Kansan karttuisa käsi on valtakunnan talouden perusta. Valtion vakavaraisuus perustuu kansalaisille asetettavien velvoitteiden tinkimättömään noudattamiseen ja ankaraan verottamiseen. Luonnonvarat kuuluvat luonnollisesti niille, jotka luonnonvarat omistavat. Luonnonvarojen jalostamisesta saatava hyöty on niin suuri, ettei sitä voida jättää jokamiehen oikeudeksi kuin korkeintaan marjanpoiminnan osalta. Käytännössä myös ihmismassa kuuluu luonnonvaroihin, vieläpä uusiutuviin luonnonvaroihin.
Suomen kehittyminen sivistysvaltioksi on tapahtunut suurelta osin Ruotsin kuningaskunnan kurissa ja Herran nuhteessa. Suomi oppi sivistysvaltion tavoille sananmukaisesti kantapään kautta. Ruotsi-Suomen jatkuvaan sodankäyntiin 1700-luvulla tuli katkoja vain terveiden miesten loppuessa. Miehet kaatuivat sodissa. Aika ajoin valtionhallinnon oli pakko odottaa seuraavan sukupolven varttumista.
Suuri Pohjan sota oli näistä sodista kamalin, koska sitä kesti peräti 20 vuotta (1700-1721). Kaarle XII tarvitsi Pohjan sodan taisteluihin vuosittain niin paljon miehiä, että myös kaikki suomalaiset sotakelpoiset miehet kuolivat sotaretkillä, joutuivat orjiksi tai rampautuivat. Kuin pisteeksi i:n päälle Kaarle ammuttiin ja uuden sotilassukupolven kasvattamiseen tarvittava 20 vuoden rauhallinen aika koitti pakon sanelemana. Samasta syystä toki vihollisetkin tarvitsivat rauhallista aikaa, vaikka heillä oli miesmassaa paljon enemmän.
Kun sitten taas koitti aika, jolloin terveitä miehiä oli riittävästi, niin Fredrik I aloitti Pikkuvihan, jota sotaa kesti kolmisen vuotta (1741-1743). Tervettä miesainesta menetettiin nyt sen verran, että täydennysjoukkojen kasvattiminen miehen ikään kesti vain 14 vuotta.
Aadolf Fredrik ryhtyi puolestaan tuoreella miesmassalla Pommerin sotaan, jota kesti viitisen vuotta (1757-1762). Se, että sodat kestivät taistelujen määrään nähden tavattoman pitkiä aikoja, johtui tietenkin vanhanaikaisesta sotatekniikasta ja huonoista kulkuyhteyksistä. Miehiä kuoli tauteihin, nälkään ja onnettomuuksiin sotaretkillä siinä kuin taisteluihin. Sodat rahoitettiin suurelta osin sillä, että sotaväki ryösteli surutta valloittamiaan alueita ja suuremmat rikkaudet rahdattiin vaivalloisesti kulloistenkin voittajien hallintokeskuksiin. Mannereurooppalaista perua olevat Ruotsin kuninkaat joutuivat tavallaan ryöstelemään omia perintöjään. Ainakin he osasivat neuvoa, mistä aarteita oli paras etsiä.
Kun sodat olivat riehuneet 62 vuotta, tarvittiin jälleen jopa 26 vuotta uusien sotilaspoikien kasvattamiseen. Kun sotaan tarvittavaa materiaalia oli jälleen riittävästi, Kustaa III pakotettiin ymmärtämään se tosiseikka, että teatterin lisäksi myös sodankäynti kuuluu olennaisena osana ihmiskunnan kulttuuriperintöön. Vuosina 1788-1790 käyty sota jäi viimeiseksi 1700-luvun sodaksi ja kuin pisteeksi i:n päälle myös Kustaa III ammuttiin.
Kuningasparat eivät tietenkään yksin sotia tarvinneet. He edustivat vain ihmisen luoman, ahneutta pursuavan organisaation ylintä huippua. Sotaa ihannoivissa historiankirjoissa sodankäynnin kauheuksiin puututaan korkeintaan runollisessa muodossa. Tässä yksipuolisessa kirjoitelmassa ei puututa edes kotirintamien hätään, naisten ja lasten kohtaloihin valloitetuilla alueilla, nälänhätään eikä rintamilta tuotuihin kulkutauteihin. Siitä huolimatta ja vaikka sotien hirveyksiä ei pystytä edes sanoin kuvaamaan, sodat osoittavat, miten kauaksi ihminen on kehittynyt eläimestä ja miten valitettavan väärään suuntaan ihmiskunnan kehitys on tapahtunut.
Eettisessä mielessä eläinkunta saa selkeästi puhtaammat paperit eletystä elämästä jo pelkästään sen vuoksi, että se ei ole ottanut kehitystä omiin käsiinsä, vaan on tyytynyt osaansa luomakunnan tärkeänä osana. Sitäkään ihminen ei ole sallinut, vaan jumalisuuteensa vedoten polkee kaiken alleen ja hyökkii kaikkiin mahdollisiin suuntiin kuin sieppari ruispellossa.
lauantai 28. syyskuuta 2013
keskiviikko 25. syyskuuta 2013
Bisneksen olemus
Onnistuneen bisneksen tuntomerkiksi kelpaa vanha hokema "yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta".
Kun suuren yrityksen toimitusjohtajalle tehdään omistajanvaihdostilanteiden varalle huomattavan hyvä johtajasopimus ja se on huomattavasti parempi kuin aikaisemmilla johtajilla, täytyy siihen olla jokin erityinen syy. Kun yrityksen johto siitä huolimatta väittää sopimuksen olevan oleellisilta osiltaan saman sisältöinen kuin edelliset sopimukset, mutta joutuu myöhemmin myöntämään, että eipäs olekaan, vaan kiireessä sattunut työtapaturma, niin epäilykset heräävät. Yrityksen johto haluaa joko peitellä tekosiaan tai ei ole ymmärtänyt allekirjoittamansa sopimuksen sisältöä.
