Minulla on Hadley Arvidson. Kaikilla kavereillani on myös Harvit. Niissä on puolitahtiset moottorit, joissa on vain yksi pytty. Pytyssä on puolivartinen mäntä. Se pamahtaa kerran ja potkaisee kaksi kertaa tyhjää. Ääni on tosi miehekäs. BOOM! TRÖPÖTI, TRÖPÖTI - PÖH! Sellaisilla vehkeillä on kiva ottaa katu haltuunsa. WROOM! TRÄPS! Kukaan ei kuule muuta kuin BOOM! TRÖPÖTI, TRÖPÖTI, PÖH!
Minulla ja kevereilla on myös söpöt liivit, joihin on kirjailtu kultaisia enkeleitä. Käytämme ajohaalareita ja henkseleitä. Minä ja kaikki kamuni olemme lainkuuliaista porukkaa. Meille luetaan lakia harva se päivä. Tytöt tykkää meistä, koska olemme rosvon näköistä porukkaa. RÄPS! RÄPS! Olemme silti kilttejä poikia. BOOM! Joukossamme on kaikenlaisia tyyppejä kulkujätkistä valtion korkeimpiin virkamiehiin. Olemme valtio valtiossa.
WROOOM, TRÖPÖTI, TRÖPÖTI, PÖH! Jaaha, siinä kamut lähti hakemaan rahaa metsästä. BOOM! TRÖPÖTI, TRÖPÖTI! Meillä on omat pankit. Meillä on myös omat yritykset, omat hankintakanavat ja omat jakelukanavat, omat tukikohdat, ihan kaikki. TRÖPÖTI, TRÖPÖTI, TRÄPS! Olemme kaikessa mukana. Taustoitamme, lobbaamme, värväämme ja hoidamme kansainvälisiä suhteita. Pidämme huolen siitä, että yhteiskunta toimii kaikilla osa-alueilla kuin rasvattu salama. Kiinalaiset ovat jo kauan sitten huomanneet, että "rahalla on kahdeksan jalkaa". Me olemme yksi niistä.
torstai 10. heinäkuuta 2014
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Kaikki irti autoilusta!
Nykyiset automallit ovat todella nopeita. Huippunopeus saattaa olla lähes 300 km/h. Sellaisella autolla on mukava ajella, kun suurimmat sallitut nopeudet ovat 120 km/h. Joku voi ihmetellä, mihin suurella ylinopeudella varustettua autoa tarvitaan. Se on typerää mietiskelyä.
Kun auto on suorituskykyinen, sillä voi ajaa sitä suurempaa ylinopeutta mitä pienempi aluerajoitus on. Esimerkiksi tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on 100 km/h, pystyy huippunopealla autolla ja sopivassa kohdassa räväyttämään jopa 200 km/h ylinopeutta. Sellaiseen suoritukseen ei hitaalla autolla pysty.
Kyllä hitaalla ja halvalla ajoneuvollakin pystyy saavuttamaan reilun ylinopeuden. Ei ole harvinaista, että autolla, jonka maksiminopeus on 120 km/h, pystyy revittämään 80 km/h ylinopeuden sellaisella katuosuudella, jolla suurin sallittu nopeus on 40 km/h.
Ilmiömäiset suoritukset vaativat taitavia kuskeja. Huonon kuskin ei kannata näitä temppuja kokeilla. Tosin huono kuski voi myös päästä nauttimaan autoilun ihanuuksista ajamalla päin keltaisia valoja tai köröttelemällä viereistä kaistaa ja kiilaamalla väliin, kun muut ovat ryhmittyneet jonottamaan. Tarvitaan vain herkkää tilannesilmää ja kokonaisuuden tajua.
Tärkeintä on, ettei tilaisuutta koskaan päästetä käsistä. Suorituskykyiset autot ja liikennemerkein osoitetut rajoitukset ovat sitä varten, että kaikilla autoilijoilla, sekä nopeita että hitaita ajoneuvoja käyttävillä, niin taitavilla kuin taitamattomillakin kuskeilla, olisi mahdollisuus nauttia autoilusta täysillä!
