Kilpaurheilussa ei tunneta reilun pelin sääntöjä. Urheilijat ovat jo geeneiltään eriarvoisia. Alle 160 cm pitkä urheilija ei ole tasa-arvoinen koripallossa yli 200 cm pikän urheilijan kanssa. Ei myöskään uinnissa, jos pitkärunkoisella uimarilla on lisäksi kolme kertaa suuremmat kämmenet ja jalkapohjat kuin lyhytvartisella uimarilla. Onneksi urheilulajeja on paljon. Jokainen voi valita itselleen sopivimman lajin tai ainakin omiin kykyihinsä nähden mahdollisimman sopivan lajin. Mutta myös sääntöihin voitaisiin tehdä muutoksia; koripallokoreja asentaa päällekkäin puolen metrin välein ja uimareille antaa tasoituskertoimia samalla periaatteella kuin purjehduksessa. Periaatteita voitaisiin soveltaa useaan muuhunkin lajiin. Vaan ei sovelleta eikä tulla soveltamaan.
Oma lukunsa ovat urheilulajit, joissa käytetään välineitä: autoja, suksia, asuja, jne. Formula-1 on kuningaslaji, jossa talli ja tallin kehittämän auton kulloinenkin kehitystaso määrittävät sijoituksen. Hiihdossa sukset, niiden jäykkyys ja voitelu ratkaisevat kilpailun, kun hiihtäjät muutoin ovat yhtä hyvässä trimmissä.
Jos haluttaisiin, että urheilijan suoritus olisi ratkaiseva tekijä, pitäisi kaikkien kilpailla samanlaisilla välineillä. Siihen eivät urheilun säännöt taivu.
Tuomaripeli on monissa lajeissa pääosassa. Mitä tärkeämmistä kisoista on kysymys, sitä kovempaa on tuomaripeli. Kotiinpäin vedetään aina vähintäin sääntöjen sallimissa rajoissa ja tarpeen mukaan ylikin. Tietokonetta tuskin koskaan saadaan tuomareiden tilalle, sillä puolueellisuus on urheilun kaksinaismoraalin suola.
Majoituspeli on myös tärkeässä roolissa. Kilpailujen järjestäjien suosikeille varataan maksimaalisen hyvät majoituspaikat ja yhteydet harjoitus- sekä kilpailupaikoille. Muille ja varsinkin pahimmille vastustajille varataan mojovia yllätyksiä ja viheliäisyyksiä.
Ammattiurheilu ja amatööriurheilu ovat käsitteitä, joilla ei ole muuta eroa kuin se, että urheilijoiden valinnoista ja palkkioista, kilpailujen järjestämisestä ja rahastamisesta vastaavat eri piirit. Rahoitusjärjestelmien ulkopuolelle jäävillä urheilijoilla on hyvin pienet mahdollisuudet päästä kilpailemaan suurille näyttämöille.
Hormoonien, piristeiden ja veridopingin käyttö ovat tavallaan urheilijan yksityisyyteen kuuluva asia. Siitä jäädään kiinni harvoin - vaikkakin näyttävästi. Se on maailma, josta sopii puhua vain harjoitussaleissa, kaduilla . . . ja saunassa. Urheilujohtajien ja -lääkäreiden ei ole soveliasta tietää tästä maailmasta mitään, ei sitten yhtään mitään.
Urheilijoiden eriarvoisuus alkaa jo lapsena. Keskinkertainen kyky voidaan vanhempien tuella valmentaa luontaisia edellytyksiään parempaan menestykseen. Se tapahtuu tietenkin monien lahjakkaampien lasten kustannuksella. Joukkueurheilussa se on enempi sääntö kuin poikkeus.
Suosikkijärjestelmien vuoksi optimaalista joukkuetta on käytännössä mahdoton saada kokoon missään lajissa.
Vedonlyönnin kohteina olevissa urheilulajeissa noudatetaan kyllä reilun pelin sääntöjä silloin, kun ottelun lopputulos on sovittu etukäteen. Eikä se silloinkaan ole reilua niitä vedonlyöjiä kohtaan, joille lopputulosta ei ole kerrottu. Eikä katsojia kohtaan, jotka jännittävät lopputulosta. Onneksi fuskaaminen tulee harvoin ilmi, joten se ei siinä mielessä ole häiritsevää.
Tässä on käyty läpi vain hyppysellinen urheilua koskevia asioita, osin huippu-urheilun lähtökohdista. Kilpaurheilu on urheiden ihmisten kilvoittelua - monissa lajeissa oman henkensä kaupalla. Kaikki keinot ovat sallittuja - paitsi vilpistä kiinni jääminen. Jaa, että tämä koskee elämää yleensäkin ja kaikilla aloilla? No, myönnetään.
Urheilun ihanteellisuus löytyykin tavallisemmista asioista kuin kilpaurheilusta tai sen huipulta. Massojen liikkeellepanevana voimana urheilu on tärkeä elämän osa-alue. Se on tavallisen harrastajan mielen ja kehon terveydenhoitoa, harrastusta ja viihdettä parhaimmillaan, ihanaa jäännettä esi-isiemme ajoilta, jolloin päivän ateria otettiin kiinni juoksemalla. Ja muistutus lajimme katoavaisuudesta sitten, kun liike lakkaa.
sunnuntai 5. huhtikuuta 2009
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Daavidin Poika ottoisän kautta
Me ihmiset olemme kaikki yhtä suurta perhettä. Luomiskertomuksen mukaan olemme saaneet alkumme Aatamista ja Eevasta. Luomistyönsä lopuksi Jumala loi ihmisen omaksi kuvaksensa, ensin Aatamin ja Aatamista Eevan. Sitä ennen Hän oli jo luonut eläimet.
Aatami ja Eeva saivat ainakin kaksi poikaa, Kainin ja Aabelin. Kain tappoi Aabelin, joten heistä vain Kainin suku jatkui. Aatami sai kuitenkin vielä 130-vuotiaana pojan, Seetin. Sen jälkeen Aatami eli vielä 800 vuotta ja hän sai poikia ja tyttäriä. Näistä Seetin sukupuu on kiintoisin, sillä hänen jälkeläisiään ovat Nooa, Aabraham ja Daavid. Vanhan Testamentin kaukaisimmat ajat ovat mahtavien seikkailujen aikaa, sillä silloin maapallolla asustivat myös jättiläiset, joista muinaistarustot ovat loihtineet kuuluisia sankareita. Sen aikaisessa maailmassa myös Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin, joista ottivat vaimoikseen kaikki, jotka parhaiksi katsoivat. Ilman Nooan arkin kokoavaa voimaa sukututkimusta olisi vaikea suorittaa, sillä kaukaiset esi-isämme elivät lähes 1000-vuotiaiksi ja heillä oli lukematon määrä vaimoja ja jälkeläisiä. Vasta myöhemmin Jumala katsoi parhaaksi laskea ihmisen elinajan 120 vuoteen. Niillä tienoilla ihmisen maksimiaika on tänäkin päivänä - kaikesta lääketieteen edistyksestä huolimatta. Aatamista, Seetistä, Nooasta, Seemistä, Aabrahamista ja Daavidista on katkeamaton yhteys Joosefiin, joka on Jeesuksen isäpuoli. Jeesus on siis Daavidin jälkeläisen ottopoika.
Vapahtajamme Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta eikä Joosef yhtynyt häneen ennenkuin hän oli synnyttänyt Jeesuksen. Äidin puolelta Jeesuksen lihallinen yhteys tuohon pitkään sukupuuhun ja Daavidin siemeneen ei ole yhtä selvä. Nooan arkkiin menivät Nooa itse, Nooan pojat Seem, Haam ja Jaafet sekä vaimo ja miniät. Vain Seemin jälkeläisistä tullaan Daavidiin ja Joosefiin. Nykyihmisistä kaikki ovat Nooan jälkeläisiä, joka hänkin eli 950 vuotta, mutta kaikki eivät ole Seemin jälkeläisiä ja siis Daavidin jälkeläisiä. Marian sukupuusta ei tältä osin ole tietoa. Johannes Kastaja, joka saarnasi Juudean erämaassa ja joka kastoi Jeesuksen ja paljon ihmisiä Jordan-virrassa, oli myös äidin kautta sukua Jeesukselle. Mutta mitä siitä voisi päätellä? Oliko Jeesuksella veljiä ja sisaria, tai siis velipuolia ja sisarpuolia? Pitikö Jeesus yhteyttä lapsuuden kotiinsa? Siitä ei ole yksiselitteistä tietoa. Valtaosa kristityistä on kuitenkin sitä mieltä, että ainakaan Marian synnyttämiä sisaruksia Jeesuksella ei voi olla ollut, koska Neitsyt Maria on ainainen neitsyt tai ainakin kirjanoppineet Raamatun tulkitsijat ovat sitä mieltä.
Yksi Jeesuksen opetuslapsista oli Jaakob ja yksi opetuslapsista oli Jeesukselle rakas, mutta kuka heistä? Kuka oli Jaakob, joka myöhemmin johti Jerusalemin seurakuntaa ja jota Pietari kävi tapaamassa? Oli myös Jaakob, Johanneksen veli, jonka Herodes mestautti. Oli myös Jaakobin lähde, jonka hän antoi Joosefille, mutta ketä nämä olivat? Jaakobeja ja Joosefeja oli paljon. Miten kävi Joosefin, Jeesuksen isäpuolen? Jeesuksen maallisen kuoleman aikaan paikalla oli Joosef Arimatialainen, hänkin Jeesuksen opetuslapsi. Paikalla oli Jeesuksen äiti Maria ja muita naisia. Paikalla oli myös opetuslapsi, jota ei mainita nimeltä, mutta jota Jeesus siis rakasti ja jonka huomaan Hän ohjasi äitinsä Marian. Myös Marian sisar oli paikalla sekä Maria Magdaleena, jonka läsnäolo on kirjattu kaikkiin evankeliumeihin sekä toinen Maria. Heidän lisäkseen ristillä tai haudalla olivat Maria, Kloopaan vaimo ja Johanna ja Salome sekä Maria, Jaakob nuoremman ja Jooseen äiti, Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti.