Ilman tutkivaa journalismia koko juttu painettaisiin villaisella eikä sitä enää koskaan nostettaisi esille. Kun yritys on pilkottu ja palaset myyty, ei tule enää tilannetta, jossa uusien johtajien sopimuksia pitäisi verrata aikaisempien johtajien sopimuksiin.
Tähtitieteelliset erorahat ja päätähuimaavat osakekannustimet viittaavat yleensä siihen, että edunsaajat alusta alkaen sitoutuvat toimimaan sovitulla tavalla - joko yhtiön etua ajaen tai yhtiötä alas ajaen. Kaikki edunsaajat eivät koskaan tule ilmi. Puheet yhtiön nostamisesta uuteen nousuun ovat näytelmää, jonka juoni paljastuu vasta lopussa. Parhaimmillaan koko näytelmän idea jätetään katsojien omien arvailujen varaan.
Kun näytelmän juonena on ottaa kaikki irti yhtiöstä, joka on jäänyt tuuliajolle kuumilla maailman markkinoilla, ei yksi toimitusjohtaja kaappausta tietenkään pysty tekemään ilman tuhteja taustavoimia ja myötävaikuttajia. Tietenkin tuuliajolla olevan aluksen pitää joltakin osin olla kiinnostava, että se kannattaa kaapata. Ehkäpä vain arvokas lasti kannattaa ottaa haltuun ja loput jättää.
Kun kynittävä yhtiö suurelta osin myydään yhtiölle, josta uusi toimitusjohtaja on otettu asioita hoitamaan ja hän palaa takaisin samaan yhtiöön eli sinne mistä on tullutkin, on selvää, että hänen toimintaansa ollaan jollakin taholla hyvin tyytyväisiä. Kokki on paistanut kanan kypsäksi, lähettänyt sen ystävilleen ja palaa heidän luokseen kanaa mutustelemaan.
Ajatuskin osakkeenomistajien tahallisesta vedätyksestä vie maton alta globaalin bisneksen kunniallisuudelta. Vedätyksestä ja kunniattomuudesta on kuitenkin turha puhua, kun kysymyksessä on osakeyhtiö, joka omistaa laivan lasteineen ja kanan höyhenineen eli osake-enemmistö on muualla kuin siellä, minne laiva on rekisteröity. Kun kapteeni jättää laivan ja hyppää entiseen alukseensa varustamon käskystä, ei sitä pidä ihmetellä. Hullunkuriselta se vain tuntuu. Olivatpa kysymyksessä vaikka vain formulatallit, niin tallimääräyksillä voidaan vaikuttaa sijoituksiin.
Kynityille yhtiöille ja organisaatioille koituneita vahinkoja ei juurikaan voida neuvottelemalla korjata, sillä johtoporras - juridiikkaan, sairauteen, perhesyihin tai mihin hyvänsä muihin syihin vedoten - kieltäytyy kaikesta vastuusta. Ja mikä on kieltäytyessä, jos toimitaan prikulleen omistajan tahtoa noudattaen. Yleinen sääntö on, että vaikka korkeassa asemassa olevat johtajat teoriassa kantavat vastuuta riskeistä 24 h vuorokaudessa, niin riskien toteutuessa vastuunkantajaa ei löydy.
Logiikka on sama kuin vakuutusbisneksessä eli vakuutukset kattavat esitteissä lähes kaiken ja takaavat turvallisen elämän, mutta vakuutustapahtuman sattuessa korvauksista joutuu taistelemaan oikeusteitse parhaassa tapauksessa koko elämänsä ajan. Sopimustekstien tulkinta on vaikea laji - varsinkin vieraalla kielellä laadittujen. Toisaalla kuitataan voittoja, toisaalla valitusasteiden hylkypäätöksiä.
Ylin johto huolehtii aina omista palkkioistaan, menipä yhtiöllä hyvin tai huonosti. Vastuun kantavat aina tappioita kärsineet osakkeenomistajat ja irtisanotut työntekijät. He jäävät nuolemaan näppejään ja etsimään uusia sijoituskohteita ja uusia työpaikkoja. Ainoa lohtu on, että yrityksen rippeillä on jälleen mahdollisuus lähteä uuteen nousuun. Jos nousu onnistuu, ruoriin takuuvarmasti ilmaantuu sliipattu kaveri suuresta maailmasta. Uusi työpaikkakin on mahdollista saada niin kauan kuin kaikki on mahdollista.
Varsinaista bisneksen aatelia on matkalippujen myynti Marsiin. Ainoastaan menolippuja on tarjolla. Paluusta eivät edes lähtijät ole huolissaan. Matkavakuutuksia saatetaan myös tarjota, mutta edunsaajaksi kelpuutetaan vain itse matkaanlähtijä ja ehdolla, että hän itse henkilökohtaisesti tulee nostamaan mahdollisen korvauksensa vakuutusyhtiön tiskiltä. Valtakirjaa ei kelpuuteta.
Kun suuren yrityksen toimitusjohtajalle tehdään omistajanvaihdostilanteiden varalle huomattavan hyvä johtajasopimus ja se on huomattavasti parempi kuin aikaisemmilla johtajilla, täytyy siihen olla jokin erityinen syy. Kun yrityksen johto siitä huolimatta väittää sopimuksen olevan oleellisilta osiltaan saman sisältöinen kuin edelliset sopimukset, mutta joutuu myöhemmin myöntämään, että eipäs olekaan, vaan kiireessä sattunut työtapaturma, niin epäilykset heräävät. Yrityksen johto haluaa joko peitellä tekosiaan tai ei ole ymmärtänyt allekirjoittamansa sopimuksen sisältöä.
