Ihmisen alkukodin
uskotaan olleen Afrikassa. Pitkien aikojen kuluessa alkukantaiset
heimot ovat sitten vähitellen levittäytyneet eri suuntiin Aasiassa
ja Euroopassa. Euroopasta tehtyjen muinaislöytöjen perusteella on
päätelty ainakin Heidelberginihmisiksi nimettyjen heimojen olleen
olemassa 200 000 vuotta sitten ja Neanderthalin
ihmisten asuttaneen Lounais-Aasiaa ja Eurooppaa 28 000 vuotta sitten.
Yli 10 000 vuotta sitten nykyihmisen asuttamat alueet laajenivat
Euroopasta ja Aasiasta Beringinsalmen kautta Pohjois-Amerikkaan ja
edelleen Väli-Amerikan kautta Etelä-Amerikkaan. Pohjois-Amerikkaan
vaeltaneet heimot ehtivät jo 1800 vuotta ennen ajanlaskun
alkua tavoittaa nykyisen Meksikon alueita.
Beringinkannaksen murtuessa
salmeksi muuttoliike vaikeutui, yhteydet Amerikan ja Aasian välillä
katkesivat. Pitkät ja vaikeat maayhteydet johtivat myös erilaisten
kulttuurien syntymiseen Aasiassa ja Euroopassa. Kosketuspintaa
Afrikan alkukodille ja muille mantereille jäi Pohjois-Afrikan, Arabian niemimaan ja Välimeren suunnassa.
Päiväntasaajalla aurinko poltti ihmisen ihon mustaksi ja siitä
molempiin suuntiin ihonväri vaaleni asteittain molempiin suuntiin
ruskeaksi, keltaiseksi ja kalpeaksi. Kaikkiin maanosiin kehittyivät
omanlaisensa kielet, perinteet, kulttuurit ja uskonnot. Mutta
kummallista kyllä - yhteiseksi piirteeksi kehittyi ja sellaiseksi
myös jäi kiihkeä heimojen, rotujen ja kansakuntien keskeinen
väkivalta!
Intian, Kiinan,
Japanin, Egyptin vanhan valtakunnan, Iranin ja Mesopotamian
korkeakulttuureista on todisteita ainakin 2600 - 2300 vuoden ajalta
ennen ajanlaskun alkua. Babylonian kuningas Hammurabi (1792 - 1750
eaa.) julkaisi jopa lakikokoelman tarkoituksenaan turvata kaikille
kansalaisilleen yhtäläiset oikeudet Mesopotamiassa periaatteella
"silmä silmästä, hammas hampaasta".
Myös Amerikan
mantereilla suoritettujen kaivausten avulla on voitu hahmottaa
kulttuuria ajalta 1500 - 800 vuotta ennen ajanlaskun alkua.
Kaikkialta on saatu todisteita sodista ja epäinhimillisistä
tavoista. Raamatussa on ihmiskunnan historiaa kuvattu vieläkin paljon pidemmältä ajalta, mikä vain vahvistaa käsitystä muinaisen
elämänmenon hillittömästä raakuudesta.
Me nykyiset ihmiset
tunnemme historiaa jo 2026 vuoden ajalta jKr. Ajanlaskun säätäminen
ei ole ihmisen toimintatapoja muuttanut. Vuosisadasta toiseen
inhimillinen tietoisuus ja välineet ovat kehittyneet valtavasti,
mutta raakuus on säilynyt ja tuhovoimat vain vahvistuneet. Hierarkkisesti järjestyneillä yhteiskunnilla ja
hallintotavoilla on pitkät perinteet mantereesta, yhteisön koosta,
rodusta ja kehitysasteesta riippumatta.
Yksilöt, yhteisöt,
yhteiskunnat ja valtiot toimivat edelleen ikivanhalla tavalla: Rooman 1000-vuotinen valtakausi, Viikinkien aika,
Ottomaanien 600-vuotiset valloitukset, ristiretket, löytöretket,
muuttovirrat, tekninen kehitys ja kulkuyhteyksien kehittyminen ovat
väestön lisääntymisen, muuttoliikkeen ja tiedostamisen
lisääntyessä johtaneet yhä monipuolisemman hierarkian muodostumiseen.
Kiinnostus on kohdistunut jopa avaruuden tutkimiseen. Avaruuteen lisääntyvää väestöä ei kuitenkaan voida sijoittaa eikä avaruudesta käsin maanpäällistä byrokratiaa hillitä. Päinvastoin kehitys johtaa luonnonvarojen tuhlaamiseen, vaikka ne eivät näytä
riittävän säästämälläkään. Eikö kaikki voimat tulisi
käyttää sellaiseen ideointiin, jolla lisääntyvä väestömäärää
voitaisiin ohjata elämään siipiään myöten? Väestön ja sen
myötä hierarkian ja byrokratian loputon kasvaminen näyttää kuitenkin nousevan ylitsepääsemättömäksi ongelmaksi jopa tekoälyn ohjaamille tietokoneohjelmille. Onko perimmäisenä syynä
liikakansoitus?
Alun perin perhe on
ihmisen pienin toimintayksikkö. Luonnonmukaista laajennusta on
edustanut suku, heimo ja kansakunta. Näille toimijoille tulisi
ensisijaisesti taata sopivan kokoiset asumis- ja toiminta-alueet.
Väestön lisääntyminen on koko historian ajan johtanut
muuttoliikkeeseen ja kilpailuun parhaista elinolosuhteista. Ilmiö on toistunut vuosituhannesta toiseen.
Mikään tekninen
kehitys ei voi korvata loputtomasti monipuolistuvia
tarpeita. Luonnollisina varaventtiileinä ovat toimineet
luonnonkatastrofit ja taudit. Sen sijaan luonnottomina harventajina ovat toimineet sodat
ja kärhämät, joita inhimillisessä mielessä
ei voida hyväksyä. Ihmiskunnalta kokonaisuutena puuttuu terve
itsesäätely eli pyrkimys sellaiseen tieteeseen, tekniikkaan,
politiikkaan ja jopa yhteiseen uskontoon, että kokonaisuus ohjautuisi inhimilliseen suuntaan.