Vaikka rahaa seinästä repiä saisi

Rahaa on kuin roskaa, mutta kaikki raha ei ole valtion valvonnassa
Julkisen talouden kestävyysvaje syntyy siitä, että valtion taloutta hoidetaan vaalikaudesta toiseen ottamalla velkaa velan päälle. Valtion mahdollisuudet hoitaa tehtäviään kapenevat ja lopulta valtion tulot eivät riitä velkojen maksamiseen. Uutta velkaa ei enää saada. Tavallisten kansalaisten kukkarolla käyminen tulee myös tiensä päähän. Verovarat eivät pian riitä edes valtion avaintehtävien hoitamiseen. Velkarahoissa kylpeminen kostautuu, kun varakkaat siirtävät rahansa pois maasta, verottajan ulottumattomiin. Ulkomaisia sijoittajia ei näy mailla halmeilla. Äärimmäisessä tilanteessa vaalimainosten rahoittajatkaan eivät enää ratkaise vaaleja, vaan kansalaiset äänestävät ketä sattuu. Kuitenkaan kaaosta ei kukaan halua. Tältä poliitikkojen ja talousasiantuntijoiden puheet saavat asiat ainakin näyttämään kadunmiehen näkökulmasta.

Aika on rahaa
Miten sitten on mahdollista, että silloinkin, kun valtiolla menee todella huonosti, yksityisellä sektorilla voi edelleen mennä lujaa? Yksityisellä puolella voidaan nopeasti vähentää työvoimaa, lakkauttaa tuotantolaitoksia, myydä ja fuusioida yrityksiä, jakaa osinkoja ja siirtää varoja sellaisten maiden pankkeihin, joiden holveihin kotivaltion verottaja ei pääse käsiksi. Tekee sitä valtiokin, mutta hitaammin. Usein kuvitellaan, että julkisen sektorin tehtäviä ulkoistamalla voidaan päästä samaan tulokseen. Se on kuitenkin mahdotonta, sillä julkispuolen tehtävistä voidaan yksityistää vain parhaimmin tuottavat tehtävät. Valtion ja kuntien tehtäväksi jää rahan kylväminen tuottamattomiin rahareikiin. Julkisraha jää auttamattomasti jälkeen yksityisen puolen kiertokulun nopeudesta. Raha on verrattavissa aikaan kahdessa asiassa. Aika lasketaan kaavasta matka kertaa nopeus. Myös rahan kiertokulun kaava saadaan samasta kaavasta. Esimerkiksi tavaran toimitusaika riippuu toimitustavasta ja saatavuudesta, jolloin on kysymys kaupan rahallisesta arvosta. Käteiskaupassa rahan arvoon pyritään vaikuttamaan välittömästi ja nopeasti. Toinen yhtäläisyys ajalla ja rahalla on se, ettei kumpikaan haise. Laittomat ansaintakeinot tuottavat parhaiten, koska niissä ohitetaan turhat koukerot ja säästetään sitä kallista aikaa.

Raha ratkaisee muutakin kuin vaalien tulokset
Vaikka julkistalouden painolastiksi jäävät pahnan pohjimmaiset tehtävät, niin toisaalta silloinkin, kun valtion ja kuntien ylimmät käskynhaltijat epäonnistuvat, he eivät menetä omaisuuttaan. Varsinkin kriisitilanteissa he pystyvät jopa kartuttamaan omaisuuttaan kahmalokaupalla. Diktatuureissa valtavat omaisuudet siirtyvät välittömästi hallitsevalle luokalle. Sotien yhteydessä tämä sääntö pätee myös demokratioissa. Normaalioloissa rahat virtaavat niin julkisiin kuin yksityisiin tarpeisiin kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti. Lienee peräti inhimillistä, että varallisuuteen tottumaton ihminen käsittelee muiden rahoja kuin entinen äijä, joka huudahti: "Pidä musta kii etten mä revi rahojani!" Yksityisellä puolella pystytään ohjaamaan rahavirtoja sekä suoraan että valittujen kohteiden kautta omiin taskuihin julkispuolta nopeammin ja suunnitelmallisemmin.