Ilman tutkivaa journalismia koko juttu painettaisiin villaisella eikä sitä enää koskaan nostettaisi esille. Kun yritys on pilkottu ja palaset myyty, ei tule enää tilannetta, jossa uusien johtajien sopimuksia pitäisi verrata aikaisempien johtajien sopimuksiin.
Tähtitieteelliset erorahat ja päätähuimaavat osakekannustimet viittaavat yleensä siihen, että edunsaajat alusta alkaen sitoutuvat toimimaan sovitulla tavalla - joko yhtiön etua ajaen tai yhtiötä alas ajaen. Kaikki edunsaajat eivät koskaan tule ilmi. Puheet yhtiön nostamisesta uuteen nousuun ovat näytelmää, jonka juoni paljastuu vasta lopussa. Parhaimmillaan koko näytelmän idea jätetään katsojien omien arvailujen varaan.
Kun näytelmän juonena on ottaa kaikki irti yhtiöstä, joka on jäänyt tuuliajolle kuumilla maailman markkinoilla, ei yksi toimitusjohtaja kaappausta tietenkään pysty tekemään ilman tuhteja taustavoimia ja myötävaikuttajia. Tietenkin tuuliajolla olevan aluksen pitää joltakin osin olla kiinnostava, että se kannattaa kaapata. Ehkäpä vain arvokas lasti kannattaa ottaa haltuun ja loput jättää.
Kun kynittävä yhtiö suurelta osin myydään yhtiölle, josta uusi toimitusjohtaja on otettu asioita hoitamaan ja hän palaa takaisin samaan yhtiöön eli sinne mistä on tullutkin, on selvää, että hänen toimintaansa ollaan jollakin taholla hyvin tyytyväisiä. Kokki on paistanut kanan kypsäksi, lähettänyt sen ystävilleen ja palaa heidän luokseen kanaa mutustelemaan.
Ajatuskin osakkeenomistajien tahallisesta vedätyksestä vie maton alta globaalin bisneksen kunniallisuudelta. Vedätyksestä ja kunniattomuudesta on kuitenkin turha puhua, kun kysymyksessä on osakeyhtiö, joka omistaa laivan lasteineen ja kanan höyhenineen eli osake-enemmistö on muualla kuin siellä, minne laiva on rekisteröity. Kun kapteeni jättää laivan ja hyppää entiseen alukseensa varustamon käskystä, ei sitä pidä ihmetellä. Hullunkuriselta se vain tuntuu. Olivatpa kysymyksessä vaikka vain formulatallit, niin tallimääräyksillä voidaan vaikuttaa sijoituksiin.
Kynityille yhtiöille ja organisaatioille koituneita vahinkoja ei juurikaan voida neuvottelemalla korjata, sillä johtoporras - juridiikkaan, sairauteen, perhesyihin tai mihin hyvänsä muihin syihin vedoten - kieltäytyy kaikesta vastuusta. Ja mikä on kieltäytyessä, jos toimitaan prikulleen omistajan tahtoa noudattaen. Yleinen sääntö on, että vaikka korkeassa asemassa olevat johtajat teoriassa kantavat vastuuta riskeistä 24 h vuorokaudessa, niin riskien toteutuessa vastuunkantajaa ei löydy.
Logiikka on sama kuin vakuutusbisneksessä eli vakuutukset kattavat esitteissä lähes kaiken ja takaavat turvallisen elämän, mutta vakuutustapahtuman sattuessa korvauksista joutuu taistelemaan oikeusteitse parhaassa tapauksessa koko elämänsä ajan. Sopimustekstien tulkinta on vaikea laji - varsinkin vieraalla kielellä laadittujen. Toisaalla kuitataan voittoja, toisaalla valitusasteiden hylkypäätöksiä.
Ylin johto huolehtii aina omista palkkioistaan, menipä yhtiöllä hyvin tai huonosti. Vastuun kantavat aina tappioita kärsineet osakkeenomistajat ja irtisanotut työntekijät. He jäävät nuolemaan näppejään ja etsimään uusia sijoituskohteita ja uusia työpaikkoja. Ainoa lohtu on, että yrityksen rippeillä on jälleen mahdollisuus lähteä uuteen nousuun. Jos nousu onnistuu, ruoriin takuuvarmasti ilmaantuu sliipattu kaveri suuresta maailmasta. Uusi työpaikkakin on mahdollista saada niin kauan kuin kaikki on mahdollista.
Varsinaista bisneksen aatelia on matkalippujen myynti Marsiin. Ainoastaan menolippuja on tarjolla. Paluusta eivät edes lähtijät ole huolissaan. Matkavakuutuksia saatetaan myös tarjota, mutta edunsaajaksi kelpuutetaan vain itse matkaanlähtijä ja ehdolla, että hän itse henkilökohtaisesti tulee nostamaan mahdollisen korvauksensa vakuutusyhtiön tiskiltä. Valtakirjaa ei kelpuuteta.
keskiviikko 11. syyskuuta 2013
Minimipalkka on pieni torakka
Olen harvinaisen yhtä mieltä talousasiantuntijoiden kanssa siitä, että minimipalkka on torakka, joka pitäisi nitistää. Ei ole järkevää maksaa kenellekään minimipalkkaa, jota pienemmällä palkalla ketään ei saisi ottaa työhön. Ei ole järkevää sulkea työelämän ulkopuolelle ihmisiä, joiden työn tuottavuus on kaikkein pienintä, mutta jotka kuitenkin eniten tarvitsisivat työtä.
