Ikuisuuden mysteeri

Ihmiskunta elää maapallon kuorella kuin kala akvaariossa. Ulospääsyä ei ole, ellei akvaarion hoitaja ota käyttöön suurempaa kulhoa tai siirrä kalaa luonnon vesiin. Oli miten oli, niin ennemmin tai myöhemmin kala kuolee pienessä tai suuressa akvaariossa tai päätyy luonnon vesissä peräti suuremman kalan suuhun. Kalalta ei mitään kysytä eikä sille anneta muuta mahdollisuutta.

Aatamista ja Eevasta alkaen ihmiset ovat sukupolvesta toiseen kuolleet tällä planeetalla. Jossakin vaiheessa koko ihmiskunnan aika täyttyy ja saadun ilmoituksen mukaan tapahtuu ylösnousemus  riemullisena heräämisenä ikuisessa valossa tai kärvistelynä ikuisessa tulessa.

Varmaa lienee, että elämä maapallolla lakkaa paljonkin ennen kuin koko aurinkokunta tuhoutuu. Yhtä hyvin voidaan ajatella, että aurinkokunnan ulkopuolisen kaikkeuden hahmottaminen on liian vaikea asia ihmisjärjellä tai hänen luomallaan tekoälyllä ratkaistavaksi.

Paljon ennen ajanlaskun alkua viisaat miehet jo näitä näkyjä näkivät ja samoja asioita pähkäilivät. Kirjoitus- ja lukutaidon kehittyessä heidän näkemyksensä tarttuivat yleiseen tietoisuuteen ja saman tiedon varassa ihmiskunnan on matkaansa jatkettava. Valoisampia näkymiä eivät tieteen saavutukset ole tähän mennessä pystyneet tarjoamaan.

Idealismin ahdinko

Ihmiselämän mittaisen olemassaolon maailmassa ei idealismilla pitkälle pötkitä. Sen sijaan ideoille on tilaa ja tilausta. Kun hyvä idea pälkähtää päähän ja sen pystyy toteuttamaan, niin se poikii rahaa. Kalevalan runomitassa kysymys olisi sammon takomisesta eli idean kehittämisestä vaurautta tuottavaksi toiminnaksi.

Maapallon elinkaaren mittakaavassa ei tänä päivänä mannerlaattojen liikkeitä, jääkausia, tulivuorenpurkauksia ja meteoriittien kaikkia törmäyksiä pystytä ohjailemaan. Entisaikoina ei ohjailtu. Ei pystytty eikä pystytä vieläkään ohjailemaan myöskään väestömäärien kasvua eikä liikehdintää. Erillään kehittyneet kulttuurit kehittyivät omiin suuntiinsa. Hyvin pitkään ihmiskunta eleli perimätiedon varassa ja ennusteli tulevia havainnoimalla luontoa ja manaamalla henkiolentoja.

Luolaihminen piirsi luolaansa saaliseläimen kuvan ja siinä sen siluetti on tänäkin päivänä. Luolaihmisiä oli niin vähän, että he eivät voineet jättää luontoa huonoon kuntoon. Sen sijaan eläinlajeja oli ajoittain sekä kokonsa että lukumääränsä vuoksi niin paljon, että ne pystyivät ajoittain jopa pilaamaan luontoa. Tänä päivänä ihmisiä on niin paljon, että ihmiskunnan tuottamien ideoiden toteuttaminen on vaaraksi jopa ihmiselle itselleen. Se johtuu siitä, että ideoiden toteuttaminen ja tuottaminen käy idealismin edellä.

Sotatalous pelastaa?

Sotatalous edellyttää valmiuden ylläpitoa sodan varalta eli sotabudjetin priorisoimista kaikenlaisen sodankäynnin varalta jo rauhan vallitessa. Sen vuoksi myös puolustusteollisuuden priorisointi siviiliteollisuuden kustannuksella on välttämätöntä. Rauhan aikana valtioiden olisi hyvä harjoitella sotataloudessa elämistä vaikkapa joka viides vuosi, sillä mahdollisen sodan aikana valtion sosiaalinen tuki kääntyy kansan sosiaaliseksi tueksi valtiolle. Pitkittynyt sotatalous johtaa kuitenkin korkeaan inflaatioon, taloudelliseen epävakauteen ja kiihdyttää tuloerojen kasvua. 