Kun auto on suorituskykyinen, sillä voi ajaa sitä suurempaa ylinopeutta mitä pienempi aluerajoitus on. Esimerkiksi tiellä, jolla suurin sallittu nopeus on 100 km/h, pystyy huippunopealla autolla ja sopivassa kohdassa räväyttämään jopa 200 km/h ylinopeutta. Sellaiseen suoritukseen ei hitaalla autolla pysty.
Kyllä hitaalla ja halvalla ajoneuvollakin pystyy saavuttamaan reilun ylinopeuden. Ei ole harvinaista, että autolla, jonka maksiminopeus on 120 km/h, pystyy revittämään 80 km/h ylinopeuden sellaisella katuosuudella, jolla suurin sallittu nopeus on 40 km/h.
Ilmiömäiset suoritukset vaativat taitavia kuskeja. Huonon kuskin ei kannata näitä temppuja kokeilla. Tosin huono kuski voi myös päästä nauttimaan autoilun ihanuuksista ajamalla päin keltaisia valoja tai köröttelemällä viereistä kaistaa ja kiilaamalla väliin, kun muut ovat ryhmittyneet jonottamaan. Tarvitaan vain herkkää tilannesilmää ja kokonaisuuden tajua.
Tärkeintä on, ettei tilaisuutta koskaan päästetä käsistä. Suorituskykyiset autot ja liikennemerkein osoitetut rajoitukset ovat sitä varten, että kaikilla autoilijoilla, sekä nopeita että hitaita ajoneuvoja käyttävillä, niin taitavilla kuin taitamattomillakin kuskeilla, olisi mahdollisuus nauttia autoilusta täysillä!
torstai 8. toukokuuta 2014
Rotuopit joutavat romukoppaan
Sana "neekeri" on aikoja sitten julistettu rasistiseksi käsitteeksi. Sitä ei voida käyttää edes lakritsimainoksissa. Neekerin sijaan voitaisiin ottaa käyttöön termi "nopsajalkainen", jota ei voitane pitää rasistisena ilmaisuna.
Sen sijaan "arjalaisuus" kukoistaa, vaikka sanalla ei rotuopillisesti ole minkäänlaista tieteellistä eikä tuon taivaallista asiallista merkitystä. Poliittisessa mielessä sillä kuitenkin on vankka jalansija, joten sitä ei julisteta pannaan. "Kalkkilaivan kapteeni" on humorestinen termi, joka kestäisi rasistiset väitteet, mutta se ei istu rodun nimeksi. Nimityksenä "valkonaama" on myös epäkelpo, koska "punanahka" on lievästi rasistinen ilmaisu. "Valkolainen" on huono nimitys, koska sen vastakohtana on "mustalainen" ja taas ollaan umpikujassa. "Väritön" ei sovi, koska sitten pitäisi puhua myös "värillisestä". Ehkäpä "monenkirjava" tai "kaikenkarvainen" sopisi parhaiten eurooppalaisille.
Mongoleja vierastetaan läntisessä maailmassa siitä huolimatta, että heidän joukostaan löytyvät maailman älykkäimmät ihmisryhmät ja heidän hallinnassaan alkaa olla myös melkoinen osa läntisen maailman varallisuudesta. Kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset siirtävät globaalitalouden painopistettä Tyynelle merelle. Siitä huolimatta eskimot ja intiaanit tulevat ensimmäisinä mieleen, kun puhutaan etäisistä mongolitaustoista. Jopa lappalaisia pidetään mongoleina, vaikka heidän juurensa ovat Euroopan mantereella. "Keltainen" on huono ilmaisu mongolitaustaiselle. "Keltiäinen" sopisi paremmin, sillä ilmaus viittaa ahkeriin muurahaisiin, jotka ovat aikojen alusta olleet ja tulevat aikojen loppuun myös olemaan.
Kuten huomataan, tieteelliset ja propagandistiset rotuopit elävät omaa elämäänsä ja ovat oman aikakautensa tuotteita. Vanhoillisina ja vanhentuneina käsityksinä ne joutavat romukoppaan. On aika ottaa käyttöön uudet termit. Maaseudulla ja syrjäisillä alueilla asuvat ihmiset voisivat olla "heinähattuja" ja kaupungeissa asuvat "kukkaiskansaa". Festarivaiheiden jälkeen ja tutkimattomia polkuja pitkin heistä polveutuvat m.m. "hipit", "hihhulit", "popparit" , "boheemit", "jupit", "nörtit" ja monet muut vanhemmalle sukupolvelle tuntemattomat tyypitykset. Tässä sitä riittäisi tutkimussarkaa useammallekin tieteenhaaralle.