Sanomattakin on selvää, että suurikin työnantaja voi olla niin köyhä tai konkurssikypsä, ettei sillä kerta kaikkiaan ole varaa maksaa kuin nimellisiä palkkoja. Kyse ei kuitenkaan aina ole työn tuottavuudesta. Kova kilpailu vain pakottaa työnantajat epäinhimillisiin tilanteisiin. Yritysten on turvauduttava erilaisiin yritystukiin ja irtisanottujen palkollisten on turvauduttava toimeentulotukeen. Olisi oikein ja tasapuolista, jos kaikki yrityksille maksettavat tuet nimettäisiin myös toimeentulotuiksi. Toimeentulotuen arvostus nousisi eikä se turhaan leimaisi tuen nostajia. Myös toimeentulotuen nimeäminen yritystueksi voisi olla paikallaan siinä tapauksessa, että työnhakija tosissaan yrittäisi hakea työtä.
Ajatuksen voi esittää myös kääntäen siten, että ei ole järkevää säätää palkalle ja bonukselle kattoa, jota suurempaa palkkaa ja bonusta ei saisi kenellekään maksaa. Ei ole järkevää leikata huippupalkkaa ja bonusta keneltäkään, jonka tuottavuus on kaikkein suurinta ja joka vielä keksii käyttöä yhä suuremmalle bonukselle. Tässäkin tapauksessa kyse on kuitenkin jostakin muusta kuin työn tuottavuudesta, vaikka huippubonukset kannattaa toki maksaa, jos yrityksen kassa pursuaa rahaa. Jos työn tuottavuutta mitataan pelkästään rahalla, niin tuottavaa on ryöstely, josta ei jää kiinni. Tuottavaa on vedonlyönti, jos sattuu voittamaan. Tuottavaa on periminen, varsinkin suuren omaisuuden periminen. Esitetyn kaltainen tuottavuus vaatii kuitenkin lukemattomien ihmisten tekemää vähäiseksi arvostettua työtä, jonka tuottavuus on kaikkein pienintä. On tarvittu valtava määrä työtä, että ryöstösaaliiksi kelpuutettava tuotos on saatu kasaan, valtava määrä rahapelien uhreja, että huikea voittopotti on muodostunut ja monien sukupolvien aherrus, että mahtava perittävä omaisuus on kertynyt.
Toisaalta on myöskin niin, että moni palkansaaja - työntekijästä huippujohtajaan - tuottaa työllään pelkkää vahinkoa työnantajalleen. Esimerkiksi kelpaavat nyhrääjät, jotka eivät saa alkeellistakaan suoritetta valmiiksi. Heiltä pitäisi kaiken järjen mukaan periä palkkaa työnantajalle eikä päinvastoin. Esimerkiksi kelpaavat suurten yritysten johtajat, joiden toiminnasta huolimatta yritykset menestyvät tai jotka toiminnallaan suorastaan tuhoavat hienosti menestyneitä yrityksiä. Heille ei pitäisi maksaa suuria bonuksia, vaan heiltä pitäisi päinvastoin periä yrityksille aiheuttamaansa vahinkoa takaisin.
Yleisesti ottaen palkalla ei aina ole mitään tekemistä työn tuottavuuden kanssa. Sen sijaan palkkaan vaikuttavat mitä moninaisimmat muut tekijät. Maailmaamme on tuhansien vuosien ajan rakennettu pääosin orjatyövoimalla. Emme voi väittää, että orjatyön tuottavuus on kaikkein pienintä, koska palkanmaksu puuttuu kokonaan eikä orjilla ole ollut edes ihmisarvoa. Emme voi väittää, että keskitysleirien nälkiintyneiden vankien työn tuottavuus on nolla. Emme voi väittää, että lapsityövoiman tuottavuus on vähäistä. Emme voi väittää, että kotiäitien työn tuottavuus on olematonta. Elinympäristömme ei todellakaan rakennu sellaisen tuottavan työn varaan, josta työn suorittajalle maksetaan paljon rahaa. Elinympäristömme ei myöskään rakennu pelkästään tuottavien sijoitusten ja suurten pääomien varaan. Ihmisten maailma ei ole mehiläisten maailmaa parempi. Ahkerat mehiläiset keräävät mettä ja tekevät hunajaa tipan kerrallaan. Mehiläishoitajat sumuttavat mehiläiset pyörryksiin ja korjaavat hunajan myyntiin. Herättyään mehiläiset keräävät taas ahkerasti mettä ja valmistavat hunajaa.
Jos eduskunnassa pidetään huolestuneita puheenvuoroja yritysjohtajien peruspalkkojen noususta, lähtevät kansanedustajat kahville. Valtionyhtiöiden johtajien palkkoja ei pystytä edes jäädyttämään, vaikka valtionyhtiöillä menisi miten huonosti. Ylimmässä johdossa suoritettavia henkilöstöleikkauksia on turha toivoa, vaikka taloudellinen ahdinko vaatisi miten suuria leikkauksia kentällä.
Suurimpia eläkkeitä ei myöskään voida leikata, vaikka lakisääteisille eläkkeille asetettaisiin leikkureita leikkureiden perään. Eläkeikää ei myöskään nosteta niille, jotka ovat terveimpiä ja elävät pisimpään.
Torakka on torakka. Se elää minkälaisissa olosuhteissa hyvänsä. Mitä paremmat olosuhteet sillä on, sitä suuremmaksi se kasvaa. Vai olisiko niin, että tuottavan työn maksimiraja olisi torakka ja minimiraja lude? Siinäpä taloustieteilijöille tutkimista. Ihmiset muodostavat pyramidin muotoisia organisaatioita minkälaisiin olosuhteisiin hyvänsä. Mitä paremmissa olosuhteissa ne toimivat, sitä suuremmiksi ne kasvavat. Litteät organisaatiot soveltuvat ihmismassoille yhtä hyvin kuin tsunamit alaville rannoille. Onneksi Taivaan portit ovat avoinna kaikille ja varsinkin niille, joille maanpäällinen paratiisi ei aukene.