Henkilökohtaisen edun sijaan pitäisi tavoitella yhteistä etua ja uhrautumista lähimmäisen vuoksi. Tulisi harjoitella vapaaehtois- ja talkootyötä, lahjoitusten antamista ja jopa ruokakuponkien käyttöä. Olisi myös varauduttava siihen, että polkupyörät ja sukset voitaisiin luovuttaa hyväkuntoisina armeijan käyttöön. Sama koskee kaikenlaisia ajoneuvoja, joilla voidaan hoitaa henkilö- ja tavarakuljetuksia. Sodan riehuessa normaalit kulkuyhteydet katkeavat yllättäen ja joudutaan käyttämään epätavallisia kulkureittejä, joten kompassin käyttöäkin tulisi harjoitella.

Yksittäisen kansalaisen kolmen päivän ajaksi varaamat vesipullot ja naposteltavat eivät riitä selviytymiseen pahoista ajoista. On varauduttava ja harjoiteltava elämään ankarissa olsosuhteissa vuosikausia. Pommisuojat eivät tarjoa hyvää elämää nykyihmisille edes siinä määrin kuin luonnonluolat tarjosivat kodin muinaisille kivikauden asukeille. Pään painaminen pensaaseen ei auta. Uusi aikakausi alkaa sieltä, minne elämää jää jäljelle.

Uskon ja uskomusten maailma

Luonnonkansoille  luonnonilmiöt ovat muodostaneet käsityksen todellisuudesta. Hyvin pitkien ajanjaksojen kuluessa ja perimätiedon lisääntyessä yleinen tietämys on tarkentunut ja virheellisiksi havaittuja käsityksiä on korjattu. Siitä huolimatta monet ikiaikaiset ajatukset kestävät ajassa ja ovat edelleen täyttä totta. Esimerkiksi Navajo-intiaanien mytologiassa maa on aikoinaan tuhottu hirmuisella myrskyllä, mutta kylmä, nälkä, köyhyys ja vanha ikä on jätetty jäljelle sen vuoksi, että ihmiset osaisivat arvostaa elämän myönteisiä puolia ja elämää itseään. Luonnonkansojen demonit - haltiattaret ja jumalattaret, valtiaat ja ylijumalat - on nimetty kaikille tärkeille luonnonilmiöille.

Intiassa on tänäkin päivänä miljoonittain hindulaisia jumaluuksia, sillä jokaista kylää suojelee oma jumalattarensa. Japanissa maanviljelykseen perustuvat kansantarinat ovat luoneet jumaltaruston demonisista jumalattarista. Kiinan taolaisessa uskonnossa on pitkäaikaisesta keisarillisesta järjestelmästä periytyvä jumalten hierarkia. Sen sijaan yksijumalinen kristinusko alkaa olla valtauskonto länsimaiden entisissä siirtomaissa Afrikassa.

Vaikka Tooraan, Raamattuun, Uuteen Testamenttiin ja Koraaniin perustuva uskonto osoittaa monijumaliset luonnonkansojen uskomukset epätosiksi, niin jakautuminen katolisiin, ortodoksisiin, protestanttisiin, islamistisiin ja muihin suuntauksiin saattaa osoittautua vielä suuremmaksi ongelmaksi.

Päiväkävelyn mysteeri

Helsingin musiikkitalossa 11.10.2024 taltioidun Pjotr Tshaikovskin sinfonian nro 4 esittelyssä mainittiin vai kuulinko väärin, että sinfonian finaaliin kätkeytyisi kansanlaulu. Joka tapauksessa herkistin kuuloani ja tosiaan kansanlauluun sopiva toisto sieltä mielestäni löytyikin!