Naisten sukupuuta on vaikea selvittää, sillä Vanhoissa Kirjoituksissa seurataan lähinnä miesten sukupuuta. Myöskään vaimojen ikää ei ole selvitetty. Mutta siltä osin kuin kantaisät elivät satoja vuosia ja saivat paljon poikia ja tyttäriä, he todennäköisesti saivat lapsia useiden vaimojen kanssa eli ottivat aina uusia nuoria vaimoja. Siten ainoastaan miesten sukupuun seuraaminen on käytännössä mahdollista.
Jeesuksen osalta sukupuu katkeaa eikä sisaruksista ole tietoa. Joukossamme ei siten ole syntyperäisesti etuoikeutettua joukkoa. Ei ainakaan sellaista, jonka tietäisimme ja voisimme tunnistaa. Huhuja ja spekulaatioita tietenkin on. Niitä oli jo ennen Jeesusta, Hänen maallisen vaelluksensa aikana ja sen jälkeen. Nykyihmisen sukujuurien selvittäminen nykypäivästä taaksepäin onkin sitten paljon hankalampaa. Hyvä, jos pari sataa vuotta onnistuu saamaan selville, mutta Jeesuksen aikoihin asti sukupuu tuskin aukeaa!
Yksi asia tässä jää askarruttamaan. Nooa otti arkkiinsa poikiensa lisäksi vaimonsa ja poikiensa miniät. Oliko näissä naisissa mahdollisesti Kainin jälkeläisiä? Muussa tapauksessa kaikki Kainin jälkeläiset ovat hukkuneet. Tai oliko heissä Jumalan poikien jälkeläisiä, jotka yhtyivät ihmisten tyttäriin? Tai jättiläisten eli muinaistarustojen sankareiden jälkeläisiä? Tai oliko heissä kehitysteorioiden mukaisten olentojen jälkeläisiä? Lähtökohtamme on salattu. Alkuperämme perusteella olemme hyvin erilaisia eivätkä kaikki polut johda Daavidin sukuun.
Aatami ja Eeva saivat ainakin kaksi poikaa, Kainin ja Aabelin. Kain tappoi Aabelin, joten heistä vain Kainin suku jatkui. Aatami sai kuitenkin vielä 130-vuotiaana pojan, Seetin. Sen jälkeen Aatami eli vielä 800 vuotta ja hän sai poikia ja tyttäriä. Näistä Seetin sukupuu on kiintoisin, sillä hänen jälkeläisiään ovat Nooa, Aabraham ja Daavid. Vanhan Testamentin kaukaisimmat ajat ovat mahtavien seikkailujen aikaa, sillä silloin maapallolla asustivat myös jättiläiset, joista muinaistarustot ovat loihtineet kuuluisia sankareita. Sen aikaisessa maailmassa myös Jumalan pojat yhtyivät ihmisten tyttäriin, joista ottivat vaimoikseen kaikki, jotka parhaiksi katsoivat. Ilman Nooan arkin kokoavaa voimaa sukututkimusta olisi vaikea suorittaa, sillä kaukaiset esi-isämme elivät lähes 1000-vuotiaiksi ja heillä oli lukematon määrä vaimoja ja jälkeläisiä. Vasta myöhemmin Jumala katsoi parhaaksi laskea ihmisen elinajan 120 vuoteen. Niillä tienoilla ihmisen maksimiaika on tänäkin päivänä - kaikesta lääketieteen edistyksestä huolimatta. Aatamista, Seetistä, Nooasta, Seemistä, Aabrahamista ja Daavidista on katkeamaton yhteys Joosefiin, joka on Jeesuksen isäpuoli. Jeesus on siis Daavidin jälkeläisen ottopoika.
Vapahtajamme Jeesus sikisi Pyhästä Hengestä ja syntyi Neitsyt Mariasta eikä Joosef yhtynyt häneen ennenkuin hän oli synnyttänyt Jeesuksen. Äidin puolelta Jeesuksen lihallinen yhteys tuohon pitkään sukupuuhun ja Daavidin siemeneen ei ole yhtä selvä. Nooan arkkiin menivät Nooa itse, Nooan pojat Seem, Haam ja Jaafet sekä vaimo ja miniät. Vain Seemin jälkeläisistä tullaan Daavidiin ja Joosefiin. Nykyihmisistä kaikki ovat Nooan jälkeläisiä, joka hänkin eli 950 vuotta, mutta kaikki eivät ole Seemin jälkeläisiä ja siis Daavidin jälkeläisiä. Marian sukupuusta ei tältä osin ole tietoa. Johannes Kastaja, joka saarnasi Juudean erämaassa ja joka kastoi Jeesuksen ja paljon ihmisiä Jordan-virrassa, oli myös äidin kautta sukua Jeesukselle. Mutta mitä siitä voisi päätellä? Oliko Jeesuksella veljiä ja sisaria, tai siis velipuolia ja sisarpuolia? Pitikö Jeesus yhteyttä lapsuuden kotiinsa? Siitä ei ole yksiselitteistä tietoa. Valtaosa kristityistä on kuitenkin sitä mieltä, että ainakaan Marian synnyttämiä sisaruksia Jeesuksella ei voi olla ollut, koska Neitsyt Maria on ainainen neitsyt tai ainakin kirjanoppineet Raamatun tulkitsijat ovat sitä mieltä.
Yksi Jeesuksen opetuslapsista oli Jaakob ja yksi opetuslapsista oli Jeesukselle rakas, mutta kuka heistä? Kuka oli Jaakob, joka myöhemmin johti Jerusalemin seurakuntaa ja jota Pietari kävi tapaamassa? Oli myös Jaakob, Johanneksen veli, jonka Herodes mestautti. Oli myös Jaakobin lähde, jonka hän antoi Joosefille, mutta ketä nämä olivat? Jaakobeja ja Joosefeja oli paljon. Miten kävi Joosefin, Jeesuksen isäpuolen? Jeesuksen maallisen kuoleman aikaan paikalla oli Joosef Arimatialainen, hänkin Jeesuksen opetuslapsi. Paikalla oli Jeesuksen äiti Maria ja muita naisia. Paikalla oli myös opetuslapsi, jota ei mainita nimeltä, mutta jota Jeesus siis rakasti ja jonka huomaan Hän ohjasi äitinsä Marian. Myös Marian sisar oli paikalla sekä Maria Magdaleena, jonka läsnäolo on kirjattu kaikkiin evankeliumeihin sekä toinen Maria. Heidän lisäkseen ristillä tai haudalla olivat Maria, Kloopaan vaimo ja Johanna ja Salome sekä Maria, Jaakob nuoremman ja Jooseen äiti, Maria, Jaakobin ja Joosefin äiti.
Naisten sukupuuta on vaikea selvittää, sillä Vanhoissa Kirjoituksissa seurataan lähinnä miesten sukupuuta. Myöskään vaimojen ikää ei ole selvitetty. Mutta siltä osin kuin kantaisät elivät satoja vuosia ja saivat paljon poikia ja tyttäriä, he todennäköisesti saivat lapsia useiden vaimojen kanssa eli ottivat aina uusia nuoria vaimoja. Siten ainoastaan miesten sukupuun seuraaminen on käytännössä mahdollista.
Jeesuksen osalta sukupuu katkeaa eikä sisaruksista ole tietoa. Joukossamme ei siten ole syntyperäisesti etuoikeutettua joukkoa. Ei ainakaan sellaista, jonka tietäisimme ja voisimme tunnistaa. Huhuja ja spekulaatioita tietenkin on. Niitä oli jo ennen Jeesusta, Hänen maallisen vaelluksensa aikana ja sen jälkeen. Nykyihmisen sukujuurien selvittäminen nykypäivästä taaksepäin onkin sitten paljon hankalampaa. Hyvä, jos pari sataa vuotta onnistuu saamaan selville, mutta Jeesuksen aikoihin asti sukupuu tuskin aukeaa!
Yksi asia tässä jää askarruttamaan. Nooa otti arkkiinsa poikiensa lisäksi vaimonsa ja poikiensa miniät. Oliko näissä naisissa mahdollisesti Kainin jälkeläisiä? Muussa tapauksessa kaikki Kainin jälkeläiset ovat hukkuneet. Tai oliko heissä Jumalan poikien jälkeläisiä, jotka yhtyivät ihmisten tyttäriin? Tai jättiläisten eli muinaistarustojen sankareiden jälkeläisiä? Tai oliko heissä kehitysteorioiden mukaisten olentojen jälkeläisiä? Lähtökohtamme on salattu. Alkuperämme perusteella olemme hyvin erilaisia eivätkä kaikki polut johda Daavidin sukuun.
perjantai 6. maaliskuuta 2009
Tasa-arvokysymys ei ole eläkejärjestelmissä päällimmäisenä murheena
Suomessa 15 % väestöstä on yli 65-vuotiaita. Vuoteen 2030 mennessä yli 65-vuotiaita on 25 %. Sen jälkeen meidän suurten ikäluokkien poismeno tasoittaa tilannetta ja vanhusväestön suhteellinen osuus laskee. Eivätkö eläkevakuutusyhtiöt juuri tätä silmällä pitäen ole sijoittaneet vakuutusmaksurahoja sijoitusrahastoihin, pörssiosakkeisiin ja kiinteistöihin? Rahaa on voitettu ja rahaa on hävitty, mutta usko pysyy vahvana siihen, etteivät sijoitukset ainakaan ikuisesti voi tappiollisiksi jäädä. Seuraava nousukausi saattaa hyvinkin olla tarpeeksi pitkä ja kestää jopa suurten ikäluokkien eläkeajan loppupäähän. Sen aikana kertyvillä voitoilla voitaisiin maksaa suurten ikäluokkien eläkkeitä, ja ehkäpä yhtä tehokkaasti kuin uusien eläkkeiden maksuaikaa leikkaamalla eli eläkeikää nostamalla!
Tilastojen mukaan suomalainen mies pysyy terveenä 66,1 vuoden ikäiseksi. Jos vanhuuseläke alkaa 65-vuotiaana, hän ehtii nauttia siitä terveenä 1,1 vuotta. Sairaana hän sen lisäksi nauttii eläkkeestään vielä 7,6 vuotta, koska kuolee 73,7-vuotiaana.