Sanomattakin on selvää, että suurikin työnantaja voi olla niin köyhä tai konkurssikypsä, ettei sillä kerta kaikkiaan ole varaa maksaa kuin nimellisiä palkkoja. Kyse ei kuitenkaan aina ole työn tuottavuudesta. Kova kilpailu vain pakottaa työnantajat epäinhimillisiin tilanteisiin. Yritysten on turvauduttava erilaisiin yritystukiin ja irtisanottujen palkollisten on turvauduttava toimeentulotukeen. Olisi oikein ja tasapuolista, jos kaikki yrityksille maksettavat tuet nimettäisiin myös toimeentulotuiksi. Toimeentulotuen arvostus nousisi eikä se turhaan leimaisi tuen nostajia. Myös toimeentulotuen nimeäminen yritystueksi voisi olla paikallaan siinä tapauksessa, että työnhakija tosissaan yrittäisi hakea työtä.
Ajatuksen voi esittää myös kääntäen siten, että ei ole järkevää säätää palkalle ja bonukselle kattoa, jota suurempaa palkkaa ja bonusta ei saisi kenellekään maksaa. Ei ole järkevää leikata huippupalkkaa ja bonusta keneltäkään, jonka tuottavuus on kaikkein suurinta ja joka vielä keksii käyttöä yhä suuremmalle bonukselle. Tässäkin tapauksessa kyse on kuitenkin jostakin muusta kuin työn tuottavuudesta, vaikka huippubonukset kannattaa toki maksaa, jos yrityksen kassa pursuaa rahaa. Jos työn tuottavuutta mitataan pelkästään rahalla, niin tuottavaa on ryöstely, josta ei jää kiinni. Tuottavaa on vedonlyönti, jos sattuu voittamaan. Tuottavaa on periminen, varsinkin suuren omaisuuden periminen. Esitetyn kaltainen tuottavuus vaatii kuitenkin lukemattomien ihmisten tekemää vähäiseksi arvostettua työtä, jonka tuottavuus on kaikkein pienintä. On tarvittu valtava määrä työtä, että ryöstösaaliiksi kelpuutettava tuotos on saatu kasaan, valtava määrä rahapelien uhreja, että huikea voittopotti on muodostunut ja monien sukupolvien aherrus, että mahtava perittävä omaisuus on kertynyt.
Toisaalta on myöskin niin, että moni palkansaaja - työntekijästä huippujohtajaan - tuottaa työllään pelkkää vahinkoa työnantajalleen. Esimerkiksi kelpaavat nyhrääjät, jotka eivät saa alkeellistakaan suoritetta valmiiksi. Heiltä pitäisi kaiken järjen mukaan periä palkkaa työnantajalle eikä päinvastoin. Esimerkiksi kelpaavat suurten yritysten johtajat, joiden toiminnasta huolimatta yritykset menestyvät tai jotka toiminnallaan suorastaan tuhoavat hienosti menestyneitä yrityksiä. Heille ei pitäisi maksaa suuria bonuksia, vaan heiltä pitäisi päinvastoin periä yrityksille aiheuttamaansa vahinkoa takaisin.
Yleisesti ottaen palkalla ei aina ole mitään tekemistä työn tuottavuuden kanssa. Sen sijaan palkkaan vaikuttavat mitä moninaisimmat muut tekijät. Maailmaamme on tuhansien vuosien ajan rakennettu pääosin orjatyövoimalla. Emme voi väittää, että orjatyön tuottavuus on kaikkein pienintä, koska palkanmaksu puuttuu kokonaan eikä orjilla ole ollut edes ihmisarvoa. Emme voi väittää, että keskitysleirien nälkiintyneiden vankien työn tuottavuus on nolla. Emme voi väittää, että lapsityövoiman tuottavuus on vähäistä. Emme voi väittää, että kotiäitien työn tuottavuus on olematonta. Elinympäristömme ei todellakaan rakennu sellaisen tuottavan työn varaan, josta työn suorittajalle maksetaan paljon rahaa. Elinympäristömme ei myöskään rakennu pelkästään tuottavien sijoitusten ja suurten pääomien varaan. Ihmisten maailma ei ole mehiläisten maailmaa parempi. Ahkerat mehiläiset keräävät mettä ja tekevät hunajaa tipan kerrallaan. Mehiläishoitajat sumuttavat mehiläiset pyörryksiin ja korjaavat hunajan myyntiin. Herättyään mehiläiset keräävät taas ahkerasti mettä ja valmistavat hunajaa.
Jos eduskunnassa pidetään huolestuneita puheenvuoroja yritysjohtajien peruspalkkojen noususta, lähtevät kansanedustajat kahville. Valtionyhtiöiden johtajien palkkoja ei pystytä edes jäädyttämään, vaikka valtionyhtiöillä menisi miten huonosti. Ylimmässä johdossa suoritettavia henkilöstöleikkauksia on turha toivoa, vaikka taloudellinen ahdinko vaatisi miten suuria leikkauksia kentällä.
Suurimpia eläkkeitä ei myöskään voida leikata, vaikka lakisääteisille eläkkeille asetettaisiin leikkureita leikkureiden perään. Eläkeikää ei myöskään nosteta niille, jotka ovat terveimpiä ja elävät pisimpään.
Torakka on torakka. Se elää minkälaisissa olosuhteissa hyvänsä. Mitä paremmat olosuhteet sillä on, sitä suuremmaksi se kasvaa. Vai olisiko niin, että tuottavan työn maksimiraja olisi torakka ja minimiraja lude? Siinäpä taloustieteilijöille tutkimista. Ihmiset muodostavat pyramidin muotoisia organisaatioita minkälaisiin olosuhteisiin hyvänsä. Mitä paremmissa olosuhteissa ne toimivat, sitä suuremmiksi ne kasvavat. Litteät organisaatiot soveltuvat ihmismassoille yhtä hyvin kuin tsunamit alaville rannoille. Onneksi Taivaan portit ovat avoinna kaikille ja varsinkin niille, joille maanpäällinen paratiisi ei aukene.
lauantai 27. heinäkuuta 2013
Sana, laki vai omatunto?