Kun raha saadaan poikimaan
Pääsääntöisesti sekä julkisella että yksityisellä puolella omistajien ja omaisuuden hoitajien edut turvataan käärimällä ylimääräiset rahat pois kuleksimasta. Kaikissa tapauksissa toimeentulon rajamailla elävä enemmistö on ainoa kärsivä osapuoli silloin, kun sosiaalietuudet jäätyvät tai leikkautuvat, palvelujen ja päivittäistavaroiden hinnat ja asuntojen vuokrat nousevat kohti taivaita. Sosiaalietuuksien varassa elävät eivät todellakaan kylve rahassa. Tosin Suomen asumisperusteinen sosiaaliturvajärjestelmä voi maksaa sosiaaliturvaetuuksia myös rahassa kylpeville henkilöille, jos he vain pitävät itsensä kirjoilla Suomessa. Siihen riittää, että pystyy pitämään Suomessa tyhjillään olevaa asuntoa vanhuuden varalle tai vaikkapa kartanoa. Marista pitää kuitenkin siitä, että maksettuihin veroihin nähden sosiaalietuudet ovat mitättömiä. Sosiaalietuuksien leikkaukset tuntuvatkin vain kädestä suuhun elävien ja asunnonhakujonoissa elävien arjessa. Raha poikii suotuisissa olosuhteissa. Yhtä vähän kuin kannettu vesi pysyy kaivossa, kasvaa jaettu raha korkoa korolle.

Vaikka rahaa tulisi kuin rännistä
Toisaalta rahaa tulee julkiseen talouteen verotuksen kautta kuin rännistä ja toisaalta sitä mätetään yritystoimintaan ja sosiaaliturvaan kuin molokin kitaan. Verotuksen ja finanssipolitiikan porsaanreikien tukkimiseen ei missään valtiossa riitä varoja eikä siten virkamiehiä eikä poliittista tahtoa senkään vertaa. Jos rahaa löytyisikin tyynyn alta, niin rahan tarve olisi jälleen kerran niin suuri, että se käärisi koko tutkimusyksikön hopeanharmaan korruption vaippaan kuin tuomenkehrääjäkoi vielä alkukesästä niin kauniisti kukkivan tuomipuun. 

Raha ei tee onnelliseksi, mutta se rauhoittaa
Kaikki tietävät, ettei hätä kuitenkaan ole tämän näköinen. Kansan syvien rivien viimeinen keino on joka tapauksessa tuiskut ja tuulet kestävä luontais- ja vaihdantatalous. Siihen vähäväkiset ovat ankeina aikoina aina voineet turvata. Kestävään kehitykseen pohjautuvasta jatkuvasta kasvusta pääsevät livenä nauttimaan ne, jotka ovat oppineet takomaan silloin, kun rauta on kuumaa ja tekemään voittoja muiden tappioilla. Onneksi globaali viihdeteollisuus tuottaa kuitenkin samoja elämyksiä kaikille, jotka vain tarvittaviin linkkeihin käsiksi pääsevät. Ihmisen onnellisuus on niin lähellä omaa itseä, ettei sitä aina huomaa. Onni ja onnettomuus seuraavat ihmistä kuin varjot, jotka ovat aina läsnä. Raha ei tee ihmistä onnelliseksi, vaikka se voi auttaa häntä olemaan hitusen onnellisempi tai sitten peräti päinvastoin.

Suomi palkkojen alennuksen keulakuvaksi?

Saulit ovat samaa mieltä siitä, että kaikkien pitää tinkiä tuloistaan, jotta yhteistä hyvää riittäisi kaikille. Presidentti Sauli Niinistö lienee jo esimerkillisesti tinkinyt eläke-eduistaan. Kansanedustaja Sauli Ahvenjärvi vasta arvelee, että olisi valmis tinkimään omasta palkastaan edellyttäen, että Suomessa voitaisiin toteuttaa yleinen 5 %-yksikön palkkojen alentaminen.

Kadunmies ihmettelee: Mitä näin pienellä palkkojen alennuksella voitaisiin saavuttaa? Suomen palkkataso on EU:n keski- ja pohjois-eurooppalaisten jäsenvaltioiden keskitasoa. Viiden prosenttiyksikön alennus palkkoihin ei riittäisi pudottamaan Suomea edes tämän kärkijoukon hännille. Sen sijaan EU:n jäsenvaltioiden palkkojen pohjataso Etelä- ja Itä-Euroopassa jäisi edelleen roppakaupalla jälkeen.