Sen sijaan "arjalaisuus" kukoistaa, vaikka sanalla ei rotuopillisesti ole minkäänlaista tieteellistä eikä tuon taivaallista asiallista merkitystä. Poliittisessa mielessä sillä kuitenkin on vankka jalansija, joten sitä ei julisteta pannaan. "Kalkkilaivan kapteeni" on humorestinen termi, joka kestäisi rasistiset väitteet, mutta se ei istu rodun nimeksi. Nimityksenä "valkonaama" on myös epäkelpo, koska "punanahka" on lievästi rasistinen ilmaisu. "Valkolainen" on huono nimitys, koska sen vastakohtana on "mustalainen" ja taas ollaan umpikujassa. "Väritön" ei sovi, koska sitten pitäisi puhua myös "värillisestä". Ehkäpä "monenkirjava" tai "kaikenkarvainen" sopisi parhaiten eurooppalaisille.
Mongoleja vierastetaan läntisessä maailmassa siitä huolimatta, että heidän joukostaan löytyvät maailman älykkäimmät ihmisryhmät ja heidän hallinnassaan alkaa olla myös melkoinen osa läntisen maailman varallisuudesta. Kiinalaiset, korealaiset ja japanilaiset siirtävät globaalitalouden painopistettä Tyynelle merelle. Siitä huolimatta eskimot ja intiaanit tulevat ensimmäisinä mieleen, kun puhutaan etäisistä mongolitaustoista. Jopa lappalaisia pidetään mongoleina, vaikka heidän juurensa ovat Euroopan mantereella. "Keltainen" on huono ilmaisu mongolitaustaiselle. "Keltiäinen" sopisi paremmin, sillä ilmaus viittaa ahkeriin muurahaisiin, jotka ovat aikojen alusta olleet ja tulevat aikojen loppuun myös olemaan.
Kuten huomataan, tieteelliset ja propagandistiset rotuopit elävät omaa elämäänsä ja ovat oman aikakautensa tuotteita. Vanhoillisina ja vanhentuneina käsityksinä ne joutavat romukoppaan. On aika ottaa käyttöön uudet termit. Maaseudulla ja syrjäisillä alueilla asuvat ihmiset voisivat olla "heinähattuja" ja kaupungeissa asuvat "kukkaiskansaa". Festarivaiheiden jälkeen ja tutkimattomia polkuja pitkin heistä polveutuvat m.m. "hipit", "hihhulit", "popparit" , "boheemit", "jupit", "nörtit" ja monet muut vanhemmalle sukupolvelle tuntemattomat tyypitykset. Tässä sitä riittäisi tutkimussarkaa useammallekin tieteenhaaralle.
perjantai 2. toukokuuta 2014
Sotahysteria on vallalla
Sotahysteria on vallannut ihmismielet. Enää ei puhuta yhteisestä uhkasta, jonka terroristit aiheuttavat. Nyt maailma on jakautunut kahteen leiriin ja mukaan ovat tulleet separatistit. Toisinajattelijoiden rauhanomaiset keinot muutosten aikaansaamiseksi ovat loppuneet siitä huolimatta, että sosiaalinen media on tarjonnut ennennäkemättömän suuret mahdollisuudet yhteiskunnallisten epäkohtien osoittamiseen, asioihin puuttumiseen ja muutosten tekemiseen ilman väkivaltaa.
Ääriainekset ovat aina olleet kärsimättömiä odottamaan muutoksia ja lähteneet ensimmäisinä suoran toiminnan tielle. Heidän vuokseen anarkisteiksi, terroristeiksi ja separatisteiksi leimautuvat myös ne, jotka esittävät rauhanomaisin keinoin muutoksia perinteisten valtasuhteiden uusjaolle. Seurauksena on umpikuja, jota ei voida neuvottelemalla ratkaista.