Pitääkö noudattaa Jumalan vai ihmisen säätämää lakia? Riittääkö, että noudattaa omantunnon ääntä? Näitä kysymyksiä ihminen on pohtinut vuosituhansien ajan. Selvyyttä ei ole tullut, sillä käsitys jumaluudesta on hajaantunut tuhansiin oppisuuntiin, kirkkokuntiin ja uskonnollisiin yhdistyksiin, joilla on omat jumalansa tai omat tulkintansa jumaliensa laeista. Ihmiset ovat hajaantuneet satoihin valtioihin, joilla on omat kansalliset lakinsa, kahdenkeskiset ja monenkeskiset sopimuksensa. Lisäksi on kansainvälinen lainsäädäntö, jota kukin valtio noudattaa siltä osin kuin on sen hyväksynyt. Omantunnon ääniä on yhtä monia kuin ihmisiä kulttuurista, perintötekijöistä ja elämänkokemuksista riippuen.
Ovatko kaikki ihmisten tunnustamat uskonnot yhden ja ainoa jumaluuden ilmentymiä? Silloin koko edellämainitun sotkun noudattaminen olisi voimassa ja sallittua. Ja toden totta, juuri sellaisessa maailmassa me elämme!
Kaikilla meillä on jonkinlainen omatunto. Sen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Joillakin se kolkuttaa usein, joillakin harvemmin. Asetetuissa tavoitteissa pysyminen, valvollisuudentunto, oman edun tavoittelu, saavutetuista eduista kiinni pitäminen ja moni muu seikka häivyttävät nopeasti omantunnon äänen.
Poliittiset päätöksentekijät vahvistavat lakeja, joiden kaikista vaikutuksista he eivät mitenkään voi olla selvillä. Voimassaolevat lait voivat olla kymmeniä vuosia sitten vallinneisiin olosuhteisiin säädettyjä. Ne ovat myös usein niin monen muutetun pykälän pirstomia, ettei niistä saa selvää kukaan muu kuin se viranomainen, joka on kyseisen lain toimeenpanijaksi säädetty. Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pykäliä muutetaan kovaan tahtiin milloin millaisten poliittisten voimasuhteiden mukaan.
Vastauksena alussa esitettyihin kysymyksiin sopinevat maallikkosaarnaajan ajatukset: Katsokaa puita ja pensaita, miten moneen oksaan ja varpuun ne haarautuvat. Niiden latvukset kasvat yhä uusia latvuksia, jotka kantavat hedelmää. Hedelmissä on uusiutumisen ja uuden elämän siemen. Ihmisjoukot ovat puiden ja pensaiden kaltaisia. Jokaisen tallatun polun päässä on pyramidin kaltainen organisaatio, jonka huippu rahastaa pyramidin alempia kerroksia. Hyvää elämää tavoitteleva ihminen ei elä pelkällä vedellä ja leivällä, vaan rahastuksella, joka antaa runsaan toimeentulon. Hedelmistään puu tunnetaan.
Ovatko kaikki ihmisten tunnustamat uskonnot yhden ja ainoa jumaluuden ilmentymiä? Silloin koko edellämainitun sotkun noudattaminen olisi voimassa ja sallittua. Ja toden totta, juuri sellaisessa maailmassa me elämme!
Kaikilla meillä on jonkinlainen omatunto. Sen kanssa on opittava tulemaan toimeen. Joillakin se kolkuttaa usein, joillakin harvemmin. Asetetuissa tavoitteissa pysyminen, valvollisuudentunto, oman edun tavoittelu, saavutetuista eduista kiinni pitäminen ja moni muu seikka häivyttävät nopeasti omantunnon äänen.
Poliittiset päätöksentekijät vahvistavat lakeja, joiden kaikista vaikutuksista he eivät mitenkään voi olla selvillä. Voimassaolevat lait voivat olla kymmeniä vuosia sitten vallinneisiin olosuhteisiin säädettyjä. Ne ovat myös usein niin monen muutetun pykälän pirstomia, ettei niistä saa selvää kukaan muu kuin se viranomainen, joka on kyseisen lain toimeenpanijaksi säädetty. Uusia lakeja säädetään ja vanhoja pykäliä muutetaan kovaan tahtiin milloin millaisten poliittisten voimasuhteiden mukaan.
Vastauksena alussa esitettyihin kysymyksiin sopinevat maallikkosaarnaajan ajatukset: Katsokaa puita ja pensaita, miten moneen oksaan ja varpuun ne haarautuvat. Niiden latvukset kasvat yhä uusia latvuksia, jotka kantavat hedelmää. Hedelmissä on uusiutumisen ja uuden elämän siemen. Ihmisjoukot ovat puiden ja pensaiden kaltaisia. Jokaisen tallatun polun päässä on pyramidin kaltainen organisaatio, jonka huippu rahastaa pyramidin alempia kerroksia. Hyvää elämää tavoitteleva ihminen ei elä pelkällä vedellä ja leivällä, vaan rahastuksella, joka antaa runsaan toimeentulon. Hedelmistään puu tunnetaan.
lauantai 20. heinäkuuta 2013
Työmarkkinoista orjamarkkinoihin
Työmarkkinajärjestöt alkavat siirtyä taisteluasemiin, jotta syksyn suuresta näytöksestä tulisi mahdollisimman näyttävä ja suurta yleisöä kiinnostava mittelö. Työnantajien etujärjestö on väläytellyt jopa keskitettyä tuloratkaisua, vaikka keskitetyt sopimukset merkitsevät sille jäännettä menneiltä ajoilta. Työnantajien reilu kädenojennus perustuu siihen, että keskitetty sopimus on käyttökelpoinen silloin ja vain silloin, kun se koskee yleistä palkkojen alentamista. Kun työntekijäpuoli joka tapauksessa hylkää palkkojen alentamista koskevan keskitetyn esityksen, työnantajapuoli voi sanoa, että itse asiassa työntekijöiden etujärjestö on itse torpedoinut keskitetyn tuloratkaisun.