Vastaavasti nainen pysyy terveenä 71,5 vuoden ikäiseksi. Hän ehtii nauttia terveenä vanhuuseläkkeestään 6,5 vuotta ja sen lisäksi sairaana vielä 9,7 vuotta, koska hän kuolee vasta 81,2-vuotiaana. Oman eläkkeen lisäksi hän saa miehensä jälkeen perhe-eläkkeen, joka ehtii olla miehen kuoleman jälkeen maksussa 7,5 vuotta.
Suomalaisten keskimääräinen elinikä vaihtelee paljon asuinkunnasta riippuen. Esimerkiksi Länsi-Suomessa eletään yleisesti vanhemmaksi kuin muualla Suomessa. Tosi vanhoiksi eletään esimerkiksi Espoossa ja Vaasassa. Ennen oletettua eläkeikää kuollaan lähinnä sairauksien, huonojen elintapojen, sosiaalisten ongelmien ja tapaturmien vuoksi. Lisäksi voidaan todeta, että avioerossa perhe-eläkeoikeus pääsääntöisesti menetetään eivätkä uusioavioliittojen puolisot aina tule perhe-eläkkeeseen oikeutetuiksi. On myös perusteltua, joskin epäkiitollista väittää, että eläkevakuutusyhtiöt voivat ratkaisukäytännöllään säädellä työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä.
Yhteenvetona tästä kaikesta on herkullista todeta, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa katsotaan tarpeelliseksi korottaa 65 ikävuoteen, tulisi naisille määritellä huomattavasti vielä sitäkin korkeampi ikäraja! Totta on, että naisilla on pienemmän palkkatason vuoksi myös pienemmät eläkkeet, mutta toisaalta naisille maksetaan eläkettä kauemmin ja sen päälle perhe-eläkettä, joka nyrkkisääntöisesti on puolet miesvainaan eläkkeestä! Naisten vanhuuseläkeikä voisi olla 70 vuotta, jolloin heille jäisi vielä 1,5 vuotta eläkkeen nauttimiseen terveenä.
On huomattava, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa nostetaan, mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen karkaa nimenomaan siltä väestönosalta, jolla on sosiaalisia ongelmia ja ongelmia elintapojensa kanssa. He jäävät joko työttömyysturvan varaan tai kun heille haettuja työkyvyttömyyseläkkeitä hylätään ja jätetään valituskierteeseen, ehtivät kuolla ennen eläkkeen myöntämistä tai eläkettä tulee maksettavaksi korkeintaan aivan lyhyen aikaa. Useassa tapauksessa he ovat myös eronneita tai yksinäisiä, jolloin perhe-eläkettäkään ei tule maksettavaksi. Tämä vakuutettujen osio on siis paremmin eläkkeiden maksajien hanskassa silloin, kun vanhuuseläkeikää nostetaan.
Ratkaisua ei löytyne sille, että elinikä vaihtelee kunnittain. Vanhanaikaisesta kuntaluokituksesta ei ole apua. Kunnat muuttuvat ja niiden toimintatavat muuttuvat. Kaikkea eriarvoisuutta ei tarvitse eikä voida poistaa. Hedelmällisempää olisi saada eläkeiän korotus kaikkiin eläkemuotoihin ja -lajeihin, edes pientä notkahdusta oikeaan suuntaan eli tasapuolisia perusteita eläkeiän nostamiselle!
Tässä on kuitenkin valtava työ, sillä vanhuuseläkeikiä on ammattiryhmittäinkin erittäin vaihteleva ja valtava määrä. Sata-komitealle annettu tehtävä sosiaaliturvalainsäädännön selkiyttämisestä ei siis mitenkään voi onnistua! Siis työtä riittää ja pääasiahan on, että pidetään porukat liikkeessä.
Saavutettuihin etuihin ei Suomessa juurikaan ole koskettu, paitsi kansaneläkkeen kohdalla, kun pohjaosa poistettiin. Sen poistaminen koski markkamääräisesti kaikkia kansalaisia saman verran, ainakin pääsääntöisesti. Nyt olisi aika tehdä historiaa maksussa oleviin ja myöhemmin myönnettäviin eläkkeisiin samalla periaatteella. Kun eläke on ollut maksussa esimerkiksi 7 vuotta 60 ikävuoden jälkeen, se ei enää korottuisi indeksillä. Se korottuisi kaikissa eläkemuodoissa vain euromääräisesti, kaikilla kansalaisilla asemaan ja eläkkeeseen katsomatta samalla pikkuruisella euromäärällä, johon kulloisessakin lamatilanteessa olisi varaa. Paras ratkaisu olisikin sitten sellainen, ettei se mitenkään voi tulla edes kysymykseen. Kaikenmuotoisille työeläkkeille pitäisi asettaa yhteensovitettu katto, joka olisi esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa (brutto). Kattoperiaate toimisi leikkurina siten, että kattoa pienempiä eläkkeitä leikkuri ei koskisi, mutta sitä suuremmat eläkkeet vähenisivät kuukausittain siten, että ne laskennallisesti olisivat 2500 euroa kuukaudessa, kun eläkkeensaaja täyttäisi 90 vuotta. Kannattaisi harkita, sillä säästöä syntyisi.
Tilastojen mukaan suomalainen mies pysyy terveenä 66,1 vuoden ikäiseksi. Jos vanhuuseläke alkaa 65-vuotiaana, hän ehtii nauttia siitä terveenä 1,1 vuotta. Sairaana hän sen lisäksi nauttii eläkkeestään vielä 7,6 vuotta, koska kuolee 73,7-vuotiaana.
Vastaavasti nainen pysyy terveenä 71,5 vuoden ikäiseksi. Hän ehtii nauttia terveenä vanhuuseläkkeestään 6,5 vuotta ja sen lisäksi sairaana vielä 9,7 vuotta, koska hän kuolee vasta 81,2-vuotiaana. Oman eläkkeen lisäksi hän saa miehensä jälkeen perhe-eläkkeen, joka ehtii olla miehen kuoleman jälkeen maksussa 7,5 vuotta.
Suomalaisten keskimääräinen elinikä vaihtelee paljon asuinkunnasta riippuen. Esimerkiksi Länsi-Suomessa eletään yleisesti vanhemmaksi kuin muualla Suomessa. Tosi vanhoiksi eletään esimerkiksi Espoossa ja Vaasassa. Ennen oletettua eläkeikää kuollaan lähinnä sairauksien, huonojen elintapojen, sosiaalisten ongelmien ja tapaturmien vuoksi. Lisäksi voidaan todeta, että avioerossa perhe-eläkeoikeus pääsääntöisesti menetetään eivätkä uusioavioliittojen puolisot aina tule perhe-eläkkeeseen oikeutetuiksi. On myös perusteltua, joskin epäkiitollista väittää, että eläkevakuutusyhtiöt voivat ratkaisukäytännöllään säädellä työkyvyttömyyseläkkeelle pääsyä.
Yhteenvetona tästä kaikesta on herkullista todeta, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa katsotaan tarpeelliseksi korottaa 65 ikävuoteen, tulisi naisille määritellä huomattavasti vielä sitäkin korkeampi ikäraja! Totta on, että naisilla on pienemmän palkkatason vuoksi myös pienemmät eläkkeet, mutta toisaalta naisille maksetaan eläkettä kauemmin ja sen päälle perhe-eläkettä, joka nyrkkisääntöisesti on puolet miesvainaan eläkkeestä! Naisten vanhuuseläkeikä voisi olla 70 vuotta, jolloin heille jäisi vielä 1,5 vuotta eläkkeen nauttimiseen terveenä.
On huomattava, että kun vanhuuseläkkeen ikärajaa nostetaan, mahdollisuus vanhuuseläkkeeseen karkaa nimenomaan siltä väestönosalta, jolla on sosiaalisia ongelmia ja ongelmia elintapojensa kanssa. He jäävät joko työttömyysturvan varaan tai kun heille haettuja työkyvyttömyyseläkkeitä hylätään ja jätetään valituskierteeseen, ehtivät kuolla ennen eläkkeen myöntämistä tai eläkettä tulee maksettavaksi korkeintaan aivan lyhyen aikaa. Useassa tapauksessa he ovat myös eronneita tai yksinäisiä, jolloin perhe-eläkettäkään ei tule maksettavaksi. Tämä vakuutettujen osio on siis paremmin eläkkeiden maksajien hanskassa silloin, kun vanhuuseläkeikää nostetaan.
Ratkaisua ei löytyne sille, että elinikä vaihtelee kunnittain. Vanhanaikaisesta kuntaluokituksesta ei ole apua. Kunnat muuttuvat ja niiden toimintatavat muuttuvat. Kaikkea eriarvoisuutta ei tarvitse eikä voida poistaa. Hedelmällisempää olisi saada eläkeiän korotus kaikkiin eläkemuotoihin ja -lajeihin, edes pientä notkahdusta oikeaan suuntaan eli tasapuolisia perusteita eläkeiän nostamiselle!
Tässä on kuitenkin valtava työ, sillä vanhuuseläkeikiä on ammattiryhmittäinkin erittäin vaihteleva ja valtava määrä. Sata-komitealle annettu tehtävä sosiaaliturvalainsäädännön selkiyttämisestä ei siis mitenkään voi onnistua! Siis työtä riittää ja pääasiahan on, että pidetään porukat liikkeessä.