Asetelma on pysynyt muuttumattomana koko ihmiskunnan historian ajan. Paikallisilla ja rajoitetuilla sodilla on valloitettu uusia alueita, ylläpidetty vanhaa hallintoa tai tehty vallankumouksia. Suursotiin on jouduttu, kun kokonaistilanne on riistäytynyt vallanpitäjien otteesta ja sotahysteria on tarttunut laajoihin kansalaispiireihin. Hysterian vallitessa ei ajatella niitä kauheuksia, joita kaikki sodat väistämättä aiheuttavat. Kärsimysten sijasta korostetaan sankaruutta ja urotekoja, jotta jälkipolvet saisivat elää onnellista elämää.
Hurmahenkiset sotilaat ja villiintyneet vapaaehtoiset eivät usko kuolevansa sodan ensimmäiseen tai viimeiseen luotiin. He haluavat vain antaa turpiin viholliselle. Sitä odottavat myös siviilit. Valitettavasti sodissa kuolleet tai rampautuneet sotilaat ja siviilit ovat vain sijaiskärsijöitä. Kun uhreja on riittävästi, niin hysteria hiipuu...ja kun savu hälvenee, niin tuhkaan istuttavat nauriinsa ne, jotka jäävät henkiin.
Ääriainekset ovat aina olleet kärsimättömiä odottamaan muutoksia ja lähteneet ensimmäisinä suoran toiminnan tielle. Heidän vuokseen anarkisteiksi, terroristeiksi ja separatisteiksi leimautuvat myös ne, jotka esittävät rauhanomaisin keinoin muutoksia perinteisten valtasuhteiden uusjaolle. Seurauksena on umpikuja, jota ei voida neuvottelemalla ratkaista.
Asetelma on pysynyt muuttumattomana koko ihmiskunnan historian ajan. Paikallisilla ja rajoitetuilla sodilla on valloitettu uusia alueita, ylläpidetty vanhaa hallintoa tai tehty vallankumouksia. Suursotiin on jouduttu, kun kokonaistilanne on riistäytynyt vallanpitäjien otteesta ja sotahysteria on tarttunut laajoihin kansalaispiireihin. Hysterian vallitessa ei ajatella niitä kauheuksia, joita kaikki sodat väistämättä aiheuttavat. Kärsimysten sijasta korostetaan sankaruutta ja urotekoja, jotta jälkipolvet saisivat elää onnellista elämää.
Hurmahenkiset sotilaat ja villiintyneet vapaaehtoiset eivät usko kuolevansa sodan ensimmäiseen tai viimeiseen luotiin. He haluavat vain antaa turpiin viholliselle. Sitä odottavat myös siviilit. Valitettavasti sodissa kuolleet tai rampautuneet sotilaat ja siviilit ovat vain sijaiskärsijöitä. Kun uhreja on riittävästi, niin hysteria hiipuu...ja kun savu hälvenee, niin tuhkaan istuttavat nauriinsa ne, jotka jäävät henkiin.
perjantai 11. huhtikuuta 2014
Vanha papyruskäärö
Viiden kansainvälisesti tunnetun huippuyliopiston professorit ovat analysoineet tuhat vuotta vanhan papyruskäärön, jossa kerrotaan kotkan saaneen sulkasadon ja muuttuneen kyyhkyseksi. Tapauksesta kertoi ensimmäisenä Takatuhdon Sanomat. Tutkijoiden mukaan papyrus on todennäköisesti aito.
Pinkpantertonin yliopiston varhaisten eläinlajien vierailevana luennoitsijana toiminut erityistutkija Kalle Kuheroinen kertoi papyruksesta julkisuuteen jo vuonna 1991. Kuheroinen oli hankkinut tuntemattomalta keräilijältä mitättömän pienen papyruksenpalan, jossa oli sekotinkielinen teksti: Kotka muuttui sulkasadon jälkeen kyyhkyksi. Papyruksesta nousi tuolloin valtava kohu asiantuntijapiireissä ja monet pitivät sitä väärennöksenä.
Geoteknokemistologian ja biotoksoanalyysologian tutkijat Absurdanian teknisestä korkeakoulusta sekä Lobotomanian ja Noneverhamptonin yliopistoista ovat nyt laserapyktoloineet papyrusta. Heidän mukaansa käärö on peräisin jotakuinkin 900-1100-luvulta. Useat tutkijat pitävät kääröä kuitenkin 3000 vuotta vanhempana.