Valtiovalta on kantanut kortensa kekoon korostamalla hyvissä ajoin, että palkkaneuvottelut ovat kokonaan työmarkkinajärjestöjen heiniä. Valtiovalta voi vain vedota neuvotteluosapuoliin ja korostaa, että kansallisen hädän hetkellä on noudatettava erittäin pidättyväistä ja maltillista palkkaratkaisua eli suomeksi sanottuna palkkoja on mieluummin alennettava kuin pidettävä ennallaan. Valtiovalta pystyy kolmikannan nimissä tarjoamaan vain tuloverojen hienoista alentamista, mikä puolestaan edellyttää sosiaalietuuksien reipasta leikkaamista.
Armon vuonna 2013 tämä perinteinen näytelmä on saanut vieraileviksi solisteikseen sekä kotimaisia että mannermaisia huippujohtajia , jotka viikosta toiseen esittävät kauhukuvia Eurooppaa ja Suomea odottavasta ankeudesta: Seuraako Suomi Espanjan vai Kreikan mallia? Ja se nähdään ennen pitkää! Ilman kansan karttuisaa kättä Suomi ei pärjää Euroopassa eikä Eurooppa suurten markkina-alueiden kilpailussa. Ilman talvisodan henkeä Suomi ei saa edes omia sisämarkkinoitaan pyörimään. Ilman elintason alentamista ei siis ole tulevaisuutta. Kenen pitää alentaa elintasoaan? Ei ainakaan hyvätuloisten, sillä silloin sitä vasta lirissä oltaisiin eli ajauduttaisiin kaaokseen. Elintasoa pitää laskea jäljelle jäävältä väeltä, jota on pilvin pimein. Vähäväkisten sekalaisessa enemmistössä on aina ollut ja tulee olemaan koko valtakunnan joustovara, talkootuki ja talvisodan henkeä uhkuva turva.
Ei riitä, että tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin. Sen lisäksi eurooppalaisten yleinen palkkataso on ajettava kehitysmaiden palkkatasolle. Eurooppalaisten ja pikku hiljaa myös suomalaisten on tultava toimeen 200 - 500 euron kuukausipalkalla. Päivittäisen työajan on venyttävä 12 - 18 tuntiin, ylityökorvaukset maksettava työnantajan harkinnan mukaan, vuosilomapalkoista luovuttava, lomat lyhennettävä 2 viikkoon ja pidettävä 2 - 3 vuoden välein. Myös sosiaaliturva on vähin erin jätettävä vapaaehtoistyön, yleishyödyllisten järjestöjen ja uskonnollisten yhdistysten varaan.
Se tarkoittaa, että työntekoa koskeva ajattelu on muutettava lainsäädäntöä ja sopimusjärjestelmiä myöten. Työn hintaa ei muulla tavalla saada kilpailukykyiseksi halvan työvoiman maiden kanssa. Kaiken kaikkiaan länsimaisen ihmisen on vähin erin ja avoimesti siirryttävä puhtaaseen orjayhteiskuntaan eli työmarkkinoista orjamarkkinoihin.
Yhteistä hyvää ei kerta kaikkiaan voi riittää kaikille. Sen vuoksi työnteko on nostettava sille kuuluvalle jalustalle. Perustyöviikko voi olla kuusipäiväinen ja työpäivä kestää ajoittain jopa 24 tuntia. Se edellyttää, että työssäoloa ruvetaan arvostamaan enemmän kuin makoilua, joutilaisuutta, viihdettä, shoppailua, matkailua, kaikenkarvaista turhaa harrastamista ja joutavaa puuhastelua. Elämän luonnolliset perusnautinnot toki säilyvät vähäväkisellä enemmistöllä niin kauan kuin elämää on. Siinä sivussa keinotekoiset nautinnot hoituvat ja riittävät hyvätuloiselle vähemmistölle eikä siitä todellakaan kannata kademieltä kantaa. Toisin sanoen "aikansa aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin".
Valtiovalta on kantanut kortensa kekoon korostamalla hyvissä ajoin, että palkkaneuvottelut ovat kokonaan työmarkkinajärjestöjen heiniä. Valtiovalta voi vain vedota neuvotteluosapuoliin ja korostaa, että kansallisen hädän hetkellä on noudatettava erittäin pidättyväistä ja maltillista palkkaratkaisua eli suomeksi sanottuna palkkoja on mieluummin alennettava kuin pidettävä ennallaan. Valtiovalta pystyy kolmikannan nimissä tarjoamaan vain tuloverojen hienoista alentamista, mikä puolestaan edellyttää sosiaalietuuksien reipasta leikkaamista.