Saavutettuihin etuihin ei Suomessa juurikaan ole koskettu, paitsi kansaneläkkeen kohdalla, kun pohjaosa poistettiin. Sen poistaminen koski markkamääräisesti kaikkia kansalaisia saman verran, ainakin pääsääntöisesti. Nyt olisi aika tehdä historiaa maksussa oleviin ja myöhemmin myönnettäviin eläkkeisiin samalla periaatteella. Kun eläke on ollut maksussa esimerkiksi 7 vuotta 60 ikävuoden jälkeen, se ei enää korottuisi indeksillä. Se korottuisi kaikissa eläkemuodoissa vain euromääräisesti, kaikilla kansalaisilla asemaan ja eläkkeeseen katsomatta samalla pikkuruisella euromäärällä, johon kulloisessakin lamatilanteessa olisi varaa. Paras ratkaisu olisikin sitten sellainen, ettei se mitenkään voi tulla edes kysymykseen. Kaikenmuotoisille työeläkkeille pitäisi asettaa yhteensovitettu katto, joka olisi esimerkiksi 2500 euroa kuukaudessa (brutto). Kattoperiaate toimisi leikkurina siten, että kattoa pienempiä eläkkeitä leikkuri ei koskisi, mutta sitä suuremmat eläkkeet vähenisivät kuukausittain siten, että ne laskennallisesti olisivat 2500 euroa kuukaudessa, kun eläkkeensaaja täyttäisi 90 vuotta. Kannattaisi harkita, sillä säästöä syntyisi.
torstai 5. maaliskuuta 2009
Mainontaa ja markkinointia...
Ikääntymisen merkit huomaa erityisen hyvin siitä, että päällekäyvä markkinointi ja hulvaton mainonta alkavat vähitellen käydä hermoille. Opiskeluaikoina - lähes puoli vuosisataa siten - vastasin kyseisen aineen opettajalle kysymykseen lisääkö vai vähentääkö mainonta tuotteen kustannuksia: Lisää tietenkin! Opettaja närkästyi: Olet väärällä oppitunnilla! Otin opiksi ymmärtämättömyyteni ja vaihdoin myöhemmin alaa. En ole kuitenkaan koskaan päässyt mainonnan kynsistä eroon. Päinvastoin, mainokset ahdistelevat arkeani yhä vain enemmän.
Postiluukusta tulvii päivittäin roskaa, jonka joudun viemään suoraan paperinkeräykseen. Miten se voi alentaa ostosteni hintaa? No, ainakin siitä saa päivittäisiä liikuntapisteitä: Otsasi hiessä pitää sinun päivittäinen mainossilppusi keräilyroskikseen kiikuttaman!
Puhelimeeni tulee viikottain myyntitarjouksia tuotteista, joita en tarvitse ja joiden ostamisesta tai tilaamisesta joudun kerta toisensa jälkeen kieltäytymään. Edullista? Jos erehdyt jotakin tilaamaan, et pääse ikinä eroon tilauksesta. Hyväksikäyttöä?
Tietokoneeni tulvii mainoksia, joita kehitetään aina vain aggressiivisemmiksi. Eikä mainosohjelmilta voi kokonaan suojautua. Kun mainonta on globaalia, sillä pyydystetään asiakkaita ympäri maailmaa. Onko ensisijaisena tarkoituksena asiakkaiden etu vai markkinoiden maksimointi?
Sanomalehdestä joudun ennen lukemista kuorimaan mainossivustot suoraan paperinkeräykseen. Tosin lehtitalo on ovelana siirtänyt osan mainoksista pitkin lehteä siten, että kaiken mainonnan poistaminen etukäteen on mahdotonta. Ymmärrän, että tilaushinta voidaan mainosten avulla pitää kurissa, mutta näkyykö se mainostettavien tuotteiden hinnoissa?
Televisio- ja radiokanavilta tulee mainospätkiä ja niiden lomassa ohjelmia, jotka sitten jatkuvat aina mainospätkien jälkeen. Mainostavien yritysten ansiosta meillä on paljon kanavia. Yritykset lisäävät myyntiään, kun niiden tuotteet tulevat huomatuiksi. Kilpailu on kovaa. Ja hinnat tulevat sitä mukaa alaspäin? Jaa, enpä ole huomannut. Sen sijaan hintojen korotukset pysyvät kilpailukykyisinä!
Rahan käyttö mainontaan saattaa myös taata eduskuntaan pääsyn. Takaavatko sponsoreiden mainosrahat myös kansanedustajien itsenäisen ajattelun? Eivät tietenkään. Lisäksi puoluesidonnaisuus asettaa rajat itsenäiselle toiminnalle. Mitä etua jää äänestäjän hyväksi?
Entä sitten markkinoinnin ja mainostamisen etiikka? Markkinoinnista kokonaisuudessaan on tullut itsenäinen viihteen laji. Markkinointi on niin monisärmäistä, että mainontaa on vaikea erottaa siitä. Oikeastaan vain tuoteselosteet saavat puhtaat paperit - sikäli kuin niiden präntti on ilman suurennuslasia luettavissa ja ymmärrettävää.
Hauskan mielikuvan luominen mainonnan keinoin pyhittää kaikki tavoitteet. Ilmassa liitely, pyllistely ja piilotajuntaan tunkeutuminen vuorottelevat asiassa kuin asiassa. Mitä kauemmaksi todellisuudesta ajatus viedään, sen parempi tulos. Ai, asiakkaan kannaltako? Onhan se viihdyttävää, kun siihen on totutettu eivätkä viihdeohjelmat tarjoa parempaakaan huvia.
Viimeisillä senteillään jokainen ostaa samoja tuotteita kuin kaikki muutkin. Eihän kaupoissa enää ole myyjiä, joiden voisi edellyttää tietävän tuotteista sen enempää kuin asiakkaat itsekään.
Nykyihminen on mainontaan tottunut eikä voi elää ilman sitä. Markkinointi on paimen, joka mainossauvalla ohjaa lauman kulkua. Onko kysymyksessä Hyvä Paimen, sähköpaimen vai vapaat laitumet?
Opettajani oli aikoinaan aivan oikeassa. Markkinointi ja mainonta ovat minulle edelleen kummajaisia, joiden olemusta en voi oikealla tavalla ymmärtää.
Postiluukusta tulvii päivittäin roskaa, jonka joudun viemään suoraan paperinkeräykseen. Miten se voi alentaa ostosteni hintaa? No, ainakin siitä saa päivittäisiä liikuntapisteitä: Otsasi hiessä pitää sinun päivittäinen mainossilppusi keräilyroskikseen kiikuttaman!
Puhelimeeni tulee viikottain myyntitarjouksia tuotteista, joita en tarvitse ja joiden ostamisesta tai tilaamisesta joudun kerta toisensa jälkeen kieltäytymään. Edullista? Jos erehdyt jotakin tilaamaan, et pääse ikinä eroon tilauksesta. Hyväksikäyttöä?
Tietokoneeni tulvii mainoksia, joita kehitetään aina vain aggressiivisemmiksi. Eikä mainosohjelmilta voi kokonaan suojautua. Kun mainonta on globaalia, sillä pyydystetään asiakkaita ympäri maailmaa. Onko ensisijaisena tarkoituksena asiakkaiden etu vai markkinoiden maksimointi?
Sanomalehdestä joudun ennen lukemista kuorimaan mainossivustot suoraan paperinkeräykseen. Tosin lehtitalo on ovelana siirtänyt osan mainoksista pitkin lehteä siten, että kaiken mainonnan poistaminen etukäteen on mahdotonta. Ymmärrän, että tilaushinta voidaan mainosten avulla pitää kurissa, mutta näkyykö se mainostettavien tuotteiden hinnoissa?
Televisio- ja radiokanavilta tulee mainospätkiä ja niiden lomassa ohjelmia, jotka sitten jatkuvat aina mainospätkien jälkeen. Mainostavien yritysten ansiosta meillä on paljon kanavia. Yritykset lisäävät myyntiään, kun niiden tuotteet tulevat huomatuiksi. Kilpailu on kovaa. Ja hinnat tulevat sitä mukaa alaspäin? Jaa, enpä ole huomannut. Sen sijaan hintojen korotukset pysyvät kilpailukykyisinä!
Rahan käyttö mainontaan saattaa myös taata eduskuntaan pääsyn. Takaavatko sponsoreiden mainosrahat myös kansanedustajien itsenäisen ajattelun? Eivät tietenkään. Lisäksi puoluesidonnaisuus asettaa rajat itsenäiselle toiminnalle. Mitä etua jää äänestäjän hyväksi?
Entä sitten markkinoinnin ja mainostamisen etiikka? Markkinoinnista kokonaisuudessaan on tullut itsenäinen viihteen laji. Markkinointi on niin monisärmäistä, että mainontaa on vaikea erottaa siitä. Oikeastaan vain tuoteselosteet saavat puhtaat paperit - sikäli kuin niiden präntti on ilman suurennuslasia luettavissa ja ymmärrettävää.
Hauskan mielikuvan luominen mainonnan keinoin pyhittää kaikki tavoitteet. Ilmassa liitely, pyllistely ja piilotajuntaan tunkeutuminen vuorottelevat asiassa kuin asiassa. Mitä kauemmaksi todellisuudesta ajatus viedään, sen parempi tulos. Ai, asiakkaan kannaltako? Onhan se viihdyttävää, kun siihen on totutettu eivätkä viihdeohjelmat tarjoa parempaakaan huvia.
Viimeisillä senteillään jokainen ostaa samoja tuotteita kuin kaikki muutkin. Eihän kaupoissa enää ole myyjiä, joiden voisi edellyttää tietävän tuotteista sen enempää kuin asiakkaat itsekään.
Nykyihminen on mainontaan tottunut eikä voi elää ilman sitä. Markkinointi on paimen, joka mainossauvalla ohjaa lauman kulkua. Onko kysymyksessä Hyvä Paimen, sähköpaimen vai vapaat laitumet?
Opettajani oli aikoinaan aivan oikeassa. Markkinointi ja mainonta ovat minulle edelleen kummajaisia, joiden olemusta en voi oikealla tavalla ymmärtää.
Elämän tarkoitus
Mikä on elämän tarkoitus? Vastausta kysymykseen pohditaan aina, kun käydään perimmäisten asioiden äärelle. Oikea vastaus on meitä niin lähellä ja niin itsestään selvä, että sen vuoksi sitä on suorastaan vaikea nähdä. Elämän tarkoitus on yksinkertaisesti hengissä pysyminen!