Tutkimustuloksista ei yksiselitteisesti käy ilmi, että tekstissä tarkoitettu kotka olisi kotka ja kyyhky olisi kyyhky. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että käärö on ainakin tuhat vuotta vanha ja kirjoitus sitäkin vanhempi. Tutkimukset on täsmennetty kontraspektro-ontografian avulla. Kirjoitustekniikan on todettu olevan samaa perua ainakin 50 muun papyruksen kanssa.
Kalle Kuheroinen on nyttemmin julkaissut artikkelin papyruksesta Noneverhampton Surlogistical Revue -lehdessä. Pöllöestetiikan professori Curys Coptiman on kritisoinut artikkelia rajusti ja pitää kääröä sekä väärennöksenä että mahdollisesti jopa helmipöllöihin kohdistuvana ajojahtina.
Pinkpantertonin yliopiston varhaisten eläinlajien vierailevana luennoitsijana toiminut erityistutkija Kalle Kuheroinen kertoi papyruksesta julkisuuteen jo vuonna 1991. Kuheroinen oli hankkinut tuntemattomalta keräilijältä mitättömän pienen papyruksenpalan, jossa oli sekotinkielinen teksti: Kotka muuttui sulkasadon jälkeen kyyhkyksi. Papyruksesta nousi tuolloin valtava kohu asiantuntijapiireissä ja monet pitivät sitä väärennöksenä.
Geoteknokemistologian ja biotoksoanalyysologian tutkijat Absurdanian teknisestä korkeakoulusta sekä Lobotomanian ja Noneverhamptonin yliopistoista ovat nyt laserapyktoloineet papyrusta. Heidän mukaansa käärö on peräisin jotakuinkin 900-1100-luvulta. Useat tutkijat pitävät kääröä kuitenkin 3000 vuotta vanhempana.
Tutkimustuloksista ei yksiselitteisesti käy ilmi, että tekstissä tarkoitettu kotka olisi kotka ja kyyhky olisi kyyhky. Tutkimukset kuitenkin osoittavat, että käärö on ainakin tuhat vuotta vanha ja kirjoitus sitäkin vanhempi. Tutkimukset on täsmennetty kontraspektro-ontografian avulla. Kirjoitustekniikan on todettu olevan samaa perua ainakin 50 muun papyruksen kanssa.
Kalle Kuheroinen on nyttemmin julkaissut artikkelin papyruksesta Noneverhampton Surlogistical Revue -lehdessä. Pöllöestetiikan professori Curys Coptiman on kritisoinut artikkelia rajusti ja pitää kääröä sekä väärennöksenä että mahdollisesti jopa helmipöllöihin kohdistuvana ajojahtina.
sunnuntai 6. huhtikuuta 2014
Suuret ja pienet palkat kulkevat käsi kädessä
Suuret organisaatiot ovat sekä hyviä että huonoja työnantajia. Suuri organisaatio tai yritys ei välttämättä tarvitse hyvää johtajaa. Huonokin kelpaa. Varmaa kuitenkin on, että muodollisesti tarvitaan aina ylin käskynhaltija. Ilman keulakuvaa, pelkästään kasvottomien ihmisten johdolla, suuria ihmismassoja ei voida hallita. Kasvottomien vaikuttajien paikka on johtajan taustalla.
Suuren yrityksen johtajan palkalla ei ole juuri mitään merkitystä yrityksen kehittämisen kannalta, sillä suuren yrityksen johtajan palkka ei ole riippuvainen yhtiön menestyksestä. Johtajan palkan korottaminen 50 %:lla voidaan helposti kuitata 100 työntekijän irtisanomisella. Suuren yrityksen johtaja on tärkeä pelinappula, jota käytetään sekä yrityksen ulkoisen uskottavuuden että sisäisen järjestyksen ylläpitämiseksi.
Työntekijän kannalta suuri yritys on hyvä työnantaja siinä mielessä, että sen tuhansia lokeroita ei kukaan tunne ja niihin voi keskinkertainen ja jopa huono työntekijä - hyvällä tuurilla - piiloutua koko elämänsä ajaksi. Pienikin palkka riittää huonoina aikoina takaamaan hengissä säilymisen ja pienellä ponnistelulla saattaa parhaina vuosina päästä jopa siedettäville ansioille.