Armon vuonna 2013 tämä perinteinen näytelmä on saanut vieraileviksi solisteikseen sekä kotimaisia että mannermaisia huippujohtajia , jotka viikosta toiseen esittävät kauhukuvia Eurooppaa ja Suomea odottavasta ankeudesta: Seuraako Suomi Espanjan vai Kreikan mallia? Ja se nähdään ennen pitkää! Ilman kansan karttuisaa kättä Suomi ei pärjää Euroopassa eikä Eurooppa suurten markkina-alueiden kilpailussa. Ilman talvisodan henkeä Suomi ei saa edes omia sisämarkkinoitaan pyörimään. Ilman elintason alentamista ei siis ole tulevaisuutta. Kenen pitää alentaa elintasoaan? Ei ainakaan hyvätuloisten, sillä silloin sitä vasta lirissä oltaisiin eli ajauduttaisiin kaaokseen. Elintasoa pitää laskea jäljelle jäävältä väeltä, jota on pilvin pimein. Vähäväkisten sekalaisessa enemmistössä on aina ollut ja tulee olemaan koko valtakunnan joustovara, talkootuki ja talvisodan henkeä uhkuva turva.
Ei riitä, että tuotantoa siirretään halvan työvoiman maihin. Sen lisäksi eurooppalaisten yleinen palkkataso on ajettava kehitysmaiden palkkatasolle. Eurooppalaisten ja pikku hiljaa myös suomalaisten on tultava toimeen 200 - 500 euron kuukausipalkalla. Päivittäisen työajan on venyttävä 12 - 18 tuntiin, ylityökorvaukset maksettava työnantajan harkinnan mukaan, vuosilomapalkoista luovuttava, lomat lyhennettävä 2 viikkoon ja pidettävä 2 - 3 vuoden välein. Myös sosiaaliturva on vähin erin jätettävä vapaaehtoistyön, yleishyödyllisten järjestöjen ja uskonnollisten yhdistysten varaan.
Se tarkoittaa, että työntekoa koskeva ajattelu on muutettava lainsäädäntöä ja sopimusjärjestelmiä myöten. Työn hintaa ei muulla tavalla saada kilpailukykyiseksi halvan työvoiman maiden kanssa. Kaiken kaikkiaan länsimaisen ihmisen on vähin erin ja avoimesti siirryttävä puhtaaseen orjayhteiskuntaan eli työmarkkinoista orjamarkkinoihin.
Yhteistä hyvää ei kerta kaikkiaan voi riittää kaikille. Sen vuoksi työnteko on nostettava sille kuuluvalle jalustalle. Perustyöviikko voi olla kuusipäiväinen ja työpäivä kestää ajoittain jopa 24 tuntia. Se edellyttää, että työssäoloa ruvetaan arvostamaan enemmän kuin makoilua, joutilaisuutta, viihdettä, shoppailua, matkailua, kaikenkarvaista turhaa harrastamista ja joutavaa puuhastelua. Elämän luonnolliset perusnautinnot toki säilyvät vähäväkisellä enemmistöllä niin kauan kuin elämää on. Siinä sivussa keinotekoiset nautinnot hoituvat ja riittävät hyvätuloiselle vähemmistölle eikä siitä todellakaan kannata kademieltä kantaa. Toisin sanoen "aikansa aikaa kutakin, sanoi pässi, kun päätä leikattiin".
perjantai 28. kesäkuuta 2013
Finland´s future in reality
The global market represents the people who are seeking a profit on their investments. In the best position are the countries that have a lot of faceless poor people. As the global market is faceless, it is constantly looking for large numbers of faceless poor people. The mechanism works in such a way that one poor person makes 100 products per hour and receive 20 cent hourly wage.
Then the global market sells those hundred cheap products in an hour at the price of 10 cents a piece. So the market will get 10 euros per hour, and the poor people will be able to purchase one cheap product at the price of the 10 cents.
Such a small country like Finland, with a population of 5 million inhabitants, is unable to compete with cheap products in the global market. When the price of know-how will drop in the world market, Finland is in trouble.
In the future, Finland's only real chance is the economy that bases on barter, small-scale farming, voluntary work and the co-operative business in the internal market of its own. In the international affairs Finland could be the market square by offering the complete duty-free protection to the money of faceless big business.
Then the global market sells those hundred cheap products in an hour at the price of 10 cents a piece. So the market will get 10 euros per hour, and the poor people will be able to purchase one cheap product at the price of the 10 cents.
Such a small country like Finland, with a population of 5 million inhabitants, is unable to compete with cheap products in the global market. When the price of know-how will drop in the world market, Finland is in trouble.
In the future, Finland's only real chance is the economy that bases on barter, small-scale farming, voluntary work and the co-operative business in the internal market of its own. In the international affairs Finland could be the market square by offering the complete duty-free protection to the money of faceless big business.
keskiviikko 8. toukokuuta 2013
All secret registries are not like scrap heaps
A secret registry is like a scrap heap, said one columnist. Very well said. All the states and organizations are keeping secret lists, records, registries and archives. The bigest states have the greatest scrap heaps. No one knows what all there is within their scrap heaps. Only administrators and senior managements have the right to dig up those rubbish heaps and only for the reason of their own. No one knows why, from whom to whom and what kind of information is needed. Everything is done in secret.
When leaks occur, the leak distributors will be severely punished. If the leaked information raises some offense, the administrators will promise to fix the case. The repair information of the secret registry, however, is topsecret. So, no one knows whether the register is rectified or not. And no one knows if even worse information that remains. However, those in power need for their secret archives, because the power does not stay up without those scrap heaps.
The secret information is either in good or evil hands. Only our sins have that kind of secret registry, which no man has access to. We know nothing about the secret ways of the Lord. The secret of life is hidden both from us and from leakage.
When leaks occur, the leak distributors will be severely punished. If the leaked information raises some offense, the administrators will promise to fix the case. The repair information of the secret registry, however, is topsecret. So, no one knows whether the register is rectified or not. And no one knows if even worse information that remains. However, those in power need for their secret archives, because the power does not stay up without those scrap heaps.
The secret information is either in good or evil hands. Only our sins have that kind of secret registry, which no man has access to. We know nothing about the secret ways of the Lord. The secret of life is hidden both from us and from leakage.
Tilaa:
Kommentit (Atom)