Pitääkö asiaa perustella? Ihminen kuin ihminen on syntynyt elämään sattumoisin. Lukemattomien sukupolvien satunnaisten kohtaamisten ja henkiinjäämisten tuloksena jokainen maailmaan syntynyt on lopulta "voittanut" lukemattomien siittiösolujen kilpajuoksun ja onnistunut avaamaan ihmisenä silmänsä ja päästämään ensimmäisen parkaisunsa. Sen vuoksi jokainen elämä on todellakin ainutkertainen ja arvokas. Paljon ihmeellisempi kuin olympiakulta tai lottovoitto. Syntymän jälkeen elävän olennon tarkoitus on jatkaa omaa lajia ja sukua. Tai omalla tavallaan osallistua siihen; avustaa ja mahdollistaa lajin lisääntymistä ja säilymistä.
Sama tilanne on kaikilla elävillä olennoilla. Olivatpa kysymyksessä sitten eläimet, kalat, linnut, hyönteiset tai muut. Kaikki toiminta keskittyy samaan tavoitteeseen: säilymiseen. Geenimuutokset seuraavat olosuhteiden muutoksia. Jos olosuhteiden muutoksiin ei pystytä vastaamaan kyllin nopeasti, käy huonosti kuin neardentalin ihmisen. Tai huonosti kuin sukupuuttoon kuolleiden eläinten, joiden elämisen ihminen on tehnyt mahdottomaksi. Muurahaiset sen sijaan pärjäävät edelleen hienosti, eikä niiden ole tarvinnut muuttaa organisaatioitaan ja strategioitaan vuosituhansiin. Tuskin muurahaisten ajatuksissa on ollut valloittaa koko maankamara tai auttaa ihmisiä pitämään käärmeet loitolla. Pitkässä juoksussa ne saattavat valloittaa koko maailman joksikin aikaa - sivumennen - ymmärtämättä sitä lainkaan. Ja pelkästään siksi, että niiden elämän tarkoituksena on vain pysyä hengissä mahdollisimman pitkään. Siihen ne ovatkin alun alkaen valikoituneet oikein hyvin.
Tähtitaivaalta ei toistaiseksi ole löydetty samanlaisia maapalloja kuin tämä, jolla tai jonka tallaamme. "Varmasti" näitä on. Sen vuoksi, että mahdollisuuksia on lukemattomia ja elämälle suotuisat olosuhteet riippuvat aurinkokuntien iästä ja planeettojen etäisyydestä aurinkoihinsa.
Asuuko niillä ihmisen kaltaisia tyyppejä, jotka pohtivat oman elämänsä tarkoitusta vai muurahaisten tapaisia selviytyjiä? Sillä seikalla ei ole mitään merkitystä elämän tarkoituksen pohtimisen kannalta, sillä aurinkokunnissa esiintyvä elämä muodossa tai toisessa on rajallista.
Elämän ainoa tarkoitus näissä rajoissa on siis hengissä pysyminen mahdollisimman pitkään. Silloin, kun yksilö nostaa päänsä oman lajinsa yläpuolelle, hänen molemmat jalkansa ovat tukevasti ilmassa. Yksilöllä ei voi olla suurempaa elämän tarkoitusta kuin koko lajilla. Tähtitaivaan takaisesta maailmasta ymmärrämme tuskin sitäkään kuin muurahaiset ihmisestä. Ihminen kykenee hahmottamaan ympäröivää avaruutta vain niin pitkälle kuin tiede kunakin aikana on sattunut kehittymään.
Uudelleen syntymisen mahdollisuus on olemassa: Ylösnousemus tämän nykyisen hahmon kaltaisena on Raamatun lupauksen mukaan totta. Yksinkertaisella päätelmällä voidaan ajatella uudelleen syntymisen olevan mahdollista myös pelkkään maalaisjärkeen turvaamalla: Olemme syntyneet tänne, mikä itsessään todistaa, että syntyminen olevaisuuteen - muodossa tai toisessa - on mahdollista. Miten monen alkuräjähdyksen jälkeen ja missä muodossa, sitä ei tiedä susikaan. Enkä satu muistamaan, montako alkuräjähdystä sitten on tullut oltua viimeksi elossa, missä muodossa ja missä olosuhteissa. Joten, mikä on elämän tarkoitus inhimillisen tieteen näkökulmasta tai niiden tieteiden näkökulmasta, jotka ovat olleet ja menneet? Tuskin ihmiselämän tarkoituksena on maapallon elinolosuhteiden kehittäminen! Aurinkokunta elää oman elämänsä olipa ihminen mukana tai ei. Ihminen voi korkeintaan yrittää pelastaa oman nahkansa. Jos tieteisromaanit sivuutetaan, niin pelastusteorioilla on uskonnolliset lähtökohdat. Niidenkin mukaan pelastus on mahdollinen vasta kuoleman jälkeen. Niin pitkälle kuin ihmiselämällä on tarkoitusta maapallolla, niin hengissä pysyminen ja suvun jatkaminen ovat oleellisen tärkeitä asioita. Niiden kautta elämällä on tarkoitus. Tarkoitus on sama kuin muurahaiskuningattarella, kuhnureilla ja työmuurahaisilla.
Elämän tarkoituksen ymmärtämiseksi kannattaa vielä verrata ihmiselämää eläinten elämään.
Mikä on turkiseläimen elämän tarkoitus? Turkistarhaajan näkökulmasta se on turkiksen tuottaminen. Tarhaaja ei ole eläimelle jumalolento, vaan parittaja. Tarhaaja toki tekee tarhaeläimen elämän mahdolliseksi, mutta hän ei ole eläimen Luoja. Eläimen näkökulma on toinen. Eläin ei ymmärrä lainkaan tarhaajan tarkoitusperiä. Eläimen elämän tarkoitukseksi muodostuu yksinkertaiseksi elämän eläminen alusta loppuun häkissä.
Uskonnollisen totuuden mukaan olemme täällä Luojan kuvia ja edustajia, joiden tarkoituksena on kilvoitella iankaikkiseen elämään pääsystä. Epäonnistuminen kilvoittelussa merkitsee iankaikkista kadotusta. Tuskin kukaan väittää, että ikuinen kiirastuli on kenenkään tavoite tai ihmiselämän tarkoitus, vaikka loputtoman kauhun ja tuskan syövereihin lopulta joutuisikin. Ja mikä siinä tapauksessa katsotaan elämän tarkoitukseksi? Siinä tapauksessa tarkoituksena on jäädä luonnokseksi, jota ei koskaan piirretä valmiiksi. Tarkoituksena on hävinneiden joukkoon jääminen. Hävinneitä tarvitaan, koska ilman häviäjiä ei ole voittajia.
Elämän eläminen riittää monille koko elämän tarkoitukseksi. Eikä se tarkoituksena ole lainkaan vaatimaton tai pieni asia. Mutta kilvoittelu, joka nykykielellä tarkoittaa kilpailuttamista, on sitten todella suuri asia. Omalla elämällään kilvoittelijat auttavat joitakin selviytymään voittajina siinäkin tapauksessa, että itse jäisivät häviäjien joukkoon. Häviäjät kuuluvat kokonaisuuteen ja tekevät kilvoittelusta kilvoittelun. Kaiken todistelun mukaan uudestisyntyminen muodossa tai toisessa ja teoriasta riippumatta on mahdollista. Onko se sitten jälleennäkemisen riemua tai kauhua vai ennen näkemättömään tilanteeseen syntymistä, on ihmisjärjelle mysteeri. Se on kuitenkin varmaa, että suuressa myllerryksessä ollaan ja menossa mukana!
Pitääkö asiaa perustella? Ihminen kuin ihminen on syntynyt elämään sattumoisin. Lukemattomien sukupolvien satunnaisten kohtaamisten ja henkiinjäämisten tuloksena jokainen maailmaan syntynyt on lopulta "voittanut" lukemattomien siittiösolujen kilpajuoksun ja onnistunut avaamaan ihmisenä silmänsä ja päästämään ensimmäisen parkaisunsa. Sen vuoksi jokainen elämä on todellakin ainutkertainen ja arvokas. Paljon ihmeellisempi kuin olympiakulta tai lottovoitto. Syntymän jälkeen elävän olennon tarkoitus on jatkaa omaa lajia ja sukua. Tai omalla tavallaan osallistua siihen; avustaa ja mahdollistaa lajin lisääntymistä ja säilymistä.
Sama tilanne on kaikilla elävillä olennoilla. Olivatpa kysymyksessä sitten eläimet, kalat, linnut, hyönteiset tai muut. Kaikki toiminta keskittyy samaan tavoitteeseen: säilymiseen. Geenimuutokset seuraavat olosuhteiden muutoksia. Jos olosuhteiden muutoksiin ei pystytä vastaamaan kyllin nopeasti, käy huonosti kuin neardentalin ihmisen. Tai huonosti kuin sukupuuttoon kuolleiden eläinten, joiden elämisen ihminen on tehnyt mahdottomaksi. Muurahaiset sen sijaan pärjäävät edelleen hienosti, eikä niiden ole tarvinnut muuttaa organisaatioitaan ja strategioitaan vuosituhansiin. Tuskin muurahaisten ajatuksissa on ollut valloittaa koko maankamara tai auttaa ihmisiä pitämään käärmeet loitolla. Pitkässä juoksussa ne saattavat valloittaa koko maailman joksikin aikaa - sivumennen - ymmärtämättä sitä lainkaan. Ja pelkästään siksi, että niiden elämän tarkoituksena on vain pysyä hengissä mahdollisimman pitkään. Siihen ne ovatkin alun alkaen valikoituneet oikein hyvin.
Tähtitaivaalta ei toistaiseksi ole löydetty samanlaisia maapalloja kuin tämä, jolla tai jonka tallaamme. "Varmasti" näitä on. Sen vuoksi, että mahdollisuuksia on lukemattomia ja elämälle suotuisat olosuhteet riippuvat aurinkokuntien iästä ja planeettojen etäisyydestä aurinkoihinsa.
Asuuko niillä ihmisen kaltaisia tyyppejä, jotka pohtivat oman elämänsä tarkoitusta vai muurahaisten tapaisia selviytyjiä? Sillä seikalla ei ole mitään merkitystä elämän tarkoituksen pohtimisen kannalta, sillä aurinkokunnissa esiintyvä elämä muodossa tai toisessa on rajallista.