Mitä progressiivisella palkkojen alentamisella voitaisiin saavuttaa? Suomessa matalapalkka-alat ovat korkeammin palkattuja kuin Etelä- ja Itä-Euroopassa. Sen sijaan mitä parempiin tuloluokkiin mennään sitä enemmän Suomessa ollaan jäsenmaiden palkoista jäljessä. Jos Suomessa matalapalkka-alojen alennus olisi vähemmän kuin 5 %-yksikköä ja korkeampien tuloluokkien alennus enemmän kuin 5 %-yksikköä, niin tuloksena olisi, että matalapalkka-alat eivät käytännössä olisi yhtään lähempänä etelän pohjatasoa ja korkeissa tuloluokissa jäätäisiin yhä vain lisää jälkeen etelän huipputasosta.

Suuret yritykset siirtävät joka tapauksessa tuotantoaan tai tekevät alihankintasopimuksia sellaisiin maihin, joissa työturvallisuudesta ei ole hajuakaan, ympäristön saastumisesta ei tarvitse välittää, työaikalainsäädännöstä ei ole tietoakaan, lapsityövoiman käyttö on yleistä ja väestönlaskenta lapsenkengissä. Myös työolosuhteet saattavat pahimmassa tapauksessa muistuttaa vankileirien meininkiä.

Luonnollisesti palkkataso näissä kilpailukyvyn kultamaissa tukee jatkuvan kasvun ja kestävän kehityksen ylikansallisia tarpeita. Lienee turha sanoa, että Suomessa 5 %-yksikön yleinen palkkojen alennus tai väärinpäin käytetty progressio eivät riitä lähes mihinkään. Kadunmiehen käsityksen mukaan myös progression pitäisi olla linjassa tavoitteiden kanssa. Toisin sanoen matalapalkka-alojen palkkoja pitäisi Suomessa entisestään alentaa useilla kymmenillä prosenttiyksiköillä ja korkeiden palkkojen tasoa nostaa lähes samalla mitalla. Tämä on ainoa keino kilpailukyvyn ylläpitämiseksi siten, että yhteistä hyvää riittää jaettavaksi kaikille - kenelle enemmän, kenelle vähemmän.

Terveiset suomalaiselle urheiluvalmennukselle

Valmentajien tulee tiedostaa suomalaisen ajattelu- ja liikkumistavan hitaus. Varsinkin jalkapallossa, jääpallossa ja jääkiekossa tämä piirre ilmenee siinä, että suomalaispelaajat tulevat joka tilanteeseen myöhässä. He ovat pari askelta ulkomaalaisia vastustajiaan jäljessä. Sen vuoksi kosketus palloon tai kiekkoon jää hätäiseksi ja syöttöjen osumatarkkuus vähäiseksi. Ajatuksen hitaus haittaa pelisilmää. Kentän kokonaistilannetta ei pystytä hahmottamaan eikä siinä tapahtuvia nopeita käänteitä havaitsemaan ajoissa. Peliin ei saada virtuoosimaista tekemistä. Harvalukuisten tähtipelaajien taidot jäävät käyttämättä, kun maalintekopaikkoja ei osata tarjoilla. Ja muut eivät opi käyttämään satunnaisia maalintekopaikkoja hyväksi silloinkaan, kun ne yllättäen kohdalle sattuvat.

Siitä huolimatta suomalaisilta urheilujoukkueilta odotetaan paljon myös sellaisissa lajeissa, joissa maailmanlaajuisesti on miljoonia harrastajia enemmän kuin Suomessa. Koska vuodesta toiseen jatkuvaa huippumenestystä on mahdoton saavuttaa, voittamisen mielialaa ja tahtotilaa on ylläpidettävä palauttamalla mieliin jopa vuosikymmenten takaisia huippuhetkiä.