Työntekijän kannalta suuren yrityksen huono puoli on siinä, että se tasapäistää työntekijänsä, tappaa luovuuden ja on kuuro sisältäpäin tuleville ideoille. Suurten yritysten johtajien suuret palkat kuuluvat organisaation toimintatapaan samalla tavalla kuin niiden työntekijöiden pienet palkat. Ne antavat suurelle joukolle ihmisiä toimeentulon ja takaavat yritysten suuromistajille, elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysten keskusliitoille hyvän elämän.
Suuren yrityksen johtajan palkalla ei ole juuri mitään merkitystä yrityksen kehittämisen kannalta, sillä suuren yrityksen johtajan palkka ei ole riippuvainen yhtiön menestyksestä. Johtajan palkan korottaminen 50 %:lla voidaan helposti kuitata 100 työntekijän irtisanomisella. Suuren yrityksen johtaja on tärkeä pelinappula, jota käytetään sekä yrityksen ulkoisen uskottavuuden että sisäisen järjestyksen ylläpitämiseksi.
Työntekijän kannalta suuri yritys on hyvä työnantaja siinä mielessä, että sen tuhansia lokeroita ei kukaan tunne ja niihin voi keskinkertainen ja jopa huono työntekijä - hyvällä tuurilla - piiloutua koko elämänsä ajaksi. Pienikin palkka riittää huonoina aikoina takaamaan hengissä säilymisen ja pienellä ponnistelulla saattaa parhaina vuosina päästä jopa siedettäville ansioille.
Työntekijän kannalta suuren yrityksen huono puoli on siinä, että se tasapäistää työntekijänsä, tappaa luovuuden ja on kuuro sisältäpäin tuleville ideoille. Suurten yritysten johtajien suuret palkat kuuluvat organisaation toimintatapaan samalla tavalla kuin niiden työntekijöiden pienet palkat. Ne antavat suurelle joukolle ihmisiä toimeentulon ja takaavat yritysten suuromistajille, elinkeinoelämän ja ammattiyhdistysten keskusliitoille hyvän elämän.
sunnuntai 2. maaliskuuta 2014
Ihmisen hinta sodan ja rauhan pörssissä
Suomalaisen ihmisen laskennallinen hinta pyörii siinä 2 miljoonan euron nurkilla. Amerikkalaisen ihmisen hinta on ihonväristä riippuen keskimäärin 6 miljoonaa euroa. Viranomaiset kuitenkin rukkaavat hinta-arvioita suuntaan ja toiseen sen mukaan, mitä kunkin asian perusteleminen kulloinkin vaatii.
Sodankäynnin perusteluissa käytetään harvemmin ihmishengen rahallista arvoa. Mieluummin puhutaan isänmaallisista arvoista, joita ei voi rahassa mitata. Rahallista perustetta voitaisiin kuitenkin käyttää samalla tavalla kuin sitä käytetään rauhan aikana.
Esimerkiksi Suomen armeijan käyttämien rynnäkkökiväärien koko kannan uusiminen maksaisi alle miljoona euroa eli vain puoli ihmishenkeä. Kun rynnäkkökiväärillä ammutaan satoja ihmisiä, rynnäkkökiväärin arvo nousee kohisemalla ja ihmishengen arvo painuu maan rakoon. Silloin ihmishenkien arvo lasketaan mieluummin käänteisesti eli omien joukkojen säästöinä. Tuhottavia ihmisiä ei ajatella ihmisinä, vaan heitä käsitellään viholliskohteina.
Käytetyn panssarivaunun hinta menee jo yksi yhteen ihmishengen hinnan kanssa. Yksikköhinta on samaa luokkaa eli 2 miljoonaa euroa. Amerikkalaisen ihmishengen hinnalla saa jo kolme käytettyä panssarivaunua.
Hävittäjälentokoneen voi hankkia Suomen ilmavoimille 20 ihmishengen hinnalla. Sen sijaan huippumodernin pommittajakoneen hinta on 2,2 miljardia dollaria. Sillä on siis hintaa 800 suomalaisen ihmishengen verran, mutta sellaista konetta ei ole saatavissa Suomen ilmavoimille.
