattuna ja maatakin yli 50-kertaa enemmän.

Turvapaikanhakijoiden värvääjät ovat löytäneet harvaan asutun Suomen. Suomi tarjoaa suojapaikan terroristien mielivallalta ja suurvaltojen vuosikymmeniä jatkuneilta pommituksilta. Suomen maaseudulla on tilaa ja se tarjoaa luonnon rauhaa. Toisistaan erilleen sijoitettuina pienryhminä integroituminen yhteiskuntaan ei kuitenkaan onnistu. Elinkeinorakenteen muuttuessa palvelut on jo ehditty siirtää suuriin väestökeskuksiin.

Joka tapauksessa Aasian ja Afrikan väestömäärien räjähdysmäinen kasvu itsessään johtaa massiivisiin kansainvaelluksiin. Pelästään se tulee vaatimaan elintilansa myös Pohjois- Euroopasta.
Suomalaisilla on myös vahvat perinteet muuttoliikkeistä ulkomaille Ruotsiin ja Amerikkaan. Ennen Venäjän valtaa suomalaisten emämaa oli Ruotsi, mutta Ruotsin suuruuden aika päättyi pari sataa vuotta sitten. Tämän päivän ongelmiin Ruotsi ei tarjoa ratkaisua. Ei, vaikka se on väkirikkaampi ja vauraampi kuin Suomi. Maiden maantieteellinen raja on Pohjanlahti. Ruotsi ei ole tosissaan kiinnostunut Aasiaan rajoittuvan Suomen kehittämisestä eikä sillä ole kykyä Suomen puolustamiseen.

Katseet kääntyvät Amerikkaan. Suomi voisi päästä eroon Venäjän karhusta, luottoluokittelijoiden mielivallasta, Euroopan Unionin kalliista byrokratiasta ja epäoikeudenmukaisista direktiiveistä sekä myös miljonääriensä ahdingosta perinteisellä maastamuuttajien keinolla; myydä kaikki omaisuus ja muuttaa Amerikkaan.

Valtio vain myisi valtion omaisuuden ja yksityiset omansa - paitsi ne, jotka haluaisivat jäädä kyydistä. Suomalaisille sopiva uusi kotimaa olisi esimerkiksi Etelä-Dakota. Ehkäpä amerikkalaiset olisivat kiinnostuneita ostamaan vanhan Suomen alueen tukikohdakseen. Suomalaiset voisivat tarjota vaihtokaupassa Dakotassa sijaitsevasta settlemantistään yli 8-kertaista hintaa neliökilometriltä. Suomalaisten tarvitsema maa-alue olisi vain 38 000 neliökilometriä, kun mittatikkuna käytettäisiin Kiinan väestötiheyttä. Etelä-Dakotan väkiluku kasvaisi tällöin yli 7 -kertaiseksi. Suomalaisilla ei olisi vaikeuksia integroitua uuteen yhteiskuntaan. Suomalaisten ei tarvitsisi kuiskutella kenenkään korvaan. Suomalaisia ei luokiteltaisi. EU-direktiiveistä ei tarvitsisi huolta kantaa eikä miljonäärejä jahdata.

Suomalaiset olisivat vihdoin vapaita kuin taivaan linnut. Naapurikaupunkeja olisivat Aberdeen, Buffalo, Huron ja Rapid City. Niiden rinnalle kasvaisi merkittävä suomalaisten kaupunki, viisimiljoonainen Kalevala! Rakkaiksi paikoiksi muodostuisivat Black Hills ja Sioux Falls. Missouria pitkin olisi vesiyhteys Mississippi-joelle.

Miten tämä kaikki hoidettaisiin käytännössä? Siinäpä sitä olisi suomalaisille poliitikoille ja juristeille oikeata tekemistä. Kysymys olisi kuitenkin vain modernin, hallitun kansainvaelluksen järjestämisestä. Ennen kuin kaikki on myöhäistä. Vai onko hallitsematon kansainvaellus ja EU:n heittopussina oleminen otettava vastaan kuin luonnonlait? Suomi on lähtökuopissa, mutta mihin? Sitä ei tiedä vanha Erkkikään.

Voiko olla totta!

Maailman ihan kaikkein suurin risteilyalus on rakenteilla Gomorranian telakalla Länsi-Horniassa. Laivan pituus on kahdeksan ja puoli kilometriä. Se ei mahdu mihinkään satamaan. Alus risteilee Keski-Atlantilla ja Tyynellä valtamerellä. Sillä on kaksi kolmesataa metriä pitkää tukialusta, jotka toimivat huolto- ja yhteystehtävissä.

Risteilyaluksen takakannella on kansainvälinen lentokenttä ja etukannella golfkenttä. Laivan keskikannella on kilometrin pituinen järvi, johon on upotettu yli 10 000 kuutiometrin suuruinen akvaario. Akvaariossa esitetään kahden tunnin välein koulutettujen miekkavalaiden taistelunäytöksiä. Järven erikoisuutena on kaunis saaristo, johon turistit voivat tehdä opastettuja pique-nique-retkiä keskiaikaisilla purjealuksilla.

Lukemattomien ravintoloiden, pubien, cafeterioiden, erikoismyymälöiden ja muiden asiaan kuuluvien palvelujen lisäksi mainittakoon vain jäätelökioskit, joita on kaikilla 29 kannella kahdenkymmenen metrin välein.

Risteilyaluksen tukikohdaksi on suunnitteilla torni Tyynelle valtamerelle, jossa se ulottuu yhdeksän kilometrin syvyyteen. Sieltä torni kohoaa kaksi kilometriä merenpinnan yläpuolelle. Torniin asennetaan pikahissi, joka kiidättää turistit meren pinnalta meren pohjaan yhdeksässä sekunnissa sekä pohjasta pinnalle ja edelleen ylös kahden kilometrin korkeuteen yhdessätoista sekunnissa.

Torniin sijoitettavista palveluista päätetään sen jälkeen, kun palveluja koskeva suunnittelukilpailu on ratkaistu.