Valmentajien on otettava vakavasti se tosiasia, että suomalaista ajatuksen kulkua ja juoksurytmiä ei pystytä kotikonstein muuttamaan. Värikkään etelämaalaisen pelitavan omaksuminen on jätettävä lämpimien maiden omaksi vahvuudeksi. Parhaimmillaan suomalainen joukkue pystyy harhauttamaan etelämaalaisia vastustajiaan siten, että se pelaa koko peliajan ennalta sovitun mielikuvituksettomalla taktiikalla.

Suomalainen pelimies voi harhauttaa etelämaalaisen pelimiehen syöttämällä joukkuetoverilleen ennalta arvattavan syötön ennalta arvattavalla tavalla. Ulkomaalainen vastustaja ehtii samassa hetkessä ajatella monta muutakin mahdollisuutta. Hän näkee sellaisiakin suomalaisille pelimiehille avautuvia mahdollisuuksia, joita etelämaalainen ei itse voisi jättää käyttämättä. Hän erehtyy suomalaisen ajattelevan samoin. Suomalainen valitsee etelämaalaiselle täysin käsittämättömän vaihtoehdon ja toimii ennalta sovitulla tavalla: Hän jättää sattumalta avautuvan tekopaikan käyttämättä! Juuri näissä tilanteissa vastustaja menee halpaan. Hän varautuu yllätykseen, jota ei tule. Ja suomalaiselle avautuu kuin avautuukin tilaisuus, jonka hän sitten pyrkii käyttämään, mikäli suinkin ehtii.  Valitettavasti tämäkin temppu onnistuu vain sattumalta, joten jatkuvaa menestystä se ei takaa.

Suomalaisessa valmennuksessa tulisi jo junioritasolta alkaen kehittää systeemi, jolla todelliset lahjakkuudet voitaisiin seuloa esiin ja kasvattaa huippu-urheilijoiksi. Nykysysteemillä huipulle tungetaan suhteiden, rahan ja ankaran harjoittelun voimalla. Pienessä maassa tällä keinolla voidaan saavuttaa vain normitaso ja menestymiset jäävät satunnaisiksi. Useimmat huippulahjakkuudet jäävät tukea vaille ja seuloutuvat sivuraiteille. Suomen kokoisessa maassa ei olisi varaa menettää ainuttakaan huippulahjakkuutta. Nyt suomalaisjoukkueiden tähtihetkiä ja yksilöiden virtuoosimaisia suorituksia saadaan jatkossakin seurata pääosin vanhoista nauhoituksista.

Guggenheim tähtää kauas tulevaisuuteen

Kaivosalan miljonääri Guggenheim keräsi viime vuosisadan alkupuolella huomattavan taidekokoelman ja perusti toisen maailmansodan aattona nimeään kantavan säätiön. Tuskin hän ajatteli, että siitä kehittyisi maailman huomattavin taidemuseoiden ketju. Eikä sitä voi tänä päivänä ennustaa kukaan muukaan.

Kaksikymmentä vuotta Guggenheimin kuoleman jälkeen säätiölle valmistui New Yorkiin kummallisen näköinen museorakennus. Runsaat 30 vuotta myöhemmin säätiö avasi toisen toimitilan New Yorkiin. Sitä ylläpidettiin kuitenkin vain kymmenisen vuotta, kun säätiö alkoi suuntautua kansainvälisille vesille. Bilbaoon avattiin yhtä kummallisen näköinen museorakennus kuin oli ensimmäinenkin. Kymmenkunta vuotta myöhemmin New Yorkin museo saavutti kävijämääränsä ennätyksen 1,3 miljoonalla kävijällä.

Näiden museoiden lisäksi säätiöllä on ollut määräaikaisia yhteistyöhankkeita Euroopassa ja pysyvää näyttelytilaa Venetsiassa sekä Las Vegasissa. Sen lisäksi säätiö on konsultoinut useita museohankkeita ympäri maailmaa. Ainoa vireillä oleva rakennusprojekti on Abu Dhabissa. Se on yhtä kummallisen näköinen kuin edellisetkin, mutta valmistuminen on jostakin kummallisesta syystä viivästynyt.

Helsingin Guggenheim-hanke kummastuttaa siinä mielessä, että maailman metropolit ovat toinen toisensa jälkeen tutkineet mahdollisuutensa ja luopuneet hankkeesta. Pohjoismaiden ja Baltian rannikkokaupungit eivät ole lähteneet Helsingin kanssa kilpasille.