Sotakoneiden hinnat ovat verrattain inhimilliset, kun niitä verrataan viholliselle aiheutettavaan tuhoon ja oman puolen suojaukseen, sillä sodan aiheuttamat aineelliset tappiot nousevat aina huomattavasti suuremmiksi kuin ihmishenkien rahassa arvioidut menetykset.
Esimerkiksi 10 miljoonaa ihmishenkeä vaativa sota edustaa suomalaisittain laskettuna vasta 20 miljoonan euron menetystä ja siihen joukkoon mahtuvat niin viholliset kuin omat ja sivullisetkin. Kun summasta vähennetään hyvällä sotakalustolla säästettyjen ihmishenkien arvo, niin päästään kuitenkin reippaasti plussan puolelle, vaikka summaan lisättäisiin sodassa vammautuneiden ihmisten aiheuttamat kustannukset.
Laskelmista ei pidä unohtaa sitä valtavaa taloudellista sysäystä, minkä sodan jälkeinen jälleenrakentaminen saa aikaan. Sellaisen yhteen hiileen puhaltamisen rahallista vaikutusta on mahdoton missään valuutassa arvioida. Ihmisen hinta sodan ja rauhan pörssissä vaihtelee rajusti eikä sillä kokonaisuutta ajatellen ole juuri mitään tekemistä ihmisarvon kanssa.
Sodankäynnin perusteluissa käytetään harvemmin ihmishengen rahallista arvoa. Mieluummin puhutaan isänmaallisista arvoista, joita ei voi rahassa mitata. Rahallista perustetta voitaisiin kuitenkin käyttää samalla tavalla kuin sitä käytetään rauhan aikana.
Esimerkiksi Suomen armeijan käyttämien rynnäkkökiväärien koko kannan uusiminen maksaisi alle miljoona euroa eli vain puoli ihmishenkeä. Kun rynnäkkökiväärillä ammutaan satoja ihmisiä, rynnäkkökiväärin arvo nousee kohisemalla ja ihmishengen arvo painuu maan rakoon. Silloin ihmishenkien arvo lasketaan mieluummin käänteisesti eli omien joukkojen säästöinä. Tuhottavia ihmisiä ei ajatella ihmisinä, vaan heitä käsitellään viholliskohteina.
Käytetyn panssarivaunun hinta menee jo yksi yhteen ihmishengen hinnan kanssa. Yksikköhinta on samaa luokkaa eli 2 miljoonaa euroa. Amerikkalaisen ihmishengen hinnalla saa jo kolme käytettyä panssarivaunua.
Hävittäjälentokoneen voi hankkia Suomen ilmavoimille 20 ihmishengen hinnalla. Sen sijaan huippumodernin pommittajakoneen hinta on 2,2 miljardia dollaria. Sillä on siis hintaa 800 suomalaisen ihmishengen verran, mutta sellaista konetta ei ole saatavissa Suomen ilmavoimille.
Sotakoneiden hinnat ovat verrattain inhimilliset, kun niitä verrataan viholliselle aiheutettavaan tuhoon ja oman puolen suojaukseen, sillä sodan aiheuttamat aineelliset tappiot nousevat aina huomattavasti suuremmiksi kuin ihmishenkien rahassa arvioidut menetykset.
Esimerkiksi 10 miljoonaa ihmishenkeä vaativa sota edustaa suomalaisittain laskettuna vasta 20 miljoonan euron menetystä ja siihen joukkoon mahtuvat niin viholliset kuin omat ja sivullisetkin. Kun summasta vähennetään hyvällä sotakalustolla säästettyjen ihmishenkien arvo, niin päästään kuitenkin reippaasti plussan puolelle, vaikka summaan lisättäisiin sodassa vammautuneiden ihmisten aiheuttamat kustannukset.
Laskelmista ei pidä unohtaa sitä valtavaa taloudellista sysäystä, minkä sodan jälkeinen jälleenrakentaminen saa aikaan. Sellaisen yhteen hiileen puhaltamisen rahallista vaikutusta on mahdoton missään valuutassa arvioida. Ihmisen hinta sodan ja rauhan pörssissä vaihtelee rajusti eikä sillä kokonaisuutta ajatellen ole juuri mitään tekemistä ihmisarvon kanssa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)