Mieleeni palautui kesäinen kävely Haapsalun vanhassa kaupungissa. Olin ohittanut talon Rüütli nro 4, jonka seinässä olevassa kyltissä luki, että Pietari Suuri oli majaillut talossa vuonna 1715. Jatkoin matkaani ja pysähdyin Suur-Mere nro 11 kohdalle. Olin etukäteen selvitellyt tietoa, jonka mukaan 27-vuotias Moskovan konservatorion opettaja Pjotr Tshaikovski oli veljiensä Anatolin ja Modestin kanssa viettänyt kesälomaa Haapsalussa ja asustanut juuri tällä paikalla sijainneen puutarhan ympäröimässä pienessä talossa vuonna 1867. Talo oli sittemmin purettu, jonka jälkeen paikalla ollutta toista taloa oli esitelty Pjotr Tshaikovskin kesäpaikkana, kunnes se oli tuhoutunut tulipalossa. Nykyisin on jäljellä vain tieto kesäpaikan sijainnista. No, joka tapauksessa saatoin todeta, että pihapiiristä on ollut lyhyehkö kävelymatka meren äärelle sekä etelään että pohjoiseen avautuvalle rannalle.

 Erään tarinan mukaan Pjotr nautti kauniista auringonnousuista ja toisen tarinan mukaan kauniista auringonlaskuista. Oman havaintoni perusteella saatoin todeta, että eteläranta tarjosi parhaat mahdollisuudet sekä auringon nousun että laskun seuraamiseen. Tuntui oudolta, että suuren säveltäjän muistomerkki oli pystytetty pohjoisrannalle, jossa Saarenmaan dolomiitista tehty puistonpenkin muotoinen teos luo katsojalle tunteen, että säveltäjä olisi mieluiten tuijotellut kohti pohjoista. Erään tiedon mukaan hän tosin olisi halunnut tehdä vierailun silloisen Suomen suuriruhtinaskuntaan, mutta matkabudjetti riitti vain käyntiin Imatrankoskella.

 Haapsalun opastaulussa kerrotaan edelleen tarinaa siitä, miten Pjotr oli kävelyretkellään kuullut pienen tytön lauleskelevan haikeata kansanlaulua, jonka säveltäjä olisi kiireesti nuotittanut muistioonsa ja vuosikymmeniä myöhemmin kätkenyt laulun säveliä kuudennen sinfoniansa finaaliosaan.

 

Oliko tuo virolaistyttö laulellut kansanlaulua Kallis Mari? Asiaan olisi helpompi ottaa kantaa, jos laulua kuulisi vaikkapa nykymuodossa esitettävän tai jostakin olisi saatavissa vaikkapa laulun sanat. Eräässä videossa kaksi neitosta soittaa sävelmää, joka voisi olla Kallis Mari? Videossa lienee kuitenkin kysymys pienestä aluksesta, joka tekee huvimatkoja eteläisen rannan pienestä laiturista ja huvialuksen nimi on kuinkas muuta kuin Kallis Mari!

Hyviä perusteita saattaa löytyä, mutta myös ihmeelliseltä tuntuu, jos kansanlaulua koskevat muistiinpanot kätkeytyisivät 26 vuotta myöhemmin ja vain muutama päivä ennen säveltäjän kuolemaa ensiesityksensä saaneeseen kuudenteen eli pateettiseen sinfoniaan. Sen sijaan kansanlaulua muistuttava sävelkulku voisi hyvinkin elää Tshaikovskin neljännessä sinfoniassa, jonka hän sävelsi kymmenkunta vuotta Haapsalussa viettämänsä kesän jälkeen...

Obs! Kiitos kommentista. Kallis Mari löytyy esittäjänä m.m. Martin Taras (1951).  