Guggenheim-säätiötä kiinnostaa Pietarin matkailun kasvaminen ja Helsinki sopii  mukavasti reitille. Kesäisin Helsinkiin tosin poikkeaa valtamerijättejä, mutta ökyturistit eivät jaksa astua laivasta ulos, koska Helsinki ei heitä kiinnosta. Puisesta museohökötyksestä he voisivat ottaa kuvia laivan kannelta. Talvella turistit lentävät Helsingin yli ja saman tien Lappiin asti. Korkeintaan he ehtivät vaihtaa konetta Helsinki-Vantaan lentokentällä. Suomalaisia on liian vähän museoiden asiakkaiksi eikä sisämaasta roudattavilta Tallinnan tarjousristeilyiltä jää aikaa poiketa museoissa. Venäläisturistit käyvät ainoastaan ostoksilla ja japanilaisilla on kiire käydä Suomi-kahvilassa, Rööperissä.

Suomalaista puurakennustaidetta ei kannattaisi tuhlata niin kummallisiin rakennelmiin kuin mitä Guggenheimin suunnittelukilpailut tuottavat. Sellaiset hökötykset pilaavat koko Eteläsataman. Vaikka Lindan terminaalikin on ruma, niin sen yli sentään näkee jäljellä olevaa merimaisemaa. Samoin Tähtitorninmäeltä voi ihailla Helsingin keskustan siluettia. Jos puuhökötys rantaan rakennetaan, niin ainoa lohtu olisi, että Etelärannan isokenkäiset saisivat sukupolvesta toiseen tuijotella sitä aivan ikävystymiseen asti.

Siis, miksi museolle ei voida varata tiloja vaikka Laajasalon tyhjennetyistä öljyluolista ja paneloida öljysäiliöitä museon maamerkiksi? Säätiö on vuosikymmenten ajan neuvotellut isoista museohankkeista ympäri maapalloa. Sen strategiana on etsiä rahakkaita sponsoreita, saada neuvottelujen avulla jatkuvaa näkyvyyttä ja sillä tavalla kohottaa hallinnoimiensa taideteosten arvoa. Epäilemättä hyväksi koettu formaatti toimii edelleen vuosikymmenestä toiseen. 



   

Kuntaliitossammakko

Lessonansammakko saattaa pelastaa Kaarinan kuntaliitokselta. Kaarinasta on löydetty Eu-direktiivillä suojeltu sammakkolaji. Jos voidaan todeta, että sammakko on levittäytynyt Kaarinan kuntaan ilman ihmisen apua, sammakon suojelu voi estää kaavoitushankkeita ja siten hankaloittaa rakentamista. Silloin myös mahdolliseen kansanäänestykseen menevä kuntaliitosasia on vaarassa vesittyä. Turkulaiset tuskin haluavat liittää alueisiinsa kuntaa, jonka parhailla maa-alueilla ei voida tehdä rakennusbisnestä.

Kaarinan tapaus kiinnostaa muitakin ympäristökuntia. Nyt pelätään, että uhanalaisten eläinlajien salakuljetus kuntaliitosuhanalaisiin kuntiin saattaa muodostua hallitsemattomaksi. Eläinten alkuperää selvittävät dna-tutkimukset tulevat ruuhkauttamaan tutkimuslaboratoriot ja Eu-tuomioistuimeen tehtävistä valituksista joudutaan odottelemaan päätöksiä niin pitkään, että mahdollista pakkoliitospykälää ei pystytä soveltamaan seuraavankaan hallituksen valtakaudella.

Uhanalaisille eläinlajeille tässä avautuu kuitenkin mahdollisuus saada lisäystä suojelumäärärahoihin, päästä harmaan talouden kautta kiinni parempaan statukseen, saada arvostusta ja nostaa elämänlaatua jopa kotieläinten tasolle.