Elämän ainoa tarkoitus näissä rajoissa on siis hengissä pysyminen mahdollisimman pitkään. Silloin, kun yksilö nostaa päänsä oman lajinsa yläpuolelle, hänen molemmat jalkansa ovat tukevasti ilmassa. Yksilöllä ei voi olla suurempaa elämän tarkoitusta kuin koko lajilla. Tähtitaivaan takaisesta maailmasta ymmärrämme tuskin sitäkään kuin muurahaiset ihmisestä. Ihminen kykenee hahmottamaan ympäröivää avaruutta vain niin pitkälle kuin tiede kunakin aikana on sattunut kehittymään.
Uudelleen syntymisen mahdollisuus on olemassa: Ylösnousemus tämän nykyisen hahmon kaltaisena on Raamatun lupauksen mukaan totta. Yksinkertaisella päätelmällä voidaan ajatella uudelleen syntymisen olevan mahdollista myös pelkkään maalaisjärkeen turvaamalla: Olemme syntyneet tänne, mikä itsessään todistaa, että syntyminen olevaisuuteen - muodossa tai toisessa - on mahdollista. Miten monen alkuräjähdyksen jälkeen ja missä muodossa, sitä ei tiedä susikaan. Enkä satu muistamaan, montako alkuräjähdystä sitten on tullut oltua viimeksi elossa, missä muodossa ja missä olosuhteissa. Joten, mikä on elämän tarkoitus inhimillisen tieteen näkökulmasta tai niiden tieteiden näkökulmasta, jotka ovat olleet ja menneet? Tuskin ihmiselämän tarkoituksena on maapallon elinolosuhteiden kehittäminen! Aurinkokunta elää oman elämänsä olipa ihminen mukana tai ei. Ihminen voi korkeintaan yrittää pelastaa oman nahkansa. Jos tieteisromaanit sivuutetaan, niin pelastusteorioilla on uskonnolliset lähtökohdat. Niidenkin mukaan pelastus on mahdollinen vasta kuoleman jälkeen. Niin pitkälle kuin ihmiselämällä on tarkoitusta maapallolla, niin hengissä pysyminen ja suvun jatkaminen ovat oleellisen tärkeitä asioita. Niiden kautta elämällä on tarkoitus. Tarkoitus on sama kuin muurahaiskuningattarella, kuhnureilla ja työmuurahaisilla.
Elämän tarkoituksen ymmärtämiseksi kannattaa vielä verrata ihmiselämää eläinten elämään.
Mikä on turkiseläimen elämän tarkoitus? Turkistarhaajan näkökulmasta se on turkiksen tuottaminen. Tarhaaja ei ole eläimelle jumalolento, vaan parittaja. Tarhaaja toki tekee tarhaeläimen elämän mahdolliseksi, mutta hän ei ole eläimen Luoja. Eläimen näkökulma on toinen. Eläin ei ymmärrä lainkaan tarhaajan tarkoitusperiä. Eläimen elämän tarkoitukseksi muodostuu yksinkertaiseksi elämän eläminen alusta loppuun häkissä.
Uskonnollisen totuuden mukaan olemme täällä Luojan kuvia ja edustajia, joiden tarkoituksena on kilvoitella iankaikkiseen elämään pääsystä. Epäonnistuminen kilvoittelussa merkitsee iankaikkista kadotusta. Tuskin kukaan väittää, että ikuinen kiirastuli on kenenkään tavoite tai ihmiselämän tarkoitus, vaikka loputtoman kauhun ja tuskan syövereihin lopulta joutuisikin. Ja mikä siinä tapauksessa katsotaan elämän tarkoitukseksi? Siinä tapauksessa tarkoituksena on jäädä luonnokseksi, jota ei koskaan piirretä valmiiksi. Tarkoituksena on hävinneiden joukkoon jääminen. Hävinneitä tarvitaan, koska ilman häviäjiä ei ole voittajia.
Elämän eläminen riittää monille koko elämän tarkoitukseksi. Eikä se tarkoituksena ole lainkaan vaatimaton tai pieni asia. Mutta kilvoittelu, joka nykykielellä tarkoittaa kilpailuttamista, on sitten todella suuri asia. Omalla elämällään kilvoittelijat auttavat joitakin selviytymään voittajina siinäkin tapauksessa, että itse jäisivät häviäjien joukkoon. Häviäjät kuuluvat kokonaisuuteen ja tekevät kilvoittelusta kilvoittelun. Kaiken todistelun mukaan uudestisyntyminen muodossa tai toisessa ja teoriasta riippumatta on mahdollista. Onko se sitten jälleennäkemisen riemua tai kauhua vai ennen näkemättömään tilanteeseen syntymistä, on ihmisjärjelle mysteeri. Se on kuitenkin varmaa, että suuressa myllerryksessä ollaan ja menossa mukana!
maanantai 16. helmikuuta 2009
Yhden luukun periaatteesta ohjattuun itsepalveluun
Yhden luukun periaate syntyi aikoinaan kaukana arjen työstä. Tarkoituksena oli, että asiakkaiden ei tarvitsisi vaeltaa palvelupisteestä toiseen saadakseen tarvitsemansa palvelut. Asiakas vain menisi lähimmälle luukulle ja sieltä käsin hoituisivat kaikki asiat. Tuotevalikoimat olivat laajat, joten ei voitu edellyttää, että asiakas saisi kaikesta itse selvää. Eikä asiakasta voi juoksuttaa. Kaikki oli saatava kerralla kuntoon, nopeasti ja oikein.
Missä kohdin ajatus sitten meni metsään? Asiakkaiden ja asioiden määrä ja laatu vaihtelivat. Yhden asian käsittely aiheutti ketjureaktion muihin asioihin. Asiakkaat tulivat luukulle mielivaltaisessa järjestyksessä kuin lottopallot. Sen lisäksi mitään rajaa sille, miten laajoja kokonaisuuksia yhden luukun työntekijä voi hallita, ei asetettu. No, myönnetään, että atk-järjestelmätkään eivät keskustelleet keskenään riittävässä määrin eikä niitä edes ollut kaikilla tarvittavilla yhteistyötahoilla. Kauniisti sanottuna yhden luukun periaate oli ainakin neljännesvuosisadan aikaansa edellä!
Pikku hiljaa on löydetty paremmat keinot. Palvelut ovat kehittyneet siihen suuntaan, että asiakas hoitaa itse kaikki asiansa. Netissä tai automaatissa. Puhelinpalvelukin ohjaa asiakkaan erilaisiin standardeihin, joista pitää vain selviytyä saadakseen asiansa hoidettua. Palvelevan henkilön luo pitääkin sitten varata aika, joten useiden asioiden hoitaminen samana päivänä ei suinkaan onnistu. Eikä tehtäviä nykyisin keskitetä yhteen paikkaan, vaan pilkotaan ja hajautetaan ties minne. Ja onhan se niin, että asiakkaalle on se ja se sama, käsitelläänkö hänen asiansa Lammissa tai Liikajärvellä ja vastataanko palvelevaan puhelimeen kotimaasta tai ulkomailta. Samalla tavalla on se ja se sama ovatko asiakkaan ostamat keittiön kaapin hyllyt Liettuasta ja saranat Kiinasta. Pääasia on, että homma hoituu.
Palvelujen kehittämiseen on aina olennaisesti liittynyt eräs näkökohta. Miksi juuri palveluorganisaation huonoimmin palkattujen työntekijöiden tulee hallita organisaation suora asiakaspalvelu laidasta laitaan? Miksi suurten asiakasvirtojen on tyytyminen jonotukseen ja standardipalveluihin? Vastaus on yksinkertainen: Kaikki ihmisen luomat organisaatiot ovat pyramidiorganisaatioita. Vastoin kuin luentokalvoilla esitetään, pyramidit eivät koskaan seiso kärjellään, vaan pohjallaan. Pohjalla on eniten väkeä, joten sinne ei koskaan tule mikään määrä yksilöllistä palvelua riittämään.
Ihmisvirtojen vaellusta on kautta aikojen käytetty hyväksi, sillä ihminen on sosiaalinen olento, joka mielellään kulkee valtavirran mukana. Myös jonottaminen on mieluisaa, koska kaikki muutkin jonottavat. Juuri sinne on mentävä, mihin kaikki muutkin ovat menossa. Mitä erilaisimpien palveluorganisaatioiden palvelustrategioissa käytetään tätä ominaisuutta hyväksi. Julkishallinnon ja busineksen menetelmät ovat yllättävän yhtäläiset: Suuria asiakasvirtoja kyetään palvelemaan taloudellisesti tai voittoa tuottavasti vain ohjaamalla asiakasvirrat hoitamaan itse asiansa, omalla ajallansa ja omalla kustannuksellansa. Lisäksi on erittäin tärkeää, että mitään valinnan vapautta ei ole. Vain tietyt väylät ovat sallittuja, vain tietyt tuotteet ovat saatavilla.
Esimerkiksi palvelun saamiseksi on ostettava oma tietokone, maksettava nettiyhteydestä kuukausittain ja opeteltava käyttämään sitä. Pääsääntöisesti yhteys toimii. Jos yhteys ei toimi, niin tekniseen tukeen on tosi vaikea päästä. Ja jos pääsee, se ei pysty auttamaan. Jos netistä ei löydy apua asian hoitamiseksi, on soitettava palvelunumeroon. Jos palvelunumero ei palvele eikä se yleensä palvele, on mentävä palvelupisteeseen. Jos siellä on itsepalvelukone eikä se ole toiminnassa, on otettava jonotusnumero. Sikäli kuin vuoronumerolaite toimii... Oleellista nykyisille palvelustrategioille on, että asiakas ei pääse häiritsemään itse tuotantoa, koska tuotanto pyritään hoitamaan mahdollisimman pienellä henkilömäärällä.
Nyt kannustetaan omatoimisuuteen. Itsepalvelua pidetään itseisarvona. Kaikissa palveluorganisaatioissa kuulutetaan kuitenkin asiakaslähtöisyyttä. Yksittäisen asiakkaan mielikuvaksi muodostuu yksilöllisyys ja valinnan vapaus. Palvelujen kehittämisessä asiakaslähtöisyys perustuu kuitenkin pelkästään asiakasvirtojen hallittuun ohjailuun. Se yksi ja ainoa luukku on asiakkaan omassa pääkopassa. Siihen luukkuun ne toimintakäskyt pudotellaan. Sen jälkeen nenät kääntyvät aina samaan suuntaan ja juoksuun, mars!