Sarjakuvien ajaton filosofia

Sarjakuvien kuolemattomat sankarit auttavat lukijaansa kestämään todellisen elämän arkipäivää. Lukija voi jopa samastua sarjakuvien kuolemattomiin tyyppeihin. Sarjakuvaa voi myös vaihtaa, jos suosikkisarjan hahmoista ei enää löydy itselle sopivaa tyyppiä.

Verraton esimerkki on Aku Ankan ajaton maailma. Lapsena voi ihastua vaikkapa Akun veljenpoikiin tai Minnin sisarenpoikiin. Aviollinen arki kuvataan korostamatta avioliittoa. Ystävyys kestää kaikenlaiset tilanteet. Väärinkäsitykset selvitetään. Hyvät ovat hyviä, pahat pahoja ja rumat ihania tyyppejä.

Keski-ikäisenä lukija voi huomata olevansa, jos ei aivan Hannu Hanhi, niin aivan tavallinen Ankka kuitenkin. Vanhana ukkona voi uskotella olevansa vaikka Roope Ankka... ja joka tapauksessa sopiva hahmo löytyy kaikille tyypeille ja ikäkausille. 

Sarjakuvien filosofia toimii todellisuuden peilinä. Se  kaivaa esille kaikki mahdolliset ja mahdottomat elämäntilanteet. Sarjakuvat voivat myös kepeästi ylittää kaikki  todellisuuden rajat ja tarjota näkymiä sellaiseen, ennalta arvaamattomaan tulevaisuuteen, jota ehkä muu filosofinen ajattelutapa vierastaa.

Voihan taivasten talikynttilät!

 Ammoisina aikoina nuotiotulet valaisivat ja lämmittivät. Tulella opittiin myös kypsentämään   ruokaa. Tätä päivää elettäessä valaistus, lämmitys ja kypsennys osataan hoitaa monella muullakin tavalla. Kaikissa keskiaikaisissa kivikirkoissa ei ole nykyaikaista lämmitystä. Sen sijaan lämminhenkisen juhlatunnelman virittämistä voivat helpottaa talikynttilöiden lepattavat liekit.

Eräänä pakkaspäivänä pastori kehotti saarnansa yhteydessä väkeä nousemaan ylös ja lyömään käsiään yhteen, ettei vain kukaan jähmettyisi niille sijoilleen. Havahduin noudattamaan kehotusta, nousin seisomaan ja heiluttelin käsiäni.

... Saarnan aikana olin pohtinut itsekseni kysymystä taivaan olemuksesta.  Ajatukseni kulkivat merien, järvien ja jokien paratiisimaisen ympäristön elämää kuhisevissa eliöissä, joiden taivaaksi olisi voinut ajatella nousemista ylös kuivan maan pinnalle. Se olisi kuitenkin merkinnyt kuolemaa. Vastaavasti suurten merien pohjavesiä olisi voinut kuvitella manalaksi siellä, missä merten syvänteet olivat saavuttamattomissa. Mutta ei edes niille eläinlajeille, jotka olivat oppineet elämään yhtä hyvin vedessä ja maalla kuin ilmassakin, ole kehittynyt kykyä nähdä maapallon uumenissa vellovaa kuumuutta tai tähtitaivaan laajuutta.  Ihminen on ainoa olento, joka on kyennyt ajattelemaan, että taivasta jatkuu kauas pilvien yläpuolelle, auringon, kuun ja tähtien taakse. Todisteeksi helvetin olemuksesta riittivät aikoinaan kuumat lähteet ja tulivuorten purkaukset, mutta siihen maanpäälliset jäljet loppuivat.  Taivaan ja helvetin on siis sijaittava sellaisessa ulottuvuudessa, jota ihmisjärjellä ei voi selittää yhtään enempää kuin kala, karhu tai kurki voivat selittää omaa elinympäristöään...

  
Pastori kehotti istumaan ja jatkoi saarnaa. Pieni voimisteluhetki virkisti ajatuksia. Se herätti todellisuuteen, jota edustivat kirkkosalin ihanien kynttiläkruunujen lämpöä hehkuvat talikynttilät!