Kaupungin talvi

Talvi on tullut. Kadut ja puistot peittyvät lumeen ja ilma on raikas. Pian satojen kilojen lumimassat koettelevat rakennusten kattorakenteita. Lumenpudottajat rimpuilevat korkeuksissa ja kolhivat peltikatteita. Jalankulkijat kiertävät kortteleita ja etsivät vapaita kulkureittejä asuntoihinsa. Katujen varsille pysäköidyt autot peittyvät lumeen ja vain antennit sojottavat lumipöykyistä. Autolapiot loppuvat rautakaupoista. Kaupunkimaasturit kiipeävät lumikekojen päälle. Bobcatit kuormaavat siirtolavoja ja kolhivat lumen seassa olevia kaiteita, telineitä ja polkupyöriä. Jääpuikot väijyvät korkeuksissa ja tähtäilevät alapuolella raahustavien kulkijoiden päälakeja. Liikenne on joka suuntaan jumissa. Sitten sää taas lämpenee. Sulava lumi jäätyy öisin ja liukastelevat jalankulkijat täyttävät ensiapujen vastaanotot. Peltivaurioiset autot täyttävät korjaamot ja koirien jätökset paljastuvat sulavista lumivalleista. Kevätaurinko kuivaa kadut ja tuuli pöllyttää hiekoitukset asukkaiden keuhkoihin. Kaupunki aikatauluttaa pysäköintikiellot kaduille ja siirtää autojonot työkoneiden tieltä. Kaikki odottavat virvoittavia kevätsateita. Vain luonto itse pystyy pitämään kadut raikkaina ja elvyttämään puistot alkavan kesän vehreyteen.

Uusia innovaatioita autoilun saralla

Sibutissa järjestetyillä CES-teknologiamessuilla nähtiin todella mielenkiintoinen ja tarpeellinen autoteknologian innovaatio, kun Naffin uusin konseptiauto Superfluous Sport esiteltiin ällistyneelle yleisölle.

Tämä 6-litraisella V8-moottorilla varustettu e-tron -hybridikaunotar tuottaa jopa 700 hevosvoiman tehon. Melkoisesta tehostaan huolimatta auto kuluttaa vain 3,5 litraa polttoainetta sadalla kilometrillä.

Auton kiihtyvyys 0 - 100 kilometriin tunnissa on 1,2 sekuntia. Huippunopeus on 425 kilometriä tunnissa. Ohitettava autoilija ei ehdi nähdä mikä meni ohi! Suurten nopeuksien uskotaan vähentävän sekä ruuhkia että onnettomuuksia syystä, että ruuhkia ei ehdi syntyä eikä inhimillisiä ajovirheitä ehditä tehdä.

Suuret ajonopeudet edellyttävät tehokkaita ajovaloja. Matrix LED- ja laservaloteknologiasta on löytynyt sopiva sovellus tähänkin vaatimukseen ja niinpä ajovalot valaisevat tietä lähes kahden kilometrin matkalta. Tämän ominaisuuden uskotaan tulevaisuudessa vähentävän katuvalaistuksen tarvetta, josta puolestaan syntyy huomattavia säästöjä yhteiskunnalle.

Auton sisällä on robottimainen käyttöjärjestelmä, joka muistuttaa älypuhelimien järjestelmiä. Auton kaikki toiminnot näkyvät TFT-näytöltä kolmiulotteisella grafiikalla, kun prosessorina toimii Twit Boo 90 -suoritin.
Auton sarjatuonnon on suunniteltu pääsevän vauhtiin alkuvuodesta 2015 Hawassan lentokonetehtaalla.

Insinöörien suunnittelupöydillä on lisäksi kehitteillä seuraavan sukupolven kaunotar. Se on ydinreaktoria voimanlähteenä käyttävällä suihkuturbiinilla varustettu kansanauto, jonka lähtönopeus 0 - 500 kilometriin tunnissa on vain puoli sekuntia. Mahdollisten ilmalentojen aikana voimanlähteiksi kytkeytyvät automaattisesti aurinkopaneelit, jotka on mikrosiruina leivottu auton maalipintoihin. Tämän uskotaan kiinnostavan erityisesti ralliväkeä.

Johan saadaan liikettä niveliin ja vauhtia persuksiin! Kaikinpuolinen liikkumisen nopeutuminen lisää jatkuvan kasvun ja kestävän kehityksen edellytyksiä, viestitään Sibutista.