Missä kohdin ajatus sitten meni metsään? Asiakkaiden ja asioiden määrä ja laatu vaihtelivat. Yhden asian käsittely aiheutti ketjureaktion muihin asioihin. Asiakkaat tulivat luukulle mielivaltaisessa järjestyksessä kuin lottopallot. Sen lisäksi mitään rajaa sille, miten laajoja kokonaisuuksia yhden luukun työntekijä voi hallita, ei asetettu. No, myönnetään, että atk-järjestelmätkään eivät keskustelleet keskenään riittävässä määrin eikä niitä edes ollut kaikilla tarvittavilla yhteistyötahoilla. Kauniisti sanottuna yhden luukun periaate oli ainakin neljännesvuosisadan aikaansa edellä!
Pikku hiljaa on löydetty paremmat keinot. Palvelut ovat kehittyneet siihen suuntaan, että asiakas hoitaa itse kaikki asiansa. Netissä tai automaatissa. Puhelinpalvelukin ohjaa asiakkaan erilaisiin standardeihin, joista pitää vain selviytyä saadakseen asiansa hoidettua. Palvelevan henkilön luo pitääkin sitten varata aika, joten useiden asioiden hoitaminen samana päivänä ei suinkaan onnistu. Eikä tehtäviä nykyisin keskitetä yhteen paikkaan, vaan pilkotaan ja hajautetaan ties minne. Ja onhan se niin, että asiakkaalle on se ja se sama, käsitelläänkö hänen asiansa Lammissa tai Liikajärvellä ja vastataanko palvelevaan puhelimeen kotimaasta tai ulkomailta. Samalla tavalla on se ja se sama ovatko asiakkaan ostamat keittiön kaapin hyllyt Liettuasta ja saranat Kiinasta. Pääasia on, että homma hoituu.
Palvelujen kehittämiseen on aina olennaisesti liittynyt eräs näkökohta. Miksi juuri palveluorganisaation huonoimmin palkattujen työntekijöiden tulee hallita organisaation suora asiakaspalvelu laidasta laitaan? Miksi suurten asiakasvirtojen on tyytyminen jonotukseen ja standardipalveluihin? Vastaus on yksinkertainen: Kaikki ihmisen luomat organisaatiot ovat pyramidiorganisaatioita. Vastoin kuin luentokalvoilla esitetään, pyramidit eivät koskaan seiso kärjellään, vaan pohjallaan. Pohjalla on eniten väkeä, joten sinne ei koskaan tule mikään määrä yksilöllistä palvelua riittämään.
Ihmisvirtojen vaellusta on kautta aikojen käytetty hyväksi, sillä ihminen on sosiaalinen olento, joka mielellään kulkee valtavirran mukana. Myös jonottaminen on mieluisaa, koska kaikki muutkin jonottavat. Juuri sinne on mentävä, mihin kaikki muutkin ovat menossa. Mitä erilaisimpien palveluorganisaatioiden palvelustrategioissa käytetään tätä ominaisuutta hyväksi. Julkishallinnon ja busineksen menetelmät ovat yllättävän yhtäläiset: Suuria asiakasvirtoja kyetään palvelemaan taloudellisesti tai voittoa tuottavasti vain ohjaamalla asiakasvirrat hoitamaan itse asiansa, omalla ajallansa ja omalla kustannuksellansa. Lisäksi on erittäin tärkeää, että mitään valinnan vapautta ei ole. Vain tietyt väylät ovat sallittuja, vain tietyt tuotteet ovat saatavilla.
Esimerkiksi palvelun saamiseksi on ostettava oma tietokone, maksettava nettiyhteydestä kuukausittain ja opeteltava käyttämään sitä. Pääsääntöisesti yhteys toimii. Jos yhteys ei toimi, niin tekniseen tukeen on tosi vaikea päästä. Ja jos pääsee, se ei pysty auttamaan. Jos netistä ei löydy apua asian hoitamiseksi, on soitettava palvelunumeroon. Jos palvelunumero ei palvele eikä se yleensä palvele, on mentävä palvelupisteeseen. Jos siellä on itsepalvelukone eikä se ole toiminnassa, on otettava jonotusnumero. Sikäli kuin vuoronumerolaite toimii... Oleellista nykyisille palvelustrategioille on, että asiakas ei pääse häiritsemään itse tuotantoa, koska tuotanto pyritään hoitamaan mahdollisimman pienellä henkilömäärällä.
Nyt kannustetaan omatoimisuuteen. Itsepalvelua pidetään itseisarvona. Kaikissa palveluorganisaatioissa kuulutetaan kuitenkin asiakaslähtöisyyttä. Yksittäisen asiakkaan mielikuvaksi muodostuu yksilöllisyys ja valinnan vapaus. Palvelujen kehittämisessä asiakaslähtöisyys perustuu kuitenkin pelkästään asiakasvirtojen hallittuun ohjailuun. Se yksi ja ainoa luukku on asiakkaan omassa pääkopassa. Siihen luukkuun ne toimintakäskyt pudotellaan. Sen jälkeen nenät kääntyvät aina samaan suuntaan ja juoksuun, mars!
Sata-komitean epäkiitollinen tehtävä
Sosiaaliturvauudistuksen tavoitteena on työn kannustavuuden parantaminen, köyhyyden vähentäminen ja riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa.
Työn kannustavuuden parantaminen
Komitea on väliraportissaan todennut, että "sosiaaliturvan tulisi sisältää sellaisia rakenteellisia piirteitä, jotka ehkäisevät MORAALIRAPAUTUMISEN syntymisen, jos sosiaaliturvan ja työnteon rajoja liudennetaan". Siihen kiteytyy perimmäinen lähtökohta työn kannustavuuden parantamiselle! Toisaalta väliraportissa todetaan, että "vähimmäisturvan taso on jäänyt jälkeen jopa kolmanneksen yleisestä tulokehityksestä". Ja edelleen "perusturvaetuuksiin ei ole tehty muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tasokorotuksia laman jälkeen". Toisin sanoen perusturvaetuuksien kannustusvaikutuksia on pyritty jo 15 vuotta tehostamaan antamalla perusturvan heiketä ja menettää merkitystään. Keppi ei kuitenkaan ole estänyt moraalirapautumisen peikkoa! Toisaalta komitea on toiveikas, sillä "sairauden tai vamman takia työelämän ulkopuolella olevista on arvioitu noin 30 000 olevan halukkaita ja kykeneviä tekemään osa-aikaista tai kokopäiväistä työtä". Lisäksi "eläkkeeltä kuntoutukseen tulleista yli 40% palaa työmaailmaan". Tämä siis tarkoittaa niitä henkilöitä, joilla halun lisäksi on todellista kykyä työntekoon. Sitäpaitsi "tiukka tulosidonnaisuus on kuitenkin johtanut siihen, että osa lapsiperheistä on ajautunut tilanteeseen, jossa työhön meno ei ole taloudellisesti kannattavaa". Komitea viittaa aivan oikein ns. byrokratia- loukkuun, jolla "tarkoitetaan tukien katkaisemiseen lyhyen työsuhteen vuoksi ja uudelleenhakemiseen liittyvää vaivalloista paperisotaa, tukien takaisinperintää ja epävarmuutta". Takaisinperintämenetelmät ovat nimittäin kautta linjan parantuneet, nopeutuneet ja siten pahentaneet etuuksien saajien ahdinkoa. Ahdinko ei siis vieläkään ole tarpeeksi suuri! Mutta missä on se kuuluisa porkkana? Se on siinä, että kannustetaan tulemaan toimeen omillaan! Vakuutetaan, että kaikilla on mahdollisuus jossakin vaiheessa onnistua!
Köyhyyden vähentäminen
Köyhyydestä komitea toteaa: "Eurostatin suhteellinen köyhyys(riski)raja yksinasuvalla noin 1000 euroa kuukaudessa nettona ja jokaisesta seuraavasta aikuisjäsenestä raja nousee 500 euroa ja jokaisesta lapsesta 300 euroa." Yhä suurempi osa perusturvan varassa elävistä on jäänyt koko ajan tuloiltaan alle köyhyysrajan ilman nykyisen laman vaikutusta. Nykyinen lama vain pahentaa tilannetta, mikä näkyy jo panttilainakonttoreissakin. Nykytilanne ei tietenkään voinut olla toimeksiantajien tiedossa. Komitean tarjoamat eväät tulevatkin syötäviksi vasta laman jälkeen, kun päästään uuteen vauhtiin. Nyt ollaan vasta sukeltamassa sijoittajien kulta-aikaan. Ja kun nousukausi alkaa, kasvavat tuloerot taas ennätyksellistä vauhtia. Mutta köyhien ja köyhtyvien osa ei tietenkään parane. Köyhyys ei vähene. Mitä varten toimeksianto sitten sisältää tavoitteen köyhyyden vähentämisestä? Onko se tavoite ns. kolmannelle sektorille, jota komiteassa edustavat Väestöliitto, Kirkkohallitus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon keskusliitto? Pitäisikö näille organisaatioille alajärjestöineen säätää lakisääteinen velvoite köyhyyden vähentämiseksi vai riittävätkö niiden omat keinot? Kuuluvathan kolmanteen sektoriin myös kansalaisjärjestöt, yhteisöt, säätiöt yms. osuuskunnat ja voittoa tuottamattomat yhdistykset, joilla on valtavat määrät valtiovallan ulottumattomissa olevaa varallisuutta. Sitäpaitsi reservinä ovat vielä neljäs ja viides sektori. Neljännessä sektorissa ovat perhe, suku ja ystäväpiiri. Ministerit näihin viittaavatkin. Usein vain on niin, köyhän suvun älypäälläkin on visaisempi tie kuin rikkaan suvun mustalampaalla. Viides sektori on se epävirallinen sektori, jossa vapaaehtoistyö ja harmaa talous kilvoittelevat toinen kaidalla, toinen lavealla tiellä. Mutta, kun meillä on ongelmana tämä moraalirapautumisen peikko ja sehän koskee vain kaikkein vähäosaisimpia väestöryhmiä, tavallistakin tavallisempia tallaajia.
Riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa
Tässä törmätään sosiaaliturvaa koskevaan lainsäädäntöön, johon kuuluu useita kymmeniä säädöksiä ja erilaisia etuusnimikkeitä, joita osineen ja lisineen - laskutavasta riippuen - on pitkälti toista sataa. Etuudet ovat syntyneet vuosien kuluessa ja niitä on muutettu eri aikaan. Koska lainsäädännöllä luotu järjestelmä ei kaikilta osin ole oikeudenmukainen, kattava eikä kannustava, tulee lainsäädäntöä tarkastella kokonaisuutena. Tämä on siis kaunis tarkoitus ja tavoite.
Todellisuudessa liikkeelle on lähdetty vanhan kaavan mukaan. Kokonaisuuden tarkastelu ei toteudu enää lainsäätämistasolla, vaan ripaus sitä ja ripaus tätä toteutetaan heti ja loput sitten joskus - ehkä osa seuraavan eduskuntakauden tai sitä seuraavan aikana tai myöhemmin.
Puhutaan pikkiriikkisestä takuueläkkeestä, joka sekin on 100%:sesti tulovähenteinen! Siis pientäkään tulon lisäystä ei sallita, kun on köyhä! Puhutaan perusturvaetuuksien sitomisesta kuluttajahintaindeksiin - siis eri systeemit omiin indekseihinsä. Siis lisätään käytettäviä indeksejä, joilla ei ylipäätänsä voida taata muuta kuin muutaman euron kompensaatio menneen vuoden aikana laukanneeseen inflaatioon. Tasokorotustarvetta ei katsota olevan kuin kerran vaalikaudessa - arvattavasti vaalikauden lopulla, jolloin äänestäjien äänistä käydään kilpasille. Näin turvataan perusturvaetuuksien jälkeenjääneisyys vuosiksi eteenpäin. Lainsäädännön kehittäminen muiltakin osin näyttää takertuvan vähäpätöisiin korjauksiin, joiden niidenkin vaikutus on ristiriitainen, priorisoinnin kannalta sattumanvarainen ja lopullinen toteutus eduskuntakäsittelyssä korkeammassa kädessä.
Sata-komitean työ ei ole kadehdittava, mutta sen suurin merkitys onkin päivänpolitiikan propagandapelissä. Komitean esityksiä kannattaa hyvinkin lukea: Havainnot ovat rehellisiä. Päivänpolitiikassa ne vain näyttäytyvät hyvin valikoidusti.
Työn kannustavuuden parantaminen
Komitea on väliraportissaan todennut, että "sosiaaliturvan tulisi sisältää sellaisia rakenteellisia piirteitä, jotka ehkäisevät MORAALIRAPAUTUMISEN syntymisen, jos sosiaaliturvan ja työnteon rajoja liudennetaan". Siihen kiteytyy perimmäinen lähtökohta työn kannustavuuden parantamiselle! Toisaalta väliraportissa todetaan, että "vähimmäisturvan taso on jäänyt jälkeen jopa kolmanneksen yleisestä tulokehityksestä". Ja edelleen "perusturvaetuuksiin ei ole tehty muutamaa poikkeusta lukuunottamatta tasokorotuksia laman jälkeen". Toisin sanoen perusturvaetuuksien kannustusvaikutuksia on pyritty jo 15 vuotta tehostamaan antamalla perusturvan heiketä ja menettää merkitystään. Keppi ei kuitenkaan ole estänyt moraalirapautumisen peikkoa! Toisaalta komitea on toiveikas, sillä "sairauden tai vamman takia työelämän ulkopuolella olevista on arvioitu noin 30 000 olevan halukkaita ja kykeneviä tekemään osa-aikaista tai kokopäiväistä työtä". Lisäksi "eläkkeeltä kuntoutukseen tulleista yli 40% palaa työmaailmaan". Tämä siis tarkoittaa niitä henkilöitä, joilla halun lisäksi on todellista kykyä työntekoon. Sitäpaitsi "tiukka tulosidonnaisuus on kuitenkin johtanut siihen, että osa lapsiperheistä on ajautunut tilanteeseen, jossa työhön meno ei ole taloudellisesti kannattavaa". Komitea viittaa aivan oikein ns. byrokratia- loukkuun, jolla "tarkoitetaan tukien katkaisemiseen lyhyen työsuhteen vuoksi ja uudelleenhakemiseen liittyvää vaivalloista paperisotaa, tukien takaisinperintää ja epävarmuutta". Takaisinperintämenetelmät ovat nimittäin kautta linjan parantuneet, nopeutuneet ja siten pahentaneet etuuksien saajien ahdinkoa. Ahdinko ei siis vieläkään ole tarpeeksi suuri! Mutta missä on se kuuluisa porkkana? Se on siinä, että kannustetaan tulemaan toimeen omillaan! Vakuutetaan, että kaikilla on mahdollisuus jossakin vaiheessa onnistua!
Köyhyyden vähentäminen
Köyhyydestä komitea toteaa: "Eurostatin suhteellinen köyhyys(riski)raja yksinasuvalla noin 1000 euroa kuukaudessa nettona ja jokaisesta seuraavasta aikuisjäsenestä raja nousee 500 euroa ja jokaisesta lapsesta 300 euroa." Yhä suurempi osa perusturvan varassa elävistä on jäänyt koko ajan tuloiltaan alle köyhyysrajan ilman nykyisen laman vaikutusta. Nykyinen lama vain pahentaa tilannetta, mikä näkyy jo panttilainakonttoreissakin. Nykytilanne ei tietenkään voinut olla toimeksiantajien tiedossa. Komitean tarjoamat eväät tulevatkin syötäviksi vasta laman jälkeen, kun päästään uuteen vauhtiin. Nyt ollaan vasta sukeltamassa sijoittajien kulta-aikaan. Ja kun nousukausi alkaa, kasvavat tuloerot taas ennätyksellistä vauhtia. Mutta köyhien ja köyhtyvien osa ei tietenkään parane. Köyhyys ei vähene. Mitä varten toimeksianto sitten sisältää tavoitteen köyhyyden vähentämisestä? Onko se tavoite ns. kolmannelle sektorille, jota komiteassa edustavat Väestöliitto, Kirkkohallitus ja Sosiaali- ja terveydenhuollon keskusliitto? Pitäisikö näille organisaatioille alajärjestöineen säätää lakisääteinen velvoite köyhyyden vähentämiseksi vai riittävätkö niiden omat keinot? Kuuluvathan kolmanteen sektoriin myös kansalaisjärjestöt, yhteisöt, säätiöt yms. osuuskunnat ja voittoa tuottamattomat yhdistykset, joilla on valtavat määrät valtiovallan ulottumattomissa olevaa varallisuutta. Sitäpaitsi reservinä ovat vielä neljäs ja viides sektori. Neljännessä sektorissa ovat perhe, suku ja ystäväpiiri. Ministerit näihin viittaavatkin. Usein vain on niin, köyhän suvun älypäälläkin on visaisempi tie kuin rikkaan suvun mustalampaalla. Viides sektori on se epävirallinen sektori, jossa vapaaehtoistyö ja harmaa talous kilvoittelevat toinen kaidalla, toinen lavealla tiellä. Mutta, kun meillä on ongelmana tämä moraalirapautumisen peikko ja sehän koskee vain kaikkein vähäosaisimpia väestöryhmiä, tavallistakin tavallisempia tallaajia.
Riittävän perusturvan tason turvaaminen kaikissa elämäntilanteissa
Tässä törmätään sosiaaliturvaa koskevaan lainsäädäntöön, johon kuuluu useita kymmeniä säädöksiä ja erilaisia etuusnimikkeitä, joita osineen ja lisineen - laskutavasta riippuen - on pitkälti toista sataa. Etuudet ovat syntyneet vuosien kuluessa ja niitä on muutettu eri aikaan. Koska lainsäädännöllä luotu järjestelmä ei kaikilta osin ole oikeudenmukainen, kattava eikä kannustava, tulee lainsäädäntöä tarkastella kokonaisuutena. Tämä on siis kaunis tarkoitus ja tavoite.
Todellisuudessa liikkeelle on lähdetty vanhan kaavan mukaan. Kokonaisuuden tarkastelu ei toteudu enää lainsäätämistasolla, vaan ripaus sitä ja ripaus tätä toteutetaan heti ja loput sitten joskus - ehkä osa seuraavan eduskuntakauden tai sitä seuraavan aikana tai myöhemmin.
Puhutaan pikkiriikkisestä takuueläkkeestä, joka sekin on 100%:sesti tulovähenteinen! Siis pientäkään tulon lisäystä ei sallita, kun on köyhä! Puhutaan perusturvaetuuksien sitomisesta kuluttajahintaindeksiin - siis eri systeemit omiin indekseihinsä. Siis lisätään käytettäviä indeksejä, joilla ei ylipäätänsä voida taata muuta kuin muutaman euron kompensaatio menneen vuoden aikana laukanneeseen inflaatioon. Tasokorotustarvetta ei katsota olevan kuin kerran vaalikaudessa - arvattavasti vaalikauden lopulla, jolloin äänestäjien äänistä käydään kilpasille. Näin turvataan perusturvaetuuksien jälkeenjääneisyys vuosiksi eteenpäin. Lainsäädännön kehittäminen muiltakin osin näyttää takertuvan vähäpätöisiin korjauksiin, joiden niidenkin vaikutus on ristiriitainen, priorisoinnin kannalta sattumanvarainen ja lopullinen toteutus eduskuntakäsittelyssä korkeammassa kädessä.
Sata-komitean työ ei ole kadehdittava, mutta sen suurin merkitys onkin päivänpolitiikan propagandapelissä. Komitean esityksiä kannattaa hyvinkin lukea: Havainnot ovat rehellisiä. Päivänpolitiikassa ne vain näyttäytyvät hyvin valikoidusti.
Tilaa:
Kommentit